Melkein kertakäyttöinen ajatus
Sain ihan loistavan (omasta mielestäni siis.... ) ajatuksen blogipostauksesta; tehdä viikon ruuista, mahdollisesta ruokahävikistä, ja syntyneestä ja vältetystä pakkausjätteestä postauksen, ja yhdistää siihen vähän pakastimen tyhjennystä. Ensinnäkin; en ikinä ymmärrä, miten muut perheet syövät, kun kukaan ei näytä syövän ruokaa yhtä paljon kuin me. Toiseksi; jospa tämä kokeilu olisi yhtä herättävä, kuin tammi- ja helmikuun jätekokeilut, jolloin todellakin monta asiaa pistettiin uudelle mallille, niin ehkä taas oltaisiin paremmalla ZW-tiellä.
Aloitin viikko sitten tiistaina, ja jotenkin heräsin tähän ajatukseen vasta lounasaikaan, joten aamupalasta ei tullut sitten edes otettua kuvia. Eikä lounaan ihanista raaka-aineistakaan, koska samaan aikaan, kun elimme huhtikuun rumimpia kelejä, päätti kolme lehmää pyöräyttää jälkikasvunsa maailmaan, ja ajatukset olivat enemmän laitumella, kuin "tuotekuvauksessa". Hitto räntäsateeseen, lumeen, vesisateeseen ja viiltävään tuuleen ne pikkuiset tulivat, ja siellä sitten piti kurassa ja sonnassa vahtia, että jokainen saa elintärkeän ternimaidon. No homma ei mennyt tietystikään ihan oppikirjan mukaan, vaan vaaveja piti varastaa välillä sisälle lämmittelemään ja lisämaidolle, ja sitten taas palauttaa hulluna huutaville emoilleen. Jos et ole sellaista koskaan tehnyt, niin voin sanoa, että se on vähän hmmmm.... kuormittavaa! Uhmata omaa vauvaansa puolustavaa 700-kiloista eläintä, joka ei tietty ihan heti hoksaa, että Irlantilainen ja minä tahdomme ihan vaan myös niiden vauvojen parasta. Ja koko ajan satoi. Ja koko ajan oli saappaassa reikä, ja märät villasukat haisivat mudalle ja lehmänpaskalle. Lisäksi lauantaina kaaduin rappusissa, ja oikea pakarani oli turvonnut kunnon bikini fitness -pakaraksi. Tosin ko. biksuilija on erittäin eksoottinen yksilö, sillä pakaran väri oli ja edelleen on mustikansininen, nyt ehkä hiukan kellertävällä vivahteella. Biksupakara ei helpottanut vasikoiden kanssa työskentelyä ollenkaan.
Paluu tiistaihin; tein siis lounaan. Olin ostanut myskikurpitsan, kun joku ilta ruokakaupassa kävin hakemassa täydennystä. En ollut koskaan ennen maistanut myskikurpitsaa (!!!!), ja lisäksi ilta oli niin pitkällä, että hevi-osasto alkoi olla vajaa ostettavasta, muovittomasta matskusta. Näin mukavan mausteisen keittoreseptin neljälle, ja ajattelin, että Irantilainen ja minä syödään siitä parit lounaat ja illat, kun jatkan reseptiä pakastimessa olevalla tavallisella kurpitsasoseella. Soppaa keitellessäni heitin sekaan -reseptistä poiketen- tuoretta inkivääriä, chiliä, paljon enemmän linssejä kuin ohjeessa oli, koska tein ne kuivista, ja kookosmaitoakin reilulla kädellä, eikä mikää ruoka ole kohdillaan, ellei sekaan laita sipulia ja valkosipulia, ja sitten vielä suuren määrän em. pakastettua kurpitsasosetta. Irlantilainen ei ollut kotosalla lounasaikaan, eikä muut lapset, paitsi kipeä esikoinen, jonka ruokahalun tyydytti paistettu kananmuna, joten söin ihan itsekseni erittäinkin onnistuneen keiton. Otin siitä jopa kuvan.
Samoin otin kuvan homman ainoasta roskasta, joka oli viime kesän kurpitsan sosepussukka:
Keitosta oli sillä yhdellä lounasistumalla mennyt yli puolet. MILLAINEN on reseptin tekijöiden vatsa???! Ja heidän ruokaseuransa? Ilmeisen pieniruokaista, jopa syömään kykenemätöntä sakkia!! Aloin myöhemmin samana päivänä pakon edessä vääntämään lapsille kuukauden sydäntä särkevien pyyntöjen jälkeen NAKKIKEITTOA, koska eihän tuosta kurpitsakeitosta ollut perheen ruokkijaksi. Nakit olivat palvelutiskiltä, paperia pieni pala roskana, ja koska päivän aikana oli käytävä siellä vauvalaitumella useaan otteeseen, farmin varaston kaatopaikkakuorma kasattava, oli tehtävä muita töitä, ja huolehdittava sairaasta esikoisesta, valmistettava keskimmäinen treeneihin, noudettava nuorin hoidosta, ja jotenkin vaan olin normaalia hitaampi, turvauduin pakastimesta löytyneisiin pakastevihanneksiin (2 pussia). Perunoita ja porkkanoita pilkoin vielä lisäksi, jotta sain 5 litran kattilan täyteen, ja mielikuvissani se kestäisi ainakin kaksi kokonaista päivää.
Iltapäivä meni saman jalat tervassa- tahmeuden kourissa, ja yhtäkkiä olikin kiire saada futistreeneihin menijöille, ja omiin treeneihini energiaa. Keitot lämpeämään. Samaan syssyyn kaksi läksyjä tekevää pyysi apua. Pohdimme allekkainlaskuja toisen kanssa, ja toisen kanssa sitä, miten saada selville, mikä numero on leppäkerttu ja mikä taas neliapila, kettu ja mitäniitäsiinäolikaan. Siinä kun pohdittiin, tuli nuorimaainen nenäänsä pidellen omasta huoneestaan: "Viiru teki ripulikakkan mun lattialle!!!" Matikat omalta kohdaltani sikseen, ja siivoamaan. Haisi. Oksetti. "ÄIIIIIIITIIIIIIIIII!!!!!MUT MILLAI LEPPÄKERTTU VOI OLLA KAKS???!!!" Etikkaa kehiin, ja vauhdilla hinkuttamaan lattiat puhtaaksi. "MUT JOS MÄ LAINAAN YSISTÄ YSIIN; NI VOIKO OLLA????!???ÄITIIIIII?!?!?" "AVAA ÄITI IKKUNA KU TÄÄLLÄ HAISEE!" No sittten pikku hiljaa haisi jo jotain muutakin kissan sonnalla herkistettyyn nenääni; keittiön tehokkaalla induktioliedellä kauniin oranssi kurpitsakeittoni paloi iloisesti pohjaan.
Kirosanat on aika tehokkaita myös ihan sisäisesti laukaistuna, eikä se keittokaan kauhean pahalle maistunut, kun en kaapinut pohjia myöden. Mutta tyhjäksi tuli kattila, josta olisi muka pitänyt riittää kaikkien tekemieni lisäysten jälkeen AINAKIN kuudelle ihmiselle. Ihan vaan ittelleni riitti, just ja just kaksi kertaa. Ja viisi litraa nakkikeittoa hupeni kerralla noin 1,5 litraan. Että se siitä kahdesta päivästä.
Pojat lähtivät futistreeneihin, ja piirrettyjä aivot narikassa tuijottelevat tytöt vakuuttivat pärjäävänsä ihan hyvin, kun lähdin ekaan crossfit-treeniini melkein viikkoon. Ihan intona ajelin salille, ja penkkipunnerruksen pariin. Kunnes asettelin itseni siihen inkvisiittorin kehittämään pena-asentoon, ja tajusin, että oikea pakarani ei tule kestämään ko. asentoa. Vääntäydyin kallelleni vasemmalle pakaralle, ja koutsi tuli sanomaan (niin kuin tosi usein muutenkin...!), että "Kyllä sun Eeva kaikkien näiden vuosien jälkeen PITÄISI tietää oikea asento!!!" Lupasin näyttää koutsille syyn huonoon asentooni, mutta jostain syystä sitä ei kiinnostanut nähdä biksu fitness -kunnossa olevaa pakaraani. Lienee 20 vuotta liian vanha pakara. Penakin sujui tahmeasti, vaikka aina salilla kuitenkin kivaa on. Kotona kuumetta oli 38,2. Esikoisen kuume huiteli 39ssä. En syönyt mitään seuraavana päivänä. Enkä oikein seuraavanakaan. Ei esikoinenkaan. Ruuan kulutus taloudessa laski lähelle normaali-ihmisten kulutusta.
Siihen jäi siis hyvä blogi-idea, alkanut treeniviikko, kaikki kiva lasten kanssa, työt muuten kuin ihan välttämättömien osalta. Tilalla on ollut täydellinen itsesääli, esikoisssääli, saamattomuus, väsymys, ruokahaluttomuus, kaikkimaistuupahville, sotkuinen koti, ihan mitä vaan kaupasta on jaksettu hakea -ruoka, emmätiedämissälapseton -äiti... You get the sad picture. Mutta idea jäi, ja sen toteutankin, kunhan viimeinkin tulisi aika, että kaikki ihmiset ja eläimet ovat samaan aikaan terveitä!!!! Ja hei.... täältähän näemmä pukkaa tekstiä taukoamatta! :D Seuraavassa on OIKEASTI ZW-asiaa!!!!
Aloitin viikko sitten tiistaina, ja jotenkin heräsin tähän ajatukseen vasta lounasaikaan, joten aamupalasta ei tullut sitten edes otettua kuvia. Eikä lounaan ihanista raaka-aineistakaan, koska samaan aikaan, kun elimme huhtikuun rumimpia kelejä, päätti kolme lehmää pyöräyttää jälkikasvunsa maailmaan, ja ajatukset olivat enemmän laitumella, kuin "tuotekuvauksessa". Hitto räntäsateeseen, lumeen, vesisateeseen ja viiltävään tuuleen ne pikkuiset tulivat, ja siellä sitten piti kurassa ja sonnassa vahtia, että jokainen saa elintärkeän ternimaidon. No homma ei mennyt tietystikään ihan oppikirjan mukaan, vaan vaaveja piti varastaa välillä sisälle lämmittelemään ja lisämaidolle, ja sitten taas palauttaa hulluna huutaville emoilleen. Jos et ole sellaista koskaan tehnyt, niin voin sanoa, että se on vähän hmmmm.... kuormittavaa! Uhmata omaa vauvaansa puolustavaa 700-kiloista eläintä, joka ei tietty ihan heti hoksaa, että Irlantilainen ja minä tahdomme ihan vaan myös niiden vauvojen parasta. Ja koko ajan satoi. Ja koko ajan oli saappaassa reikä, ja märät villasukat haisivat mudalle ja lehmänpaskalle. Lisäksi lauantaina kaaduin rappusissa, ja oikea pakarani oli turvonnut kunnon bikini fitness -pakaraksi. Tosin ko. biksuilija on erittäin eksoottinen yksilö, sillä pakaran väri oli ja edelleen on mustikansininen, nyt ehkä hiukan kellertävällä vivahteella. Biksupakara ei helpottanut vasikoiden kanssa työskentelyä ollenkaan.
Paluu tiistaihin; tein siis lounaan. Olin ostanut myskikurpitsan, kun joku ilta ruokakaupassa kävin hakemassa täydennystä. En ollut koskaan ennen maistanut myskikurpitsaa (!!!!), ja lisäksi ilta oli niin pitkällä, että hevi-osasto alkoi olla vajaa ostettavasta, muovittomasta matskusta. Näin mukavan mausteisen keittoreseptin neljälle, ja ajattelin, että Irantilainen ja minä syödään siitä parit lounaat ja illat, kun jatkan reseptiä pakastimessa olevalla tavallisella kurpitsasoseella. Soppaa keitellessäni heitin sekaan -reseptistä poiketen- tuoretta inkivääriä, chiliä, paljon enemmän linssejä kuin ohjeessa oli, koska tein ne kuivista, ja kookosmaitoakin reilulla kädellä, eikä mikää ruoka ole kohdillaan, ellei sekaan laita sipulia ja valkosipulia, ja sitten vielä suuren määrän em. pakastettua kurpitsasosetta. Irlantilainen ei ollut kotosalla lounasaikaan, eikä muut lapset, paitsi kipeä esikoinen, jonka ruokahalun tyydytti paistettu kananmuna, joten söin ihan itsekseni erittäinkin onnistuneen keiton. Otin siitä jopa kuvan.
Samoin otin kuvan homman ainoasta roskasta, joka oli viime kesän kurpitsan sosepussukka:
Keitosta oli sillä yhdellä lounasistumalla mennyt yli puolet. MILLAINEN on reseptin tekijöiden vatsa???! Ja heidän ruokaseuransa? Ilmeisen pieniruokaista, jopa syömään kykenemätöntä sakkia!! Aloin myöhemmin samana päivänä pakon edessä vääntämään lapsille kuukauden sydäntä särkevien pyyntöjen jälkeen NAKKIKEITTOA, koska eihän tuosta kurpitsakeitosta ollut perheen ruokkijaksi. Nakit olivat palvelutiskiltä, paperia pieni pala roskana, ja koska päivän aikana oli käytävä siellä vauvalaitumella useaan otteeseen, farmin varaston kaatopaikkakuorma kasattava, oli tehtävä muita töitä, ja huolehdittava sairaasta esikoisesta, valmistettava keskimmäinen treeneihin, noudettava nuorin hoidosta, ja jotenkin vaan olin normaalia hitaampi, turvauduin pakastimesta löytyneisiin pakastevihanneksiin (2 pussia). Perunoita ja porkkanoita pilkoin vielä lisäksi, jotta sain 5 litran kattilan täyteen, ja mielikuvissani se kestäisi ainakin kaksi kokonaista päivää.
Iltapäivä meni saman jalat tervassa- tahmeuden kourissa, ja yhtäkkiä olikin kiire saada futistreeneihin menijöille, ja omiin treeneihini energiaa. Keitot lämpeämään. Samaan syssyyn kaksi läksyjä tekevää pyysi apua. Pohdimme allekkainlaskuja toisen kanssa, ja toisen kanssa sitä, miten saada selville, mikä numero on leppäkerttu ja mikä taas neliapila, kettu ja mitäniitäsiinäolikaan. Siinä kun pohdittiin, tuli nuorimaainen nenäänsä pidellen omasta huoneestaan: "Viiru teki ripulikakkan mun lattialle!!!" Matikat omalta kohdaltani sikseen, ja siivoamaan. Haisi. Oksetti. "ÄIIIIIIITIIIIIIIIII!!!!!MUT MILLAI LEPPÄKERTTU VOI OLLA KAKS???!!!" Etikkaa kehiin, ja vauhdilla hinkuttamaan lattiat puhtaaksi. "MUT JOS MÄ LAINAAN YSISTÄ YSIIN; NI VOIKO OLLA????!???ÄITIIIIII?!?!?" "AVAA ÄITI IKKUNA KU TÄÄLLÄ HAISEE!" No sittten pikku hiljaa haisi jo jotain muutakin kissan sonnalla herkistettyyn nenääni; keittiön tehokkaalla induktioliedellä kauniin oranssi kurpitsakeittoni paloi iloisesti pohjaan.
Kirosanat on aika tehokkaita myös ihan sisäisesti laukaistuna, eikä se keittokaan kauhean pahalle maistunut, kun en kaapinut pohjia myöden. Mutta tyhjäksi tuli kattila, josta olisi muka pitänyt riittää kaikkien tekemieni lisäysten jälkeen AINAKIN kuudelle ihmiselle. Ihan vaan ittelleni riitti, just ja just kaksi kertaa. Ja viisi litraa nakkikeittoa hupeni kerralla noin 1,5 litraan. Että se siitä kahdesta päivästä.
Pojat lähtivät futistreeneihin, ja piirrettyjä aivot narikassa tuijottelevat tytöt vakuuttivat pärjäävänsä ihan hyvin, kun lähdin ekaan crossfit-treeniini melkein viikkoon. Ihan intona ajelin salille, ja penkkipunnerruksen pariin. Kunnes asettelin itseni siihen inkvisiittorin kehittämään pena-asentoon, ja tajusin, että oikea pakarani ei tule kestämään ko. asentoa. Vääntäydyin kallelleni vasemmalle pakaralle, ja koutsi tuli sanomaan (niin kuin tosi usein muutenkin...!), että "Kyllä sun Eeva kaikkien näiden vuosien jälkeen PITÄISI tietää oikea asento!!!" Lupasin näyttää koutsille syyn huonoon asentooni, mutta jostain syystä sitä ei kiinnostanut nähdä biksu fitness -kunnossa olevaa pakaraani. Lienee 20 vuotta liian vanha pakara. Penakin sujui tahmeasti, vaikka aina salilla kuitenkin kivaa on. Kotona kuumetta oli 38,2. Esikoisen kuume huiteli 39ssä. En syönyt mitään seuraavana päivänä. Enkä oikein seuraavanakaan. Ei esikoinenkaan. Ruuan kulutus taloudessa laski lähelle normaali-ihmisten kulutusta.
 |
| Viis veen ilme, kun on pystynyt syömään enemmän nakkikeittoa kuin treeneihin kiiruhtava isoveli.... |
Siihen jäi siis hyvä blogi-idea, alkanut treeniviikko, kaikki kiva lasten kanssa, työt muuten kuin ihan välttämättömien osalta. Tilalla on ollut täydellinen itsesääli, esikoisssääli, saamattomuus, väsymys, ruokahaluttomuus, kaikkimaistuupahville, sotkuinen koti, ihan mitä vaan kaupasta on jaksettu hakea -ruoka, emmätiedämissälapseton -äiti... You get the sad picture. Mutta idea jäi, ja sen toteutankin, kunhan viimeinkin tulisi aika, että kaikki ihmiset ja eläimet ovat samaan aikaan terveitä!!!! Ja hei.... täältähän näemmä pukkaa tekstiä taukoamatta! :D Seuraavassa on OIKEASTI ZW-asiaa!!!!
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiva kuulla juuri sinun ajatuksiasi!