Stressitön joulu vol 1

Minä täällä hykertelen mainoksille ja kohinalle joulustressistä. SITÄ EI OLE! Oman suvun aikuisten ja ystävien kanssa on tehty sopimus, että turha sitä on vaihdella joka vuosi viinipulloja keskenämme; jokainen voi ostaa itselleen minkälaisen tahtoo, jos tahtoo. Tavaralahjat olemme jo aikaa sitten pistäneet stoppiin, kun kaikilla on jo kaikkea mahdollista. Joulukortit korvaan joka vuosi lahjoittamalla hyväntekeväisyyteen summan, jonka ajattelen kortteihin ja postitukseen kuluvan. Farmin yhteistyökumppaneiden ja muun muistamisen kuittaamme lahjoittamalla lihaa vähävaraiselle/-sille perheille; joskus suoraan tietäessämme jonkun perheen, joskus Rauman Diakonialaitoksen kautta.




Lapset ovat tehneet kirjeet pukille, mutta niin on pankkitilin saldo miinuksella viime kesän mansikkakatastrofin jäljiltä, että pukin pussista löytynee vain muutenkin hankintalistalla olleita hyötytuotteita ja ehkä oma karkkipussi jokaiselle. Jakamiseen tottuneille se on harvinaista herkkua, joten siitäkin saadaan ilo irti. Lisäksi mietin yhteiseksi koko perheelle jonkun kivan lautapelin. Kirjastosta ollaan näitä lainattu, ja niiden pelaaminen tyttöjen kanssa on tosi mukavaa, hauskaa ja rentoa yhdessäoloa. Pojan kanssa tämä päättyy aina katastrofiin; jos jäbä voittaa on sen verran kovat tuuletukset, ettei sitä kestä. Jos jäbä häviää, niin perheen kilpailuhenkisin ihminen ei sitä kestä, vaan maailma suorastaan romahtaa päälle. 


Joulusiivous on turha, jos on kurakelit. Koska kolme lasta, kaksi koiraa ja kaksi kissaa... Perussettiä vaan; jokapäiväinen imurointi, ja jos viitsii niin moppaa suurimmat kurajäljet pois. Pölyt pois ihan normisti joka viikko, samoin vessojen ja saunan pesu. Siinä se on. Kuusi on ehkä pakko tänä vuonna hakea, kun lapset ja Irlantilainen ovat Suomessa joulun. Siivoan sitten joulun jälkeen, kun niitä neulasia löytyy ihan joka paikasta kuitenkin.


Eli jos on pakko hankkia jotain, niin miten olisi aineettomat lahjat?

Hyväntekeväisyyskohteita, joihin minä olen rahaa laittanut:

- Tansania-ajan koettuani kirkon ulkomaanapu  ja vuohen osto on ollut usein kohteena.

Hursti auttaa kodittomia kotimaassa, ja tekee mahtavaa työtä. 

- Isot WWF , Unicef , ja Punainen Risti ovat tuttuja kohteita. 

- Paikallinen eläinsuojeluyhdistys on varmasti tyytyväinen lahjoituksesta.

Muita ideoita:

- lahjakortti hierojalle, kampaajalle, kasvohoitoon tai jalkahoitoon

- lahjakortti kuntosalille tai crossfit-salille. Tämän kanssa tietty kannattaa olla varovainen....  Jotkut voivat ottaa tämän hmmm... vittuiluna. Itse olisin ihan innoissani, jos joku lahjoittaisi muutaman kuukauden CF-salille. Ei sen parempaa lahjaa ole!

-lapsille lahjakortti uimahalliiin/leffaan/ravintolaan/HopLoppiin tms. Yhdessä sen antaneen aikuisen kanssa. Keskimmäisen luomulapsen kummit tekivät näin, ja lapsilla oli ihana päivä! Ensin kävivät uimassa kummitädin kanssa, ja sitten menivät syömään kummisedän väsäämiä burgereita ja herkkuja. 

Jos sitten pakko on jotain materiaa hommata, niin tässä siihenkin pikkasen kertakäyttöistä kiinaromua parempia ideoita:

- herkkukori. Sellaisia herkkuja, joista tiedät vastaanottajan pitävän, ettei mene haaskuun.

- oikeaa ruokaa. Valmiiksi tehtynä. Yksinäiselle, kokkaustaidottomalle IHANA lahja!

- jätteettömiä tuikkuja greendealin verkkokaupasta. Ei metallikuppeja, jee!
Kuva: greendeal.fi

- metallipillejä ZW-hengessä
Kuva. ecosto.fi


- Ruokatermari, metallinen eväsrasia, kestokuppi tms. usein tarvittava kestotuote. Esim Partiaitasta tai Green Dealinn verkkokaupasta
Kuva: partioaitta.fi

- Helsingin Villasukkatehtaan villasukat. IIIIHAAANAT!!!!
Kuva: partioaitta.fi
- Sidoste-sukka tekee kierrätyssukkia! Tampereella! Verkkokaupasta saa tai ihan tehtaanmyymälästä Tampereelta, jollei omasta kaupasta löydy.
Kuva:sidoste.fi
- Globe Hope tekee myös kierrätysmatskusta vaatteita ja kasseja. Design on suomalaista osaamista, tuotteet valmistetaan kuitenkin halvemmissa maissa, jos oikein kärryille pääsin.  Hienoja juttuja kuitenkin tekevät ja keksivät. Alla pipo, verkkokaupasta löytyy vaikka mitä!
Kuva: globehope.com
- Pure Waste on myös kierrätysmateriaalia käyttävä firma. Kuvan hupparissa on kierrätyspuuvilla ja -polyesteri. Made responsibly in India.
Kuva: Purewaste.org

Seuraavaksi vielä pistän pläjäyksen, miten käärit pakettisi ZW-tyylillä, ja TADAA! Siinä on ekologinen ja eettinen joulu valmis. No stress! Usko hippiä, ja relaa! Jos haluaa vähän spoilata tätä koko joulujuttua, niin hommanhan voi ajatella myös niin, että se on vaan tavis-maanantai, joka on valjastettu markkinakoneiston voimin hurjaksi kulutusjuhlaksi. Ihan muinakin 364 päivänä vuodessa voit olla läsnä perheelle ja ystäville. Syödä hyvin, olla yhdessä, lukea kirjaa takan edessä ja poltella kynttilöitä. Voit tuoda sisään taloon kuusen, koivun, männyn, eukalyptuksen, tuijan, haavan, pähkinäpensaan, ihan mitä haluat, ja nimetä sen päivän vaikka itsesi mukaan. Halvemmalla pääset, jos juhlit joulua 28.12. Kaikki saat -50% alella, ja ihan yhtä hyvin voit perinteistäsi pitää kiinni. Enemmän ja enemmän vastustan näitä "pakollisia" , kaupalliseksi muuttuneita juhlia. Ilman lapsia olisi taas viime joulun kaltainen chillausjoulu. Nyt pikkasen on pakko yrittää, mutta pikkasen vaan, koska ei se lahjavuori ole lapsillekaan itseisarvo. Muutama hyvin ajateltu paketti sada heti hajoavan turhan lelun tilalle, paljon yhdessäoloa, metsäretkiä, pelejä, leffoja, herkkuja ja siinä se on! Näköjään nasevan paketointilupauksen sijaan postaus loppui paatokselliseen puheeseen.

ANYWAY; tässä sinulle kaikki valmiina! Ole hyvä vaan, ei tartte kiittää sen enempää!

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiva kuulla juuri sinun ajatuksiasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maailman helpoin kosteusvoide

DIY hoitoainepala hiuksille

DIY: Palasaippua