Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2019.

Tupakka

Kuva
MAALISKUU!!! Ihan mahtavaa, varsinkin kun maaliskuun ensimmäinen päivä on aurinkoinen, keväinen ja yläkerrassa makaa vatsatautipotilas. Päivän ohjelma meni siis täysin uusiksi, kun kauhulla odottelen seuraavaa oksennuskohtausta. Pentus-parkaseni! Kevät on myös aikaa sille, että alkaa hurja kirjoittelu koirankakasta. Oikeammin ihmiset saisivat keskittyä lumen alta paljastuviin tupakantumppeihin. Olen tupakkarasisti. Mikään ei inhota enemmän kuin näky raskaana olevasta naisesta, joka polttaa tupakkaa. Tai aikuisesta, joka on polvistunut auttamaan vaatetta pienen lapsen päälle, samalla rennosti spaddu huulessa roikkuen. Multitasking! Noissa tilanteissa olen sellaista täristyttävää sisäistä raivoa täynnä, että jotenkin hämärästi voin tajuta, miksi viharikoksia tehdään, ja teksisi mieli marssia pontevasti kyseisten tyyppien luo, ja viskata se hemmetin käryävä ympäristötuholainen siitä huulilta lähimpään roskikseen, ja karjua, että "ETKÖ SÄ TAJUA; MITÄ SÄ TEET???!!!".