Happy HippieLife

Luulitko, että olen raskaana???!! No en ole, vaan se oli vaan hämäystä! Hämäystä on myös taas valokuvat, jotka eivät välttämättä liity aiheeseen -paitsi joskus liittyvätkin, niin niitä voi sitten ihmetellä! Välillä, kun oikein harmittaa se, että korona vei elämästäni hikiliikunnan ilon (koska yksin ei vaan millään kykene samaan kuin ohjatussa ryhmässä...Ei!!), ystävien tapaamisen ilman suurempia suunnitteluja, halaamisen ja muun spontaanin toiminnan, niin koitan miettiä, mitä kaikkea hyvää siitä on seurannut. Omalle kohdallani on kertynyt ihan hyvä lista asioita! 1) Etätyömääräys. Elämäni pelastaja, koska ei tarvitse kärsiä huonosta sisäilmasta toimistossa, eikä käyttää kahta tuntia päivässä autossa istumiseen, jotta voi vaan tehdä toimistossa samoja töitä, jotka pystyy tekemään kotona. Best evö! 2) Iltatilaisuuksien peruuntuminen. TIESIN, että työhöni kuuluu iltatilaisuuksia, mutta sitä en tajunnut, miten kuormittuisin niistä. Jännittämisestä, pitkistä ajomatkoista kollegan kanssa, jo

Meillä on kolme aktiivista lasta, jos joku ei vielä tiedä. Ja ne on paljon isompia, kuin näissä kuvissa. Niistä ei nykyisin saa ottaa kuvia ja se on tyhmää se! Kaikki kolme lasta ovat löytäneet mieluisia harrastuksia, ja se on hyvä se. Irlantilainen ja minä raottelemme pussin nyörejä kausimaksuille, kuukausimaksuille, kymppikorteille, treenivaatteille. Myyn ankanuittoarpoja, Kakkutukkutuotteita, kinkkuarpoja, sukkia ja pikkareita pakolla ja vähemmän pakolla naapureille, sukulaisille ja tuntemattomillekin, jos vaan joku vihjaseekin ostavansa. Pakotamme lapset itse myymään arpoja ja sukkia, pikkareita ja kakkuja. Leivon myyjäisiin pulla, piparia, mokkapaloja. Tönötän seuran kioskivuorolla kuuliaisesti kahvipannun takana farkkujen persus revenneenä. Kuskaamme turnauksiin ja leireille. Eikä tässä vielä mitään; tuo kaikki on vaan jäävuoren huippu (varinkin korona-aikana, kun kaikki kiva on kiellettyä...). Itse jäävuori on joka viikkoinen kuskausrumba ja varsinkin sen logistinen järjestely,

Näin jossain somen syövereissä, miten joku oli listaillut kuukauden parhaita ja huonoimpia asioita, ja se vaikutti kivalta jutulta. Ihan itsellekin, kun näitä jälkeen päin lueskelee. Aivoista pulpahtelee muistoja, jotka muuten sinne olisivat hautautuneet ihan unohduksiin, kunhan vaan saa pienen muistutuksen niistä! Piti tehdä tämä helmikuun viimeisenä päivänä, mutta se päivä tuli ja meni ja aivoistani ei pulpahdellut mitään muuta kuin harmitusta loman loppumisesta. Se siellä pulpahteli helmikuun viimeisenä. Mutta nyt mennään! HELMIKUUN... ...kirjat Helmikuussa luin paljon. Kahlasin läpi Barack Obaman ja olen kauhistunut USA:n politiikan likaisuudesta. Ja ihmettelen, miten yhdelle ihmiselle voi kertyä älyä, karismaa, laulu- ja tanssilahjat, huumorintajua, tilannetajua... YOU NAME IT! Kirjan vastapainoksi piti saada jotain hyvin kevyttä luettavaa.  Lianne Mortiary oli ihanan kepeä ja viihdyttävä, ja silti ajatuksia herättävä ihmismielen ihmeellisyydestä. Psykopaatti-kirja jatkoi mielen i

Voi vitsi, kun tämä Rauman seudun koronatilanne räjähti käsiin kiihtyen nollasta sataan ihan hetkessä. Mikään rasisti ole  (perusrasistinen aloitus...)  kun kotonakin kerta majailee mamu, mutta voihan hiton itäblokin ihmiset, minkä teitte! Vaikka kuinka ydinvoimatyömaalla tai telakalla olisi koronaohjeistukset kohdillaan, niin tervemenoa Rauman Lidliin siinä kuuden kieppeillä. Parkkipaikalle paukkaa valkoisia pakettiautoja monen monta, ja sieltä iloisissa neonkeltaisissa tai -oransseissa työpuvuissaan itäblokin miehiä tulee uskomaton määrä yhdestä autosta. Maskien määrä NOLLA. Yksi jää vahtimaan autoa, muut desinfioimatta käsiään painuvat ostelemaan illan dinneritarpeet ja muutaman oluen. Ennen mietin, että samaan aikaan, kun herrojen kanssa osui kauppaan, niin sehän oli kiva; ihan kuin pikamatka Puolaan tai Liettuaan, kun kuunteli vierasta kieltä ja ihmetteli ostoskorin sisältöä (Joo; mä olen yksi sellainen ostoskorikyylä.). Nykyisin vältän samaan aikaan kauppaan menoa kuin ruttoa.  N

Jutellaanko vähän taas vaateasioista, kun aiemmin vihjailinkin jo  mekkoja ostaneeni? Kahden enemmän tai vähemmän onnistuneen ostolakkovuoden jälkeen tilanne vaatekaapissa oli se, että kaikki useimmiten käytetyt vaatteet alkoivat olla tämän vuoden puolella todellakin loppuun käytettyjä. Suurinta huolta aiheutti housuosasto, koska jäljellä oli vain yhdet farkut, jotka uhkasivat revetä heikoista kohdistaan hetkenä minä hyvänsä (ja taustallahan on kokemus, jolloin farkut repesivät sekä persuuksista ETTÄ polvista juuri, kun oli Keskimmäisen Lapsen futisjoukkueen kioskivuoro... Se oli traumaattista!), kirpparilta ostetut "paremmat" housut, jotka ovat muutaman sentin liian lyhyet, mutta aikomuksenani on jonain päivänä avata punttien saumat (se päivä ei näemmä ihan heti ole täällä...), ja sitten ne just ja just ovat sopivan mittaiset. Olen moneen kertaan avautunutkin jalkojeni järjettömästä pituudesta ja kroppani epäsuhtaisesta pituussuhteesta, joten se, että edes kaupasta löytää so