Tekstit

Näytetään tunnisteella zero waste Finland merkityt tekstit.

Russian Nightmare ja muuta sekoilua

Kuva
Muistatko Fucking Russian Nightmaren, eli ensimmäisestä käteen jääneestä palkkatyöpalkasta ostamani k asvihuoneen ? Sen ideana oli taata tomaattiomavaraisuus tänä kesänä ja tulevana talvena, siellä piti kasvattaa valtava määrä yrttejä ja bataattifarmikin sinne piti mahduttaa. Alku oli toooodella takkuista -lähes parisuhteen vieneen takkuista- mutta miten lopulta sitten kävi? Irlantilainenhan menetti totaalisesti hermonsa runkoa kootessaan alkukeväästä, mutta kesäkuussa runko oli pystyssä, se oli nostettu harkkojen päälle maan tasalle, ja jatkosuunnitelmat sen viimeistelyyn ja käyttöönottoon olivat valmiina. Minulla oli erilaisia tomaattilajikkeita ja kaiken maailman yrttejä laatikkokaupalla esikasvatuksessa, ja kuskailin niiitä koko kevään ja alkukesän aamulla vanhaan pikkuiseen kasvihuoneeseen karaistumaan, ja taas illalla lämpimään varastoon mahdollisilta hallaöiltä suojaan. Paitsi yhtenä yönä... Selkeät suunnitelmat oli päässäni siitä, mihin ne uudessa kasvihuoneessa sijoitetaan ja ...

Ostolakko 2020: kesäkuu

Kuva
Olipas meillä korea kesäkuu! Kesäkuu oli hellettä, Yyteriä, varpaita polttavaa hiekkaa, loputonta mansikkamaan kastelua, lämpimiä öitä, juhannustaikoja, pölyävää peltoa, laumoittain kärpäsiä lehmien turvissa, hikisiä lapsia, omia lapsia ja vieraita lapsia jatkuvasti vaihtuvissa yhdistelmissä, lukemattomia uimareissuja, pikainen ja niin ihana roadtrip Keskimmäisen Luomulapsen kanssa, aamukahveja terassilla, linnunpoikasia, uskomattomia auringonlaskuja, lumoavia pioneita. Kaikkea kaunista ja ihanaa! Niin NIIN nautin helteistä, NIIIN hurmioituneena kuuntelin lintujen laulua, NIIIN ihastelin alati muuttuvaa luontoa ja puutarhaa, NIIN hikoilin helteisellä mansikkapellolla ja NIIN halusin uida, paitsi en uskaltanut kastella. En ennen kuin vesi oli 27-asteista. Sitten uskalsin! Ihan järisyttävän hieno kesäkuu. Kesäkuusta tuli myös melkein ensimmäinen oikeasti menestyksekäs ostolakkokuu, mutta vaan melkein, koska ostin kesäkukkia. ONNEKSI järjen ää...

Ostolakko2020: SAIPPUA ON LOPPU, ja toukokuun alku

Kuva
PANIIKKI!! Kaikki mahdolliset palasaippuat ja palashampoot näyttivät olevan loppumassa, ja paniikkihan siitä iski, koska a) korona ja käsien pesu, b) farmin kevät ja mustat kynnenaluset ja c) en kestä likaisia hiuksia kenelläkään perheessä. Omat hiukseni saisin pestyä keittiöstä löytyvillä tuotteilla, mutta ajatus lapsista ja ruisjauhopesusta, tai lapsista ja soodapesusta ei kauheasti mieltä kiehtonut. Joten arvaa, mitä tein? NO TIETTY SAIPPUAA JA SHAMPOOTA - ihan itse. Se vaati kyllä lipeän oston, joten ostomerkintä tulee exceliin. Todellinen ostolakkoilija ja super-DIY -ihminen olisi sitä koivuntuhkasta itse tehnyt, tai koittanut vaihtaa tai roskalavaryhmistä haeskella, mutta nyt ei ole itsellä aikaa sellaiseen, vaan tilanne vaati äksöniä heti. Saippuan valmistukseen kuitenkin perehdyin. Hurjan kiinnostavaa oppia uusi taito, joten ehkä sitä lipeääkin joskus vielä valmistetaan. Erityisen kiehtovaa on oppia taito, jossa kemian lisäksi saa käyttää luovuutta, ja saippuahommat ovat j...