Tekstit

Näytetään tunnisteella DIY merkityt tekstit.

Jokaisen joulun viime hetken paketointivinkit

Kuva
 Nyt on kuulkaa aikoihin eletty! Kun odotin esikoista, sain hirveän pesänrakennusvietin vallassa hormonihuuruissani idean ostaa ompelukone ja sillä sitten taidokkaasti ompelisin kaikkea mahdollista. "Taidokkaasti" sain tehtyä kestovaippoja (vieläkin ihmettelen, sillä niistä tuli oikeasti hyviä ja käyttökelpoisia, ja ne kestivät kaikkien kolmen lapsen käytön!) ja suoraa saumaa verhoihin ja muutamat tyynyn päälliset. Sitten se onkin ollut kaapissa unohtuneena vuosikaudet. Vain jotain korjauksia olen koittanut sen avulla tehdä, eikä ne hyvin suju, kun on taitotaso nolla ja aikaa ja kiinnostusta opetteluun sama nolla.  MUTTA NYT!! Ompelin edellisten vuosien käärinliinoista ihan lahjapusseja. Ne eivät kestä lähempää tarkastelua, mutta nyt ei tarvitse tuskailla, miten käärinliinat saa kiinni, kun voi vaan sujauttaa lahjat pussiin. Muutaman kerran jouduin purkamaan, kun vahingossa ompelin koko pussin kiinni, ja silloin sujauttamiset hankaloittuvat huomattavasti, kun ei missään reuna...

Jokaisen joulun viime hetken lahjavinkkilistaus

Kuva
 Noniin! Hengissä ollaan, vaikka joulukuun alun pakkaset aiheuttivat ankaraa tahimista eläinten vesien kanssa, kun kaikki mahdollinen jäätyi. Putket, letkut, aivot ja kädet näin alkuun luetellakseni. Mutta eipä hätää; sekuntiakaan ei ole kukaan täällä janoa kärsinyt, sillä luomuhippi keksi vanhasta saunasta kantaa laitumelle vesipadan. Sinne alle kun tyrkkää aamulla tulet ja täyttää vedellä, niin saa hetken päästä antaa lämmitettyä vettä muovitynnyreiden puolikkaisiin ja samalla sulaa jäät. Ja illalla kun padan alle laittaa parit hautakynttilät, niin ei edes yöllä tarvi janoisten turpien turhaan etsiä vettä. Semmoinen älynväläys ja semmoinen kaunistus tuohon laitumelle. Irlantilainen oli onnessaan! Meillä siis on myös ihan sähkövastuksilla toimivat vesiastia, mutta sinne ei paukkupakkasilla tullutkaan enää vettä, kun putket sanoivat, että nyt riittää! Minä olin onnessani! Sitten iskikin flunssa, jonka kuvittelin johtuvan siitä, että tuolla -22 asteessa olin vesin kanssa lätrännyt, ...

DIY hoitoainepala hiuksille

Kuva
Olen käyttänyt hiustenpesuun vallan itsetekemääni palashampoota ja hoitoaineeksi suihkaissut pullosta laimennettua omenaviinietikkaa pesun jälkeen.  No nyt kun ferritiinitasot ovat nousseet niin paljon, että tekee mieli jo treenata (meidän upouudella ja superhienolla) crossfitsalillamme, ihan siis hiki päässä, eikä vaan ihastellen muiden komeita ja kauniita, urheilullisia vartaloita ja suorituksia jonkun sisäpyörän päällä veltosti notkuen, niin on tullut ongelma. Se etikka kyllä haisee, kun päänahka hikoaa. ja kasvot. Kun käytän sitä kasvosuihkeenakin, niin joo-o; ihan selvä omppuviinietikan haju tai tuoksu se alkaa nenään tuntumaan... Ei kai siinä mitään, jos olisi yksin, mutta kun tykkään treenata ohjatuilla tunneilla muiden kanssa yhdessä, niin jotenkin se häiritsee itseä, kun kuvittelee sen hajun häiritsevän muita.    Onneksi on jonkinlainen tekemisen meininki palannut elämääni, ja muistin hoitoainepalan, jonka joskus miljoona vuotta sitten ostin Lushista. Se haisi ih...

DIY: Palasaippua

Kuva
Täällä ollaan pidätelty hengitystä ja pureksittu hampaita yhteen koko päivä, mutta turhaan. Vieläkään ei satavarmasti tiedetä, kumpi vanhoista herroista on USAn tuleva presidentti, vaikka kello on ihan illassa. Melkomoista tappelua ja sanasotaa, melkomoisia kauhukuvia ja tummia skenaarioita tulevaisuudesta. Miten maailman johtava demokratia (ainakin omien sanojensa mukaan…) tuntuu olevan enää ”demokratia”?  Tämä aihe ahdistaa niin, että kerron sulle jostain ihan maanläheisestä ja turvallisesta ja tarpeellisesta asiasta, eli palasaippuasta! Aiemminkin asiasta kirjoittelin, mutta nyt tulee ihan ohjeen kanssa jutustelua. Tarkastelin nääs saippualaatikkoa, kun taas kerran saippuateline kumisi tyhjyyttään ja vähiin alkaa käymään edelliset itse tehdyt. Itse tehdyn saippuan pitää kypsytellä itseään vähintään kuukauden verran, joten tuli kiire ryhtyä hommiin. Koska saippuan valmistus vaatii lipeän käsittelyä, valitsin valmistukseen hetken, jolloin koko muu perhe oli poissa, kissa ulkona ja...

Mitä en enää osta?

Kuva
Rupesin pohdiskelemaan, että mitä kaikkea en enää osta, enkä ole ostanut  sen jälkeen kun tutustuin ZW-elämään, ja silmäni ovat avautuneet entistä ekologisempaan elämään. Osaa mietiskelemästäni en ole ostanut enää moneen vuoteen, osaa silloin tällöin.  Mutta katsellaan hei superpitkää listaa, ja ihmetellään siellä lisää! KEITTIÖ Puhdistussuihke / -aine Löytyy meiltä siis  puhdistussuihke,  mutta siinä on etikkaa, tea tree -öljyä ja mitä milloinkin, ja sama pullo on ollut käytössä forevö. Ihan omin kätösin tehtynä. Tai sitten sinne pulloon laimentelen ihan huumaavan tuoksuista  sitruksista tai tuijasta uutettua etikkaa , ja näin saavat sitrushedelmien kuoret vielä toisen elämän ennen kuin päätyvät kompostin uumeniin muhentumaan mullaksi. Omalla suihkeella lähtee tahrat ja pöpöt, jos vaan pöytien ja tasojen pyyhintävuorossa oleva perheenjäsen muistaa hommansa... Aika usein "oon pyyhinyt!" ja sitten kun tarkastellaan lähempää, on pyyhitty pienen pieni kul...