It's the end of the world as we know it...
(...and I don't feel fine). Nimittäin jos voit uskoa, niin katastrofaalisen työhaastatteluni tulos oli se, että minut tahdotaan siihen pestiin. Lieneekö niin, että koska se on vuoden hanke ja palkkakaan ei ole sellainen West End -palkka, niin hakijoita ei ehkä ollut ihan järisyttävän paljoa. Tai sitten mä vaan olin niin häikäisevän upea, vakuuttava ja ammattitaitoinen siinä keuhkokuumehuurussani, että ei mitään voi; tietty ne haluaa mut! No stressitaso on tietty ihan punaisella, ja kaikki rentoutusohjaajaopiskelut on ihan hukkaan heitettyä, vaikka kuinka koitan hengitellä ja hermoston saada taas pikkasen palautumaan. Ei onnistu ei! Mielessä pyörii miljoona uhkakuvaa; miten lehmät karkailevat, ja minä olen konttorissa yli 50 km ja Irlantilainen 20 km päässä kotoa. Miten pienin luomulapsi ei ikinä ehdi koulutaksiin ajoissa, ja Keskimmäinen on naama You Tubessa kiinni, kun tulen iltapäivällä kotiin, ja selviää, että siinä se on ollut aamuseiskasta asti. Ja miten ol...