Tekstit

Näytetään tunnisteella maalaiselämää merkityt tekstit.

P@skatankkisaaga ja #metoo

Kuva
  Meillä on ollut jo pian kuukauden kestänyt paskatankkisaaga. Se ei ole vieläkään ihan finaalissa, mutta pistin äsken pyykkikoneen pyörimään ja jopas se kuulostaa ihanalta! Saaga sai alkunsa jo kauan sitten, mutta me emme tajunneet sitä. Meillä on panospuhdistamo, johon kaikki talouden jätevedet menevät. Tankki toimii niin, että siellä on ilmastuskompressori ja jotain ihme kemikaalia, joka saa aikaan mikrobitoiminnan, jolla kaikki kökkö hajoaa pieneksi ja vähäiseksi, ja lopulta painuu säiliön pohjaan. Ulos tulee hajutonta, puhdasta vettä poistoputken kautta ja se vielä imeytyy imeytyskentän läpi. Näin on homma pelittänyt pian 12 vuotta, eikä puhdistamolle ole tarvinnut hirveästi aivokapasiteetista varata tilaa. Jotain oli kuitenkin tapahtunut jossain vaiheessa ilmastuskompressorille, ja se mokoma oli hajonnut. Me emme asiaa huomanneet ennen kuin pitkän ajan päästä (koska aivokapasitetttia ei ollut puhdistamolle varattuna), ja tämä oli johtanut siihen, että asiat menivät puhdistamo...

Pumpkin overflow

Kuva
Ihan ensimmäiseksi pahoittelut, jos inhoat värejä keltainen-oranssi -akselilla. Niitä nääs on tulossa P A L J O N! Tein näet viikonloppuna painonnostotreenin kurpitsapellolla, ja harjoitin myös taideterapiaa tehdessäni osasta taideinstallaation terassin portaille. Perustin keväällä kurpitsaviljelmänkinkin, koska kurpitsoiden kasvattaminen on niin kivaa, ne ovat hurjan esteettisiä ja ne ovat myös hyvän makuisia. Paikallisessa Rekossa meni luomukesäkurpitsaa kaupaksi muiden tuotteidemme ohella, ja oli niin tyytyväinen ja haaveilin jo spagettikurpitsoideni, jättikurpitkoideni ja kiekkokurpitsoideni myymisestä.  Kauhea väsymys iski kuitenkin päälle palkkatöiden ja kuusentaimikatastrofin alettua, ja kurpitsapelto on jäänyt oman onnensa nojaan. Mitään en ole korjannut, yhtään en ole kastellut enkä nyppinyt, enkä karsinut, ja kurpitsan kurpitsaa en ole myynyt. Kurpitsat eivät ole olleet asiasta moksiskaan, vaan ovat kasvaneet itsekseen hurjaa vauhtia luomupaskassa sadeveden voimin. Lopput...

Säästämättömyysvinkkejä, säästövinkkejä ja pieni ripaus kateutta

Kuva
Toissa aamuna töihin ajaessani edessä vilkkui sinisten valojen seinä. Paloautoja, poliiseja, ambulansseja. Siinä kohdassa, missä pikatie vaihtuu laitakaupungiksi oli tapahtunut onnettomuus, jossa lehden mukaan osallisena ovat ehkä henkilöauto ja pyöräilijä tai jalankulkija. Tuli niin paha mieli. Jos jossain ei kannata säästellä, eikä miettiä ekologisuutta, niin heijastavissa vaatteissa tai varusteissa. Autoilijan näkökulmasta mikään ei ole kamalampaa näillä ilmoilla, kun auton valot suorastaan imeytyvät märkään sysimustaan asfalttiin, ja lamputkin ovat pienen ajon jälkeen jo paskavedellä kuorruttuneet, että pikatien reunassa kävelee tai pyöräilee joku, jolla on vain ehkä yksi pieni narun päässä killuva heijastin -ei aina sitäkään. Liikkeen mukana se yksi heilahtelee välillä vartalon sille puolelle, joka ei autoilijalle näy, ja vasta ihan kohdalla saa lähes sydänkohtauksen, että TUOSSAONSAATANAJOTAIN!!!!! Ja kroppa on ihan valtavan adrenaliinipiikin kourissa. Taistele tai pakene...

Joululehti

Kuva
Meillä on täällä omalla pikkukylällä joululehti, jonka myyntituotosta MLL:n paikallisosasto lahjoittaa paikallisille lapsille ja nuorille tukea kaikkeen erilaiseen toimintaan. Se on joka talvinen pakko-ostos; herättää pahaa verta, jos sen jättää ostamatta. Se on muuten neljäs lehti, jonka olen ostanut viimeisen 1,5 vuoden sisällä. Entisenä lehtiaddiktina, joka viikosta toiseen selkä vääränä ruokaostosten joukossa kantoi kotiin sisustus-, sportti- ja lifestylelehtiä, on tämä ultimaattinen muutos. Niihinkin on tullut hassattua JÄRJETÖN määrä rahaa vuosien aikana. No; sitä ei kannata nyt jälkikäteen enää harmitella, vaan tietoisuus heränneenä vahtia, ette sorru uudelleen noihin tapoihin. Kirjastohan on ihan mahtava mesta, koska siellä voi lukea, ja sieltä saa lainaksi lehtiä ihan laidasta laitaan.   Nyt ostamistani lehdistä yksi oli ihan selkeä lohtulehti, kun niin kyrsi sairastaa, maata, torkkua puolitiedottomana, olla lasten hyväksikäytettävänä varmana lautapelihaviäj...

Ekonatsi

Kuva
Käytiin viime viikolla näihin aikoihin kaupassa koko perheen voimin tarkoituksena ostaa Nuorimman Luomulapsosen synttäreille  kakkutarpeita ja kaikkia mahdollisia herkkuja, joita hän oli jo viikkotolkulla kirjoitellut listoille horjuvalla  ekaluokkalaisen käsialallaan. Hyvin vähän zero waste, eikä yhtään terveellistä, koska ei vaan jaksanut muuta  kuin saada homma plakkariin. On tämmöinen tauti kyllä syvältä, kun se vaikuttaa niin moneen elämän osa- alueeseen, jopa tähän. Siinä Rauman Prismassa seikkaillessamme osteltiin muutakin ruokatarpeita, mietittiin seuraavan viikon ruokalistaa  ja kaappien akuutteja puutostiloja. Irlantilainen ilmestyi jostain seikkailuiltaan Palmolive -suihkusaippua  käsissään. Hyvin koulutettu Vanhin Luomulapsi huudahti spontaanisti: ” DADDY!!! NOT THAT!!! It is so full  of chemicals!!!” Nuorin sanoi, että siinä on tuo muovipullokin! Minä naputin vieressä, että kotona on  palasaippuaa vaikka kuinka, ja lapset ovat ihan...

Omavaraisuushaaveet ja nykytilanne

Kuva
Tilanteeni on nyt se, että tilanne on huono. Ensimmäisen lääkekuurin jälkeen olo koheni hetkellisesti, mutta sitten iski rajulla kouralla takapakki. Tilasin lääkärin viikko sitten torstaina, koska oloni ei vaan kohentunut ja  tekemieni todella luotettavien Google-diagnoosien jäljiltä tunnistin vasemmalla puolella rintaa ilmentyvän paineen, kivun ja muljahdukset sydänlihastulehdukseksi. Pääsin tähän oman pikkuisen kylän pikkuiseen terveyskeskukseen heti samana päivänä, eikä tarvinnut istua kuin 5 minuuttia, kun jo kerroin tarinaani lääkärille. Hän epäili ensin kausiflunssaa, koska myös lapset olivat nuhaisia ja köhäisiä, mutta laittoi kuitenkin perjantaille  lähetteet labraan ja keuhkokuviin. Perjantaina hän jo soittelikin, että Google ei ollut diagnosoinut ollenkaan oikein; sydän posottaa menemään niin vahvana ja terveenä, ettei mitään rajaa. Verikokeet olivat puhtaat, ja keuhkokuvat katsoisi joku erikoistunut röntgenlääkäri maanantaina. Maanantai tuli, ja minä heräsin k...

Kevät...

Kuva
... on sitä, että tunnit loppuvat päivästä kesken. Pihalta ei malttaisi tulla sisälle, koska laulurastaan viheltely hämärtyvässä illassa on vaan jotain niin mieltä rauhoittavaa. Aamulla peipot herättävät, ja tuijottelen sängystä nousevan auringon värjäämää taivasta. On ollut ihana huhtikuu tähän mennessä. ... on sitä, että tulee vasikoita. Eihän niitä pitänyt tulla enää, kun eläimiä ollaan vähentämässä, mutta jokainen syntymä sävähdyttää, ja jokaiselle soisi vahvan elämän alun. Niinpä hiippailen iskemässä seleenipiikkejä vastasyntyneisiin, vaikka jotkut emot ovat sitä mieltä, että iskun tarvitsisin minä. Enkä suinkaan seleenipiikillä, vaan sarvilla suoraan perskannukoihin. Irlantilaisen mukaan kaikki lehmät lähtevät siihen mennessä kun hän täyttää 40 vuotta, mutta minä ihan salaa ajattelen pitäväni 6-8 lemmikkiä. Enkä tahdo miettiä muiden pois lähdön hetkeä - en yhtään!! Vuosituhannen huonoin karjan kasvattaja. Vain muutamien AINA ja JOKA PAIKASTA karkeilleiden sonnien lähtö oli niin...