Happy HippieLife

Pieni bloggaustauko on kuulkaas johtunut elämästäni filmitähtenä. Eikä mikään kotimainen filmitähteys ole tätä hurjaa bloggaajan uraa keskeyttänyt, vaan heti päädyin (jokaisen Idols ja VOF ja mitänäitänytonkaan-kokelaan unelman tavoin….) ulkomaille uraa luomaan. Espanjalainen kuvauskolmikko vietti pitkän iltapäivän ranchillä entiedäminkänimiseen -dokumenttiin meitä kuvaillen. En siis päässyt aurinkoon tai lämpöön, vaan ihan lumiselle pellolle seisoskelemaan ja omaan olkkaariini istumaan. Irlantilainen -todella ystävällisesti- antoi minun hoitaa haastatteluosion, ja ou nou!!!Se oli kauheaa. En ikinä I K I N Ä enää edes syvällä sisälläni naura kimiräikkösille ja kenellekään muulle rallienglantia puhuville, koska olen nyt virallisesti yksi heistä. Miten voi ihmistä jännittää niin mahdottoman paljon kamera 10 sentin päässä naamasta? Tietty jokainen ryppy ja huolettomasti siellä täällä leijuva hius oli myös takaraivossa mielessä. Enkä meikannut, koska enhän meikkaa ikinä kotona, nykyisin...

*English text at the end* Hikeä on mielestäni kahta erilaista. On sellaista hyvää hikeä, joka tippuu treeneissä nenän päästä, värjää paidan etumuksen ja selän tummaksi, ja tuntuu puhdistavan kaiken kiukun ja patoutuneet turhautumiset. Ja sellaista hyvää hikeä, joka irtoaa kuumana kesäpäivänä ,(ei muuten niin kuuma ollut lainkaan kesällä 2017! Pikkasen väärään ilmastoon näemmä päätynyt tämä hippi farmiaan viljelemään…) kun kyykkii mansikkapellolla, lapioi parsan juurakoita tai on pyöräretkellä pentusten kanssa. Kesähiki, ihanaa. Sekin sitten tuntikausien jälkeen tietysti haisee, mutta ei niin pahalle, että metrin säteellä kaikki nuupahtavat.  Sitten on pahaa hikeä. Stressihikeä, joka irtoaa ennen palavereja. Nykyisin ranch-erakkona uhkaa riittää jo se, että joutuu tapaamaan ihmisiä muualla, kuin tutuissa ympäristöissä. (Tälle asialle olisi ehkä syytä tehdä jotain!) Tämä hiki haisee! Niin pahalle, että tekee mieli puristaa kainalot tiukasti kylkiin kiinni, ja liikkua niin hi...