Happy HippieLife

Meidän vanhin lapsemme sai jalkapallojoukkueensa kautta töitä! Kerran viikossa (pre-omikronaikana siis, ja toivottavasti pian taas...) hän oli/on lasten liikuntatapahtumassa järjestämässä ja ohjaamassa.  Palkkaakin tästä saa kaiken kokemuksen lisäksi, ja sehän tarkoitti sitä, että saamattomien vanhempien oli aika pohtia pankkitilin ja -kortin hommaamista lapselle.  Irlantilainen ryhtyi hommiin tarmolla kirjautumalla Nordean nettisivuille, ja kaikki näytti menevän oikein hienosti, kunnes tuli tilin avaamiseen liittyvä tunnistautuminen. Ei kelvannut passi, ei kela-kortti, ei ajokortti, ei mikään. Oli siis minun aikani ryhtyä koneenkäyttäjäksi, ja samaan kohtaan tyssäsi, kun tuli Irlantilaisen vuoro tunnistautua. Irlantilaista ei haluttu tunnistaa! Kuuntelimme yhdessä Nordean puhelinpalvelun pehmopornojazzia pitkän aikaa, ja se yhdisti meitä tietysti valtavasti. EI millään pornotavalla, vaan sillä, että hermot menivät molemmilta. Ja kun oikein asiansa osaava asiakaspalvelija viim...

KOO kävi läpi myös Keskimmäisen luomulapsosen, jolla rokottamattomana oli taas selkeästi rokotettua sisartaan vahvemmat oireet. Empiirinen koe on siis taas yhtä otosta vahvempi. Hänelläkin oli oksentelua ja korkea kuume, sekä uutuutena oirerepertuaariin tuli yskä, jota taas tytöillä ei ollut.  Edessä oli siis taas viisi päivää kotona kökkimistä. Jääkaapin sisältö oli tämä: - 10 kg perunaa - 2 kg porkkanaa - 1,5 rasiaa hummusta - 1 lime - 2 prk mansikkahilloa Yksikseni olisin alkanut ideoimaan noista sekä pakastimesta ja kuivavarastosta vielä monen monta ateriaa, mutta muu perhe alkoi olla T O D E L L A kypsä sekä kokeellisen keittiön tuotoksiin, että siihen, ettei mitään välipalaa saanut enää itse otettua mistään. Keskimmäinen Luomulapsihan on pohjaton kaivo, mitä tulee syömiseen. POHJATON! Miten voi niin solakkaan poikaan upota niin valtava määrä ruokaa, on jokaisen päivän suurimpia ihmettelyn aiheitani. Tein kauppakassitilauksen Prismaan, ja oli suuren seikkailun tuntua lähteä aj...

Meille posahti KOO. Nuorin luomulapsi oksensi keskellä yötä kahdeksan päivää sitten, ja kuumekin nousi melkein 40 asteeseen. Kotitesti näytti negaa, ja ajattelimme sen olevan vain pikkuinen vatsapöpö, varsinkin, kun seuraavana päivänä tyttö oli lähes normaali. Illalla kuume ja huono olo palasivat, ja testissä näkyi jo haalea viiva, joka kakkosaamuna oli vahva punainen viiva. Suukottelin lasta suulle, söimme samaa porkkanaa vuorotellen ja olin mahdollisimman paljon samassa ilmatilassa kehoittaen toisia luomulapsia tekemään samoin, jotta homma hoituisi nopsaan pois.  Kolmantena päivänä pikkuisin luomulapsonen sirkutti täysin terveenä intoa piukassa: "Onneksi mun munasolut on niiiiiin voimakkaita, että ne voitti tän koronan ihan heti!" Karanteeni, etäyhteys kouluihin ja Irlantilaisen etätyöt jatkuivat vielä vaaditut kaksi päivää, ja ihanasti häämötti vapaudu vankilasta -aika jo ihan sormien päissä. Viidennen ja vapauttavan karanteenipäivän aamuna valitteli Vanhin Luomulapsonen k...

Meillä on kolme aktiivista lasta, jos joku ei vielä tiedä. Ja ne on paljon isompia, kuin näissä kuvissa. Niistä ei nykyisin saa ottaa kuvia ja se on tyhmää se! Kaikki kolme lasta ovat löytäneet mieluisia harrastuksia, ja se on hyvä se. Irlantilainen ja minä raottelemme pussin nyörejä kausimaksuille, kuukausimaksuille, kymppikorteille, treenivaatteille. Myyn ankanuittoarpoja, Kakkutukkutuotteita, kinkkuarpoja, sukkia ja pikkareita pakolla ja vähemmän pakolla naapureille, sukulaisille ja tuntemattomillekin, jos vaan joku vihjaseekin ostavansa. Pakotamme lapset itse myymään arpoja ja sukkia, pikkareita ja kakkuja. Leivon myyjäisiin pulla, piparia, mokkapaloja. Tönötän seuran kioskivuorolla kuuliaisesti kahvipannun takana farkkujen persus revenneenä. Kuskaamme turnauksiin ja leireille. Eikä tässä vielä mitään; tuo kaikki on vaan jäävuoren huippu (varinkin korona-aikana, kun kaikki kiva on kiellettyä...). Itse jäävuori on joka viikkoinen kuskausrumba ja varsinkin sen logistinen järjestely, ...

Docventuresin Riku Rantala kirjoitti jokin aika sitten HS:n kolumnissaan retkeilystä, ja sieltä silmään pisti termi mikroretkeily. Hieno termi mitä ekologisimmalle ja hauskimmalle jutulle, eli ihan lähiseudulla seikkailulle. Rikun ja monen muunkin kohdalla on kaukomaiden viidakot ja valkohiekkaiset rannat tulleet tutummiksi kuin lähiseudun laavut ja rantakaislikot, vaikka kun mielensä asettaa seikkailumoodiin, ei tarvitse lähteä juuri takapihaa pidemmälle. No OK; ei ehkä kaikki ole ihan niin onnekkaita, jos oman talon takana aukeaa seuraavan talon betonipiha ja sitä jatkuu ja jatkuu ja jatkuu samanlaisena pihojen mosaiikkina, mutta Suomessa ne eivät onneksi ihan määrättömän pitkälle kuitenkaan jatku, vaan jossain kohtaa aukeaa metsä tai pelto tai joku kreisi pusikko. Me harrastamme perheen kesken tai usein vain äiti-poika -kombinaatiolla mikroretkeilyä todella paljon. Lapset saattavat ehdottaa - yleensä aina hetkellä, jolloin mulla on miljoona muuta asiaa tekemistä vailla valmiina- ett...

Mä kerron teille nyt yhden päivän kulun elämästäni. Ei mitään zero wastea eikä ekologista, vaan yksi päivä. Tämä kaikki tapahtui maanantaina, ja tämä on ihan normisettiä, ja  tavallista elämää meillä, kun ei vaan onnistu sellainen seesteinen ja rauhallinen ja organisoitu ja aikuinen elämä näemmä millään. Tein etäpäivää kotona, ja katselin kateuden vallassa, miten naapuritalojen isännät painelivat metsätöihin traktoreillaan, kun itse olin juuttunut pers puutuneena työläppärin eteen kiinni. Niin kovasti teki mieli jättää kone ja palkkatyöt sikseen, ja lähteä talviaurinkoon raivailemaan taimikkoa tai siistimään ojan pientareita, mutta ei; siinä olin semisti kyrsiintyneenä (under statement…)   nenä läppärin ruudussa tekemässä jotain, josta maksetaan palkkaa. Nuupahtaneesta mielentilastani minut herätti klo 8.45 työkännykän kalenterimuistutus: ”Nuorin Luomulapsi, hammaslääkäri. In 15 minutes!” SIIS VATTÖFAK?!?!? Olen niin tottunut Rauman kaupungin tarjoamaan tekstiviestimuist...