Happy HippieLife

Joskus sitä inspiroituu jostain toisesta ihmisestä aivan valtavasti! Tällaisen efektin koin, kun kuuntelin Rob Greenfieldin TEDx talkin “Be the Change in the Messed Up World”.  Vahva suositus tälle; 18 minuuttia elämästäsi menee tähän, ja ehkä inspiroidut sinäkin. Rob on vienyt oman ekologisen jalanjälkensä nollaamisen extreme -tasolle. Tasolle, johon pystyy vain lapseton (mies. Tämä vähän sulkeisiin, mutta kyllä osa Robin vedoista lienee miehille jossain määrin helpompia ja turvallisempia. Don’t shoot me; luotan naisiin 100%, mutta maailma ei. Valkoisella miehellä monet asiat vaan ovat helpompia kuin kaikilla muilla!). Jos et ole kuullu Robista, niin hänet tunnetaan mm. Trash manina; heppuna, joka keräsi kestovertoamerikkalaisen kuukauden roskat “muovipuvuksi” päällensä, ja kulki tässä outfitissä ympäri New Yorkia. Pitäisiköhän kokeilla vastaavaa Raumalla…? Kuinkahan nopeasti päätyisi muualle kuin kotiinsa!? Viesti on kuitenkin vahva maassa, jossa eri osavaltioissa kierrät...

No ni hei; blogi näemmä päivittyy noin 4 viikkoa myöhässä, ja tahti vaan hidastuu. Eli ZW-juhannuksesta kertoillaan joskus heinäkuun lopussa, ja heinäkuun jostain jutuista varmaan syyskuussa...Tämäkin stoori sai alkunsa jo maaliskuussa, jolloinka ei sitten ihan mennyt niin kuin piti. MUTTA kesäkuussa taas sain uuden mahdollisuuden ZW-synttäreiden järkkäämiseen. Ja hip hei; pianhan on marraskuu JA TAAS SAAN NÄITÄ JÄRKKÄILLÄ. ( Ihan vaan nyt sivuhuomautuksena jälleen kerran, että on se vaan lapsettomalle ja Irlantilaisettomalla helpompaa olla ZW...! Eikä nyt kukaan ota itseensä; olen tietoinen onnestani, koska olen saanut kolme tervettä lasta. ) Esikoinen, ja eka täysi kymppi! En voi tajuta, että se voi mitenkään olla mahdollista, mutta on se. No sitten piti järjestää ensin sukusynttärit, mutta koska ranch vei taas äitiä oikealle ja vasemmalle ympäri vuorokauden, jäi kavereiden kutsut väsäämättä. Niinpä ne piti sitten pitää vasta Power Cupin jälkeen, reilusti oikean päivän jälkim...

*English below* Luomulapsilla alkoi kesäloma -niin kuin suurimmalla osalla Suomen lapsista- kesäkuun alussa. Vanhin aloitti sen lähtemällä lentopallon Power Cupiin Kuopioon, ja side välillämme venyi ja paukkui, niin että minua itketti. Esikoista ei. Jännä. Nuorin oli vielä viikon isojen jälkeen hoidossa, koska luulin, että mansikkapelto työllistää mut aamusta yöhön, mutta musertavan katastrofin kohdattua elinkeinomme selkärankaa, ei paljoa pellolla ole tullut kyykittyä. Keskimmäinen oli ranchin kuivuuden korventamilla nurmikoksi kutsutuilla alueilla jalkapallo jalkaan kiinni kasvaneena ihan itseksenä ihmetellen, että mitä äippä itkee murtuneena koko ajan, ja miksei siitä ole edes pelikaveriksi, saati normaaliin aivotoimintaan. Niinpä sitten ryhdistäydyin masennuksestani sen verran, että otin irti harvinaisesta mahdollisuudesta kerrankin viettää hetken keskimmäisen kanssa kahden. Hänen valintansa osui patikointiin Pinkjärven retkeilyreiteille, enkä ollenkaan laittanut ...

Kirjoitustauon syy on tällä kertaa babyboom; vasikoita pukkaa joka leidiltä, ja ihan liian monta eri tavalla ongelmallista tapausta on osunut tälle keväälle. En siis suosittele kenellekään juuri tällä hetkellä siistin sisätyön jättämistä, ja siirtymistä luomufarmariksi…. ;)  Ihan itte -syndrooma on myös samalla kieltosuosituslistalla. Siitä kärsii usein tällaiset ylisuorittajat, jotka eivät tajua, että ei tarvitse itse osata ja kyetä kaikkea alkaen koneremonteista päätyen juhlapuvun ompelemiseen. Tai minun tapauksessani ihan mihin tahansa ompelemiseen… Koko talven on ollut tarkoitus ommella kesto”vanu”lappuja ihon puhdistukseen, mutta koska tiedän taitoni ja hermorakenteeni, kun hommat menee pyllylleen, niin en ole saanut aloitetuksi. Meillä on tässä pikkukylässämme muutamakin kahvila. Yhdessä niistä myydään myös käsitöitä ja lahjatarvikkeita, ja ihastelin ääneen kauniita k’sin väkerrettyjä imetyssuojia. Siinä tuli mieleeni kysyä, että saisiko tuolta taitavalta ompelij...

Pieni bloggaustauko on kuulkaas johtunut elämästäni filmitähtenä. Eikä mikään kotimainen filmitähteys ole tätä hurjaa bloggaajan uraa keskeyttänyt, vaan heti päädyin (jokaisen Idols ja VOF ja mitänäitänytonkaan-kokelaan unelman tavoin….) ulkomaille uraa luomaan. Espanjalainen kuvauskolmikko vietti pitkän iltapäivän ranchillä entiedäminkänimiseen -dokumenttiin meitä kuvaillen. En siis päässyt aurinkoon tai lämpöön, vaan ihan lumiselle pellolle seisoskelemaan ja omaan olkkaariini istumaan. Irlantilainen -todella ystävällisesti- antoi minun hoitaa haastatteluosion, ja ou nou!!!Se oli kauheaa. En ikinä I K I N Ä enää edes syvällä sisälläni naura kimiräikkösille ja kenellekään muulle rallienglantia puhuville, koska olen nyt virallisesti yksi heistä. Miten voi ihmistä jännittää niin mahdottoman paljon kamera 10 sentin päässä naamasta? Tietty jokainen ryppy ja huolettomasti siellä täällä leijuva hius oli myös takaraivossa mielessä. Enkä meikannut, koska enhän meikkaa ikinä kotona, nykyisin...