Tekstit

Näytetään tunnisteella talviruokinta merkityt tekstit.

Lintujuttuja

Kuva
Tänä vuonna heräsin ferritiinivajekoomastani tosi myöhään linnunruokinnankin kannalta. Vasta joulukuussa tajusin lintulautojen heiluvan tyhjinä ja pihamaan olevan talitinteistä tyhjä. Tavoitteeni on pitää mahdollisimman paljon erilaisia lintuja pihapiirissä, koska ne auttavat tuhohyönteisten eliminaatiossa kesäisin, ja näin ollen helpottavat luomuihmisen elämää huomattavasti. Onhan se nyt hurjaa, että yksi minimaalinen sinitiainen voi syödä 2-3 kertaa oman painonsa verran hyönteisiä!  Koomastani minut herätti yksi joulukuinen pakkasyö ja sen jälkeinen pieni lumipeite. Siellä lumipeitteen keskellä nökötti näes nuori mustarastas. Opiskelin mustarastaan sielunelämää, ja opin, että osa niistä talvehtii toki Suomessa, mutta ei kai nekään 20 asteen pakkasia kestä. Opin myös, että kyseessä oli nuori yksilö, koska sen nokka on vielä tumma. Ai että, joskus internet on niin kiva juttu, vaikka usein olenkin ihan kyllästynyt kaikkialta tulvivaan tiedon määrään. Tekaisin taas itse linnunruokaa,...