Tekstit

Näytetään tunnisteella marraskuu merkityt tekstit.

Marraskuun sitkeät taistelijat

Kuva
En selittele yhtään mitään kirjoitustauosta, enkä siitä, miten hankala onkaan tällaisen tauon jälkeen taas aloittaa, vaan mennään suoraan asiaan! Täällä Lounais-Suomessa on ollut jälleen kerran ilmastonlämpenemissyksy eli leutoa keliä on ollut, ja niinpä vielä saa kasvilavoista ruokaa. Muutama pakkasyö vei herkemmät, mutta sitkeimmät sissit antava satoa vieläkin, vaikka marraskuu on keikahtanut loppupuolelleen. Lehtikaali ja palmukaali eivät ole moksiskaan muutamasta asteesta pakkasta eikä harmaat päivätkään niitä haittaa. Jänikset eivät ole vielä niitä syöneet, ja jollain ihmeellä ne selvisivät kaaliperhosistakin. Ihmisten lisäksi meidän pupumme ovat tästä hyvin kiitollisia. Ferritiinivajeisena (JOOOOOOO! Edelleen!!!! Ne ei vaan nouse yli 40, vaikka miten kiskoisi rautaa ja C-vitamiinia oikein ajoitettuna imeytymistä estävien elintarvikkeiden suhteen.... Turha haaveilla mistään sadasta. Tämäkin kuitenkin on siitä hyvä taso, että tunnen olevani ihminen ja hengissä!) tuore persilja on l...

Vuoden stressaavin kuukausi

Kuva
... on tutkimusten mukaan marraskuu suomalaisten mielestä. Jotain on kuitenkin päässäni napsahtanut eri asentoon, koska mitä pahaa tässä on? Harmaata on. Sataa. On märkää. NIIN KUULUUKIN OLLA! Ainakin täällä lounaisessa Suomessa, jossa talvi tulee vasta talvikuukausina - jos tulee. Lokakuussa jotkut jo radiossa kovasti toivoivat lunta, vaikka takana oli justiinsa vuosituhannen hurmaavin syyskuu, jolloin ei syysmyrkyt juurikaan riepotelleet, vaan keli oli päivästä toiseen kerta kaikkiaan ihana. Edes lokakuu ei ollut nimensä veroinen -lokainen tai ankea. Lokakuu oli kuiva ja mukavan syksyinen. Nyt marraskuu saa olla harmaa ja pimeä, ihan koko syksyn edestä! Luonto siirtyy lepoon, ja me ihmiset vaan olemme niin luonnosta vieroittuneita, että painamme niska limassa töitä, hämäämme aivojamme kirkasvalolamppuilla ja kännykän sinisellä valolla, stressaamme tulevasta joulusta ja ensi kesän lomista ja 10 vuoden päästä olevista häistä tai tasakympeistä tai mistä vaan. Mitä jos uppoutuisi tähän h...