Happy HippieLife

Olen nukkunut muutaman viikon niin huonosti, että ei mitään rajaa. Yön pimeinä tunteina mieleen tulee kaikkia hassuja juttuja, kuten asioita, jotka nolottavat, hävettävät ja samalla naurattavat - viimeisin ehkä vasta aamulla kuitenkin. Viime yönäkin niitä pulpahteli päähän, ja nyt kolmen tunnin unilla, häpeäkään ei enää mahdu mieleeni, joten jaan tässä viime aikana mieleeni pulpahdelleet. Kukaan älköön loukkantuko, vaikka sivuan alapääasioita... Nolous nro 1: Takapenkin pieru Tapahtumapaikka oli yläasteen kasiluokan biologian luokka. Istuin keskimmäisessä viidestä pulpettirivistä, takimmaisessa pulpetissa. Kauheasti väsytti -silloinkin- ja silmät lurpsahtelivat kiinni, pää painui hetki hetkeltä raskaammin kämmeniin, kun opettaja jatkoi monotonisella äänellä piirtoheitinkalvosulkeisia(!!!). Ja sitten myös täydellisen rentoutuneesta suolestani pääsi pieru. Oikea iso, äänekäs paukku, ja koko luokka kääntyi katsomaan taakse päin. Niin tietty myös minä, vaikka vastassa oli pelkkä seinä. Ede

Ei vitsi kuule, kun olo on jotenkin semisti vapautunut. Ei; en ole eronnut Irlantilaisesta, vaikka aika kireää onkin viime päivät tämä yhdessäolo ollut, enkä myöskään ole irtisanoutunut palkkatyöstä, vaikka vähän mieli tekisikin. Pankkitiliä kun katsoo, nousee työmotivaatio eksponentiallisesti.... Muutama vuosi sitten tämä olisi ollut ihan järkyttävä elämänmuutos, nyt tämä on helpotus. Rahaa säästävä, aikaa säästävä, luontoa säästävä HELPOTUS. No;  pistin roskiin viimeisenkin meikkini! KYLLÄ! Mulla ei ole meikin meikkiä omassa omistuksessani! Taloudestamme löytyy silti tyttöjen omistama pahoinpidelty, glitter-kantinen luomiväripaletti, hyvin mansikkainen huulikiilto ja yksi järjettömän punainen huulipuna. Yksikään niistä ei ole minun ollutkaan. Edellisen kerran olen pistänyt meikkiä elikkäs tässä tapauksessa ripsiväriä silmiini ehkä huhtikuussa. Silloinkin mykoplasman ja kortsun vuoksi olin jo tottunut olemaan niin leggins-no make up -no hair brush -tyyppinen ihminen, että menin tietys

Ihan ensimmäiseksi pahoittelut, jos inhoat värejä keltainen-oranssi -akselilla. Niitä nääs on tulossa P A L J O N! Tein näet viikonloppuna painonnostotreenin kurpitsapellolla, ja harjoitin myös taideterapiaa tehdessäni osasta taideinstallaation terassin portaille. Perustin keväällä kurpitsaviljelmänkinkin, koska kurpitsoiden kasvattaminen on niin kivaa, ne ovat hurjan esteettisiä ja ne ovat myös hyvän makuisia. Paikallisessa Rekossa meni luomukesäkurpitsaa kaupaksi muiden tuotteidemme ohella, ja oli niin tyytyväinen ja haaveilin jo spagettikurpitsoideni, jättikurpitkoideni ja kiekkokurpitsoideni myymisestä.  Kauhea väsymys iski kuitenkin päälle palkkatöiden ja kuusentaimikatastrofin alettua, ja kurpitsapelto on jäänyt oman onnensa nojaan. Mitään en ole korjannut, yhtään en ole kastellut enkä nyppinyt, enkä karsinut, ja kurpitsan kurpitsaa en ole myynyt. Kurpitsat eivät ole olleet asiasta moksiskaan, vaan ovat kasvaneet itsekseen hurjaa vauhtia luomupaskassa sadeveden voimin. Lopputulok

Muistatko Fucking Russian Nightmaren, eli ensimmäisestä käteen jääneestä palkkatyöpalkasta ostamani k asvihuoneen ? Sen ideana oli taata tomaattiomavaraisuus tänä kesänä ja tulevana talvena, siellä piti kasvattaa valtava määrä yrttejä ja bataattifarmikin sinne piti mahduttaa. Alku oli toooodella takkuista -lähes parisuhteen vieneen takkuista- mutta miten lopulta sitten kävi? Irlantilainenhan menetti totaalisesti hermonsa runkoa kootessaan alkukeväästä, mutta kesäkuussa runko oli pystyssä, se oli nostettu harkkojen päälle maan tasalle, ja jatkosuunnitelmat sen viimeistelyyn ja käyttöönottoon olivat valmiina. Minulla oli erilaisia tomaattilajikkeita ja kaiken maailman yrttejä laatikkokaupalla esikasvatuksessa, ja kuskailin niiitä koko kevään ja alkukesän aamulla vanhaan pikkuiseen kasvihuoneeseen karaistumaan, ja taas illalla lämpimään varastoon mahdollisilta hallaöiltä suojaan. Paitsi yhtenä yönä... Selkeät suunnitelmat oli päässäni siitä, mihin ne uudessa kasvihuoneessa sijoitetaan ja

No moro vaan pitkästä aikaa! Yhtäkkiä ihanan kesän jälkeen on syyskuu, ja sekin tuntuu menevän niin lujaa eteen päin, että mahdanko saada tätä postausta valmiiksi ennen koko kuukauden loppumista... Hämmentävää, varsinkin, kun kelit ovat olleet sellaiset, että päiväsaikaan on voinut mukavasti vielä leikkiä heinäkuuta. Ilta on paljastanut sitten totuuden syksyn hiipimisestä, mutta onpas ollut ihanaa! Hämmentävää on myös tämä uusi blogger-alusta. Jos kaikki näyttää olevan vähän persiillään, niin se johtuu siitä, että en osaa käyttää tätä. Esikatselu näyttää ihan erilaiselta, kuin työnäyttö. Koita tässä nyt sitten saada jotain järkevää aikaiseksi... Onneksi sisältökin on aika ajoin niin vinksallaan, ettei varmaan muutama sekaisin oleva kappaleenjako kaada taas tätä maailmaa... Se olisi tunnustettava heinäkuun ja elokuun synnit mukavassa ja tiiviissä yhteispaketissa; muutkin siis kuin liiallinen määrä Prosecc oa ja rempsalleen mennyt ruokavalio ja täydellinen liikkumattomuus muun kuin farmi