Tekstit

Näytetään tunnisteella wasteless merkityt tekstit.

ZW-touhuja kesäksi part 1

Kuva
*English below* Luomulapsilla alkoi kesäloma -niin kuin suurimmalla osalla Suomen lapsista- kesäkuun alussa. Vanhin aloitti sen lähtemällä lentopallon Power Cupiin Kuopioon, ja side välillämme venyi ja paukkui, niin että minua itketti. Esikoista ei. Jännä. Nuorin oli vielä viikon isojen jälkeen hoidossa, koska luulin, että mansikkapelto työllistää mut aamusta yöhön, mutta musertavan katastrofin kohdattua elinkeinomme selkärankaa, ei paljoa pellolla ole tullut kyykittyä. Keskimmäinen oli ranchin kuivuuden korventamilla nurmikoksi kutsutuilla alueilla jalkapallo jalkaan kiinni kasvaneena ihan itseksenä ihmetellen, että mitä äippä itkee murtuneena koko ajan, ja miksei siitä ole edes pelikaveriksi, saati normaaliin aivotoimintaan. Niinpä sitten ryhdistäydyin masennuksestani sen verran, että otin irti harvinaisesta mahdollisuudesta kerrankin viettää hetken keskimmäisen kanssa kahden. Hänen valintansa osui patikointiin Pinkjärven retkeilyreiteille, enkä ollenkaan laittanut ...

Jätehaaste - osa 2

Kuva
*English text coming as soon as I can tell the difference between "cultivated" and "cultured"...Irish was having fun with my tired stories....* Se olisi kuulkaa helmikuun viimeinen päivä, ja samalla myös perheen kahden kuukauden mittaisen jätekokeilun viimeinen päivä. Tammikuun osion meidän osaltamme voit lukea täältä , Heidin perheen osalta täältä , ja onpas jännä odottaa Heidin helmikuun raporttia, sillä hienosti heillä meni jo tammikuussa. Kuvat tässä postauksessa ovat sitten "omaa luokkaansa", kännykällä illan pimeydessä napsastuja kaikki paitsi tulppaanit.  Noloa,  mutta päivä oli hektinen ja huominen on samanlainen. Puretaanpas sitten vähän mennyttä kuukautta: sekajätettä yksi muovipussillinen ja yksi koiranruokapussillinen. Niin mahtavaa!! Kuitenkin 5 ihmishenkeä,kaksi koirahenkeä ja kaksi kissahenkeä taloudessa. Ihmisistä kolme on alle 10-vuotiaita, niin mielestäni ihan kelpo tulos! Sekajätteen määrää kasvatti ensinnäkin tuttuun t...

Kotoinen kauramaito / Home-made Oat milk

Kuva
Ennen lapsia Irlantilainen ja minä joimme litratolkulla maitoa joka ikinen päivä. Välillä ihan vaan suoraan purkista vuorotellen, alkurakkauden huumassa purkkia toisillemme ojennellen, sormenpäiden kosketuksesta kihisten. Kauppakassin pääsisältö oli maito, ja kassit olivat painavia. Irlantilainen laittoi, ja laittaa edellen maitoa myös kahviin ja teehen. Minä opin kahvia juomaan vasta yliopistossa, ja mustana, koska yritelmät juoda maitokahvia kaatuivat siihen, että maito oli aina tiiliskivenä purkissa yksiön pienessä jääkaapissa. Olisi vissiin useammin voinut siinä omassa 30 neliössään kahvia juoda...  Maito jäi minulta ensimmäisen vauvan syntymän myötä. Pikkuinen raasu oli koliikkivauva, ja maito piti jättää pois, eikä se sitten ikinä enää come backia tehnyt. Hyvä niin! Sitten kävi niin, että ystäväpariskunta suloisine vauvoineen tuli kyläilemään (Sanna <3 Kauhea ikävä! Tulisiko se ystäväpariskunta ja vauva pian käymään?!?), ja paikallisesta herkkukaupasta ost...