Happy HippieLife

Pyhäinpäiväviikonlopun teemaan sopii hyvin lokakuun ostolakon epäonnistumiset.  Tarina alkaa jo syyskuun puolelta, jolloin joku vieras numero koitti tavoitella kovasti omaa puhelintani. Oma puhelimeni tietysti soi kuuliaisesti, mutta yleensä äänettömällä ja eri paikassa kuin missä itse olin, koska syyskuussa ennen lääkärillä käyntiä ferritiinivajaus ei ollut ferritiinivajausta, vaan tietysti nopeasti edistyvä syöpä -Googlesta katsoin ja se se oli!  Kun vihdoin soittelin takaisin päin (yksi introvertiyden muoto: puhelimella soittaminen on suoraan saatanasta. Ei vaan pysty, jos viestillä voi asiat hoitaa!!) todettuani, ettei numero ollut mikään Helsingin Sanomien myyjä tai aurinkopanelimies tai lisäavinnekauppias, vaan ihan naisen nimi Tampereelta, niin soittelin takaisin. No sehän oli (tämä seuraava asia vaatii keskittymista, joten KESKITY!!) ranchin viimeisen asukin, eli Ester-tädin, eli isäni äidin veljen vaimon sisarentytär joka siellä soitteli. Häntä oli kohdannut valtava ...

  Jos en ole tarpeeksi tämän syksyn ihanuutta hehkuttanut, niin kerran vielä! On ollut ihan mieletöntä, ettei syyskuussa tullut yhtään pakkasyötä, joka olisi vienyt kasvit ja kukat, vaan syksy oli niin lämmin ja leuto, että vielä lokakuun alussa sai kerätä satoa. Eikä mitä vaan satoa, vaan tummansinistä satoa; ulkona kasvaneita viinirypäleitä ja mustaseljan marjoja. Mustaseljaa ei pidä sekoittaa muihin seljoihin, jotka ovat myrkyllisiä. Mustaseljakin on raakana marjana myrkyllinen, mutta sen hurmaavan kauniit kukat, ja isot marjatertut kypsinä ovat superfoodien superfoodia. Kukkaterttuja en tänäkään vuonna malttanut kerätä tee- tai mehuaineeksi, mutta marjoja keräsin ihan mahdottoman määrän. Seljankukan pitäisi auttaa vilustumisoireisiin, lieventää ja jopa parantaa ne kokonaan. Puutarhassa on kolme isoa mustaseljapensasta ja tänä keväänä istutin kolme lisää, koska ne ovat kasvina kauniita ja lisäksi sato on mukavasti loppusyksystä kerättävissä. Marjat eivät ole mitenkään ihmeellise...

Ei vitsi kuule, kun olo on jotenkin semisti vapautunut. Ei; en ole eronnut Irlantilaisesta, vaikka aika kireää onkin viime päivät tämä yhdessäolo ollut, enkä myöskään ole irtisanoutunut palkkatyöstä, vaikka vähän mieli tekisikin. Pankkitiliä kun katsoo, nousee työmotivaatio eksponentiallisesti.... Muutama vuosi sitten tämä olisi ollut ihan järkyttävä elämänmuutos, nyt tämä on helpotus. Rahaa säästävä, aikaa säästävä, luontoa säästävä HELPOTUS. No;  pistin roskiin viimeisenkin meikkini! KYLLÄ! Mulla ei ole meikin meikkiä omassa omistuksessani! Taloudestamme löytyy silti tyttöjen omistama pahoinpidelty, glitter-kantinen luomiväripaletti, hyvin mansikkainen huulikiilto ja yksi järjettömän punainen huulipuna. Yksikään niistä ei ole minun ollutkaan. Edellisen kerran olen pistänyt meikkiä elikkäs tässä tapauksessa ripsiväriä silmiini ehkä huhtikuussa. Silloinkin mykoplasman ja kortsun vuoksi olin jo tottunut olemaan niin leggins-no make up -no hair brush -tyyppinen ihminen, että menin ti...

Ihan ensimmäiseksi pahoittelut, jos inhoat värejä keltainen-oranssi -akselilla. Niitä nääs on tulossa P A L J O N! Tein näet viikonloppuna painonnostotreenin kurpitsapellolla, ja harjoitin myös taideterapiaa tehdessäni osasta taideinstallaation terassin portaille. Perustin keväällä kurpitsaviljelmänkinkin, koska kurpitsoiden kasvattaminen on niin kivaa, ne ovat hurjan esteettisiä ja ne ovat myös hyvän makuisia. Paikallisessa Rekossa meni luomukesäkurpitsaa kaupaksi muiden tuotteidemme ohella, ja oli niin tyytyväinen ja haaveilin jo spagettikurpitsoideni, jättikurpitkoideni ja kiekkokurpitsoideni myymisestä.  Kauhea väsymys iski kuitenkin päälle palkkatöiden ja kuusentaimikatastrofin alettua, ja kurpitsapelto on jäänyt oman onnensa nojaan. Mitään en ole korjannut, yhtään en ole kastellut enkä nyppinyt, enkä karsinut, ja kurpitsan kurpitsaa en ole myynyt. Kurpitsat eivät ole olleet asiasta moksiskaan, vaan ovat kasvaneet itsekseen hurjaa vauhtia luomupaskassa sadeveden voimin. Lopput...

Olipas meillä korea kesäkuu! Kesäkuu oli hellettä, Yyteriä, varpaita polttavaa hiekkaa, loputonta mansikkamaan kastelua, lämpimiä öitä, juhannustaikoja, pölyävää peltoa, laumoittain kärpäsiä lehmien turvissa, hikisiä lapsia, omia lapsia ja vieraita lapsia jatkuvasti vaihtuvissa yhdistelmissä, lukemattomia uimareissuja, pikainen ja niin ihana roadtrip Keskimmäisen Luomulapsen kanssa, aamukahveja terassilla, linnunpoikasia, uskomattomia auringonlaskuja, lumoavia pioneita. Kaikkea kaunista ja ihanaa! Niin NIIN nautin helteistä, NIIIN hurmioituneena kuuntelin lintujen laulua, NIIIN ihastelin alati muuttuvaa luontoa ja puutarhaa, NIIN hikoilin helteisellä mansikkapellolla ja NIIN halusin uida, paitsi en uskaltanut kastella. En ennen kuin vesi oli 27-asteista. Sitten uskalsin! Ihan järisyttävän hieno kesäkuu. Kesäkuusta tuli myös melkein ensimmäinen oikeasti menestyksekäs ostolakkokuu, mutta vaan melkein, koska ostin kesäkukkia. ONNEKSI järjen ää...

HUH!! Löysin namiskan "Paluu klassiseen bloggeriin" ja tietysti painoin sitä, ja jopas on tuttua ja turvallista tämä blogin kirjoittaminen. Tajusin tässä yhtäkkiä, että ostolakkopäivitykset laahaa ihan jäljessä. Nyt muistelen huhtikuun loppupuolta, vaikka oikeasti toukokuun alkupuolen päivitystä pitäisi kirjoittaa, mutta koska on ollut semisti hommia palkkatyö-etäkoulu-farmi -akselilla, ja varsinkin nyt mansikkapellon siivoamisen tuoman lisämausteen myötä aivotoiminta on entistäkin hitaammalla, on päivittäminen jäänyt. Mutta onneksi ei tarvitse kauheasti päätään kaivella, koska ostaminen on ollut minimaalista. Paitsi ruuan. Sitä on ostettu aivan saaaaaaaaaaaaaamarin paljon. Siitä myöhemmin lisää.  Ihan putkeen ei mennyt tämä loppukuu, sillä joku piru houkutteli minut yksin taimiosastolle. Ihan piti mennä vaan kokeeksi ostamaan karhunvatukan taimia, että jospa niistä ja hunajamarjoista saataisiin lisäkasvit ranchin viljelyvalikoimaan. Niitä löytyi taimiosastolta, ja ...