Vapautumisia

Ei vitsi kuule, kun olo on jotenkin semisti vapautunut. Ei; en ole eronnut Irlantilaisesta, vaikka aika kireää onkin viime päivät tämä yhdessäolo ollut, enkä myöskään ole irtisanoutunut palkkatyöstä, vaikka vähän mieli tekisikin. Pankkitiliä kun katsoo, nousee työmotivaatio eksponentiallisesti.... Muutama vuosi sitten tämä olisi ollut ihan järkyttävä elämänmuutos, nyt tämä on helpotus. Rahaa säästävä, aikaa säästävä, luontoa säästävä HELPOTUS. No;  pistin roskiin viimeisenkin meikkini! KYLLÄ! Mulla ei ole meikin meikkiä omassa omistuksessani! Taloudestamme löytyy silti tyttöjen omistama pahoinpidelty, glitter-kantinen luomiväripaletti, hyvin mansikkainen huulikiilto ja yksi järjettömän punainen huulipuna. Yksikään niistä ei ole minun ollutkaan.

Edellisen kerran olen pistänyt meikkiä elikkäs tässä tapauksessa ripsiväriä silmiini ehkä huhtikuussa. Silloinkin mykoplasman ja kortsun vuoksi olin jo tottunut olemaan niin leggins-no make up -no hair brush -tyyppinen ihminen, että menin tietysti hieromaan silmiäni, ja ne vaivalla väkertämäni ripsivärit levisivät pitkin poskia. Ah, se oli kaunista ja herättävää. 

Ja ei -en ole aina ollut tällainen, päin vastoin. Belfastissa asuessani käytin kaiken maailman pohjavoiteet, valokynät, korostukset ja häivytykset, mitä maa päällään kantaa. 2000-luvun alkupuoli oli keltaisen feikkirusketuksetn kulta-aikaa Pohjois-Irlannissa paikallisten keskuudessa. Muutenkin paikalliset neitokaiset käyttivät niin valtavat määrät meikkejä ja hajusteita, että vaikka itse tunsin olevani hurjasti meikattu, näytin ihan luomulta paikallisiin verrattuna. Äkkiä siihen tottui, että näky peilissä oli meikattu. Veden- ja hienkestäviä meikkejä piti hommata treeneihin. Lähipuotiinkaan ei voinut enää mennä hakemaan sunnuntain lehteä ilman pikaista ehostusta. Ilman meikkiä vain nukkui, muuten piti edes pieni ripaus ripsaria ja vähän jotain peittävää vetää naamaan. AAAH, miten kaukaiselta tuo kaikki nyt tuntuu!

Meillä oli elokuun puolivälissä Crossfit-typyjen pizzailta. Mulla on treenikaverina järisyttävän upeita, kauniita naisia, jotka osaavat laittaa itsensä SUPERkauniiksi salin ulkopuolella. Hetken ennen lähtöä pohdin, että pitäisikö lävästä hiukan jotain vähistä varastoistani naamaani, mutta päätin, että en. Se oli ultimaattinen testi, mikä on olo ilman meikkiä bileissä, kun eipä ole mitään juhlia tullut kuukausiin harrasteltua. No olohan oli totta kai hyvä, ja oman kaltainen. Kukaan ei ihmetellyt, että näytätpä oudolta tai miksei sulla ole meikkiä. Ihan sujahdin saumauttomasti muiden joukkoon, ja mukavaa oli. Mekko oli päällä, hiukset harjattu, kainalot sheivattu ja kotitekoista dödöä hieraistu kainaloihin ja oma fiilis sen myötä ihan laitettu. Ja kivaa oli!

Luomuna vedin myös siskonpojan rippijuhlat, eikä sielläkään kukaan ihmetellyt. TOISAALTA,; nyt on kasvoillani kesän jäljiltä vielä suhteellisen mukava väri. Katsotaan, mitä tapahtuu, kun tammikuussa ei itseään erota (mahdollisesta) lumihangesta. Toisaalta taas; eiköhän siihen mennessä ole niin täydellisen tottunut olemaan naturellina, ettei tuollaisille asioille suo enää yhtään ajatustakaan!

Tähän väliin kaksi meikkikuvaa, kun olin harjoituskappaleena joitakin vuosia sitten. Melkomoinen määrä tököttiä iskettiin naamaan!

Oli itse asiassa valtavan helpottunut tunne, kun pistin kuivuneen eko-ripsarini, 7 vuotta vanhan aurinkopuuterini ja 3 vuotta vanhan luomivärini roskiin. Noinkin valtava oli jäljellä ollut meikkiarsenaalini. Mutta helpotus; se oli todellakin päällimmäinen tunne. Ei ikinä enää tarvitse itse meikata. Ei ikinä enää tarvitse ostaa meikkejä! Aaaaa, miten vapauttavaa!! JA olen nykyisin perheen nopein lähtijä -oli kyse sitten kauppareissusta tai rippijuhlista. Perheen miehet -Irlantilainen ja Keskimmäinen luomulapsi- sivelevät hiuksiinsa geeliä. Irlantilainen saksii partakarvojaan, joskus jopa pesee kasvonsa BodyShopin puhdistusmaidolla ja kosteuttaa saman sarjan kosteusvoiteella. Tytöt ihailevat hiuksiaan peilistä, tekevät kampauksia, laittavat hiukan luomiväriä ja huulikiiltoa. 

Tänä aamuna oli toimistopäivä. Kävin suihkussa, pistin dödöä, harjasin hiukset ja hampaat, pui vaatteet -vartissa olin laittanut itseni lähtökuntoon, kun aamupalan syön vasta toimistolla. Ihan mahtavaa! Jos jotain superjuhlia on tulossa, kuten esim. kutsu Linnan juhliin tai vaikka omat häät, niin käyn ammattilaisen käsittelyssä hiuksieni ja kasvojeni kanssa. Sillä siitä selviää. Ei turhaan kuivuvia ripsareita, luomipaletteja, purkkeja ja puriloita keräämässä pölyä vessassa. Ei turhaa pakkausmateriaalia kierrätykseen kuskattavaksi. Ei meikeistä tulevia kemikaaleja ja mikromuoveja. Ei turhaa aikaa peilin edessä. Enemmän aikaa vaikka vaan olla. 

Muutama muukin vapautumisoperaatio on käynnissä, mutta palataan niihin toisen postauksen merkeissä. 

YHDEN TÄRKEÄN ASIAN HALUAN KERTOA: Mykoplasma-taimet on istutettu!! Viikonloppuna tuli ulkoiltua aamukasista iltakuuteen. Polar näytti 30 000 askelta joka päivälle, ja kun ne askeleet eivät tulleet sileällä tiellä, vaan kauhean vaikeassa maastossa painavaa taimivakkaa kanniskellen, niin voin sanoa, että eilen väsytti. Mutta nyt on aikaa muulle! Ja huippuonnellinen olo, että niin iso urakka on takana! Ja palkkatyömotivaatiota lisää kivasti maanmuokkaajan 5000 euron lasku... Semmoista! 

Mukavaa alkavaa viikkoa! Mulla on tästä hyvä fiilis (vaikka ehkä se ero tulee, mutta mietitään sitä sitten!)