Tekstit

Näytetään tunnisteella farmi merkityt tekstit.

Koronapäiväkirja osa 4

Kuva
Viime viikonloppuna paistoi aurinko niin ihanasti täällä lännessä, että kevät tuntui etenevän ihan valtavin harppauksin. Ensimmäiset narsissit aukesivat ja niitä pysähdyin ihastelemaan aina ohi kävellessäni. Koska tärkeintä on pysähtyminen ja läsnäolo. Muuten menee tämäkin kevät ohi ilman, että siitä jää mitään suurempaa muistikuvaa. Ja tahdon paljon muistikuvia onnellisista hetkistä omassa arjessa. Ne kantavat pitkälle. Koronaelämä on valunut omiin uomiinsa. Irlantilainen on tehnyt ihan järjettömän määrän töitä ja hän on kadonnut elämästämme lähes kokonaan.  Ihan välillä unohtuu, että sellainen mies elää taloudessamme. Hänestä on ollut ainoana elonmerkkeinä tasaisin väliajoin huuto "KIDS!!! MAKE SOME COFFEE PLEASE!!" , ja lautanen, jolta joku muu kuin minä tai lapset on ruokaa syönyt aivan eri aikoihin kuin minä ja lapset. Ylityötunteja on kertynyt niin paljon, ettei hän kuulemma kehtaa kaikkia edes laskuttaa. "WTF??!!!" oli tällä kertaa MUN reaktioni, mutta...

Säästämättömyysvinkkejä, säästövinkkejä ja pieni ripaus kateutta

Kuva
Toissa aamuna töihin ajaessani edessä vilkkui sinisten valojen seinä. Paloautoja, poliiseja, ambulansseja. Siinä kohdassa, missä pikatie vaihtuu laitakaupungiksi oli tapahtunut onnettomuus, jossa lehden mukaan osallisena ovat ehkä henkilöauto ja pyöräilijä tai jalankulkija. Tuli niin paha mieli. Jos jossain ei kannata säästellä, eikä miettiä ekologisuutta, niin heijastavissa vaatteissa tai varusteissa. Autoilijan näkökulmasta mikään ei ole kamalampaa näillä ilmoilla, kun auton valot suorastaan imeytyvät märkään sysimustaan asfalttiin, ja lamputkin ovat pienen ajon jälkeen jo paskavedellä kuorruttuneet, että pikatien reunassa kävelee tai pyöräilee joku, jolla on vain ehkä yksi pieni narun päässä killuva heijastin -ei aina sitäkään. Liikkeen mukana se yksi heilahtelee välillä vartalon sille puolelle, joka ei autoilijalle näy, ja vasta ihan kohdalla saa lähes sydänkohtauksen, että TUOSSAONSAATANAJOTAIN!!!!! Ja kroppa on ihan valtavan adrenaliinipiikin kourissa. Taistele tai pakene...

Vuoden synkin päivä

Kuva
Vuoden pimein päivä, ja hyvin pimeä päivä myös henkilökohtaisesti. Ihmiskoe jatkuu, mutta niin myös vastoinkäymiset… Jos näkisin oman elämäni leffana, tuumisin HYYYYVIN vahvoin äänenpainoin, ettei KENELLEKÄÄN voi käydä noin. Nimittäin traktori hajosi eilen. Pysähtyi vaan, ja siihen jäi. Olin onneksi ehtinyt ruokkia eläimet, joten hätä ei ollut mikään valtava, mutta vitutus oli. Varsinkin kun lehmien vapautusepisodin jäljiltä en ollut nukkunut kunnolla, ja muutenkin harmitti, että kaikki menee näin mahdottomasti pieleen. Omat korjaustaidot nolla, ehkä jopa miinusmerkkiset. Kun ei kiinnosta, eikä tajua, niin ei sitten.  EIKÄ SIINÄ VIELÄ KAIKKI; illalla menin lihaa viemään paikalliseen Rekoon. Satoi vettä aivan kaatamalla, ja merituuli kieputti sitä ilmassa vaakatasoon. Sain omat tuotteeni myytyä, ja ostamani haettua, ja istahdin autoon juttelemaan viereisen tuottajan kanssa, kun joku pappara ajaa silmälasit sadepisaroissa, ja auton ikkunat huurussa päin oman autoni ky...