Säästämättömyysvinkkejä, säästövinkkejä ja pieni ripaus kateutta

Toissa aamuna töihin ajaessani edessä vilkkui sinisten valojen seinä. Paloautoja, poliiseja, ambulansseja. Siinä kohdassa, missä pikatie vaihtuu laitakaupungiksi oli tapahtunut onnettomuus, jossa lehden mukaan osallisena ovat ehkä henkilöauto ja pyöräilijä tai jalankulkija. Tuli niin paha mieli. Jos jossain ei kannata säästellä, eikä miettiä ekologisuutta, niin heijastavissa vaatteissa tai varusteissa. Autoilijan näkökulmasta mikään ei ole kamalampaa näillä ilmoilla, kun auton valot suorastaan imeytyvät märkään sysimustaan asfalttiin, ja lamputkin ovat pienen ajon jälkeen jo paskavedellä kuorruttuneet, että pikatien reunassa kävelee tai pyöräilee joku, jolla on vain ehkä yksi pieni narun päässä killuva heijastin -ei aina sitäkään. Liikkeen mukana se yksi heilahtelee välillä vartalon sille puolelle, joka ei autoilijalle näy, ja vasta ihan kohdalla saa lähes sydänkohtauksen, että TUOSSAONSAATANAJOTAIN!!!!! Ja kroppa on ihan valtavan adrenaliinipiikin kourissa. Taistele tai pakene -reaktio iskeytyy päälle, ja sitä voi pelästyksissään vaistonvaraisesti joko iskeä liinat kiinni ja joku ajaa perään, tai väistää vastaantulevien kaistalle tuhoisin seurauksin tai ihan mitä vaan, kun aivot eivät ole hetkellisesti menossa mukana. Tai pahinta; ajaa sen mustan möykyn päälle. Ja se musta möykky on jonkun lapsi, rakastettu, äiti tai isä. Ystävä. Ainoa läheinen. Nyt itse asiassa tarkistelin Satakunnan Kansan nettilehden, ja näin valtavan ikävästi oli tuossa onnettomuudessa käynyt.  En tiedä, oliko heijastimesta johtuvaa vai mistä, mutta aamulla oli kyllä mustaakin mustempi ajokeli. Todella, TODELLA surullista.

On toinenkin asia, missä ei kannata säästellä. Se on kaiken lisäksi ilmainen, ekologinen ja täysin saasteeton. Helppo ja vaivaton toteuttaa lähes missä ja milloin vain. Se on kuulkaas toisen ihmisen kehuminen tai huomioiminen ja sen osoittaminen. Olen koittanut tätä muistaa arjessani tehdä ihan aktiivisesti. Aina, kun näen jollain jotain kivaa, juttuja, joita arvostan, niin sanon sen ääneen sille tyypille. Tuntemattomillekin. Kehun jonkun ihmisen koiraa. Sanon, että onpa teillä niin hienosti käyttäytyvät lapset. Kehun kaupan kassan hiuksia. Sanon lasten valmentajille, että arvostan ihan suunnattomasti heidän panostaan. Poliisille, että hiton isot rispektit, kun teet työtäsi. Kehun muitakin lapsia, kuin omiani pelien jälkeen. Sanon vieraalle lapselle, että onpa sulla kaunis hymy tai vitsi, miten kovaa juokset! Sairaanhoitajalle, että kiva, kun jaksat olla noin valoisa kaiken tämän keskellä. Laitan palautetta isojen firmojen nettisivuille, jos joku on ollut tosi poikkeuksellisen hyvä työssään tai muita ihmisiä kohtaan. Joskus kauan sitten tein niin IKEAn työntekijästä, ja sain kiitokseksi lahjakortin ravintolaan. Se oli myös todella kiva yllätys! Yksi S-ryhmän kassa sai pienen joulubonuksen kehujeni ansiosta. Eikä se ole mitään pois minulta, eikä keneltäkään muulta. Päinvastoin! Olen joskus kehunut jonkun ihan tuntemattoman paitaa ja tuoksua. Nainen varmaan piti mua hiukan outona; En mä ihan nenä niskassa kiinni ollut tuoksuttelemassa kuitenkaan, kunhan nyt seisottiin jossain lähekkäin… Välillä saa outoja katseita ja perisuomalaista vaivaantuneisuutta ”  no tää/mää/koira ny tämmönen vaa…  tavalline”, välillä taas niin riemastuneita ja valostuneita olemuksia. Siitä tulee ihan hirmuisen hyvä olo!

Kolmas asia, mitä ei kannata säästellä on omien lasten halaaminen ja kehuminen. Hyvällä itsetunnolla pääsee niin pitkälle. Huonolla itsetunnolla varustettuna tiedän, millainen urakka on saada itseään siitä suosta ylös.

Missä KANNATTAA säästää on kiire. Tai sen kiireen tunteen luominen, koska oikeasti kukaan ei sillä kiireellä saa aikaan yhtään mitään. Korkeintaan liikenneonnettomuuksia (yleisin syy esim. peräänajoihin), ahdistavan tunteen itselleen, ja äreän mielen ja kohonneet stressitasot - eikä me semmoisia haluta. Stressitön joulu vol 1-vinkit viime vuodelta saat täältä  , ja stressitön joulu vol 2 -vinkit täältä . Samoilla mennään tänäkin vuonna. Kurakelin lisäksi koirilla on juoksut, joten vaaleat olkkarin matotkin ovat pois lattioilta. Silti joulu tulee meillekin! Tämä tauti on vienyt suurimmat innot puunata mitään muutakaan -saunan korkeintaan ja sitten perusimurointi ja lattian pesu, ja sen tekisin muutenkin oli joulua tai ei.

Sitten on kaksi asiaa, joista tänään olen kateellinen, vaikka kateus ei mihinkään kanna. Mutta silti! Asia numero yksi, joka on tosi hieno juttu: Helsinkiin on perustettu Suomen ensimmäinen ZW-kauppa Unit Markt, ja instan perusteella se on P E R F E C T! Sieltä saa kaikkea! KAIKKEA! Ja omiin astioihin ja pussukoihin, nyssyköihin ja purkkeihin ja pulloihin. Tai sieltä saa kierrätettyjä lasipurkkeja, jos omat ovat jääneet kotiin. Se näyttää niin ihanalta! Kerroin asian heille, ja vastaus tuli pikaisesti, että kiitos, ja kuulemma suunnittelevat postimyyntiäkin. Mausteille ja muulle kevyelle kamalle se on hieno homma, mutta ei kai perunoita viitsi postimyynnistä tilata. Että onnea helsinkiläiset!! Hiukanko hienoa! Melkein yhtä hienoa oli huomata, että Porin Prisman HeVi-osastolle oli tullut paperipusseja. Ei se ZW ole, mutta parempi kuin muovipussit. Tosin kaikki sillä hetkellä osastolla olevat näyttivät valitseva perusankean ja tutun muovipussin. Ja minä omat vahoista lakanoista tehdyt kestopussini, joita muutama asiakas vilkuili hyvin epäluuloisen näköisinä, ja melkein yhtä epäluuluisena sitten niitä paperipusseja, kun osa kestopusseistani oli jäänyt pyykkinarulle ja nappasin paperiset versiot...

Sitten toinen asia, josta olen juuri nyt kateellinen ovat ihmiset vailla ekologista omatuntoa. Nyt kun tautia on takana 4,5 kuukautta, olisin aivan valmis jättämään työt, farmin, lapset ja eläimet, ja ottamaan lentolipun Thaimaaseen tai Vietnamiin tai Zanzibarille, Balille, Australiaan - IHAN MINNE VAAN, missä on aurinkoa, VALOA, lämpöä, tuoreita hedelmiä ja merta. Meditoimaan aaltoja kuunnellen, kunnes kaikki keuhkokuumeen ja mykoplasman viimeisetkin rippeet olisivat jonnekin lähteneet. Tämä pimeyden ja sairastelun yhdistelmä rutistaa ruttuun kuin pellavakankaan kaikki yritykseni pitää mielenterveyteni kasassa. Pakkasta en kaipaa; on ollut mukava hääriä puutarhatöissä. Joulukuussa Suomessa. Mitään ilmastomuutosta ole, mutta täällä todellakin teen puutarhatöitä - JOULUKUUSSA! Irlantilainen on viemässä lapset Irlantiin tammikuussa. Lapset eivät ole sitä osaa suvustaan nähneet sitten toissa joulun, ja ikävä on kova -puolin ja toisin. Siitäkin koen jo ahdistusta, vaikka en itse koneeseen astukaan, joten en ole itse lähdössä mihinkään. Paitsi Poriin töihin ja Raumalle lapsia harrastuksiin kuskaamaan. Onhan siinäkin jo valoa ja tuoreita hedelmiä tarjolla, kun katsoo vastaan tulevien autojen lamppuihin, ja käväsee Prisman HeVi-osastolla. Miksi lähteä merta edemmäs taas kalaan….? Ja parin päivän päästähän päivä taas jo alkaa pitenemään, ja Tapanina jo hullukin sen huomaa. Joten mikäs tässä. Tapania odotellessa!!

Pistän tähän vanhoja pakkaspäiväkuvia marraskuulta, kun aurinkokin vilahti nopsasti jaksamatta kovin korkealle nousta. Luulen kirjoittavani vielä ennen joulua, mutta varovasti toivotan rauhaisaa, stressitöntä ja jätteetöntä joulun aikaa, jos vaikka en kirjoitakaan... Olen kiitollinen jokaisesta lukijasta! Kirjoittelisin varmasti juttujani, vaikkei kukaan lukisikaan, mutta ihana nähdä, että just sinäkin olet tämänkin sepustuksen kahlannut läpi!