Happy HippieLife

HEEEEEIIIII!!!!! Ihan mielettömän hieno kesä, jos ei muuten niin säiden puolesta!! Luomuherneet kuivahtivat tosin pellolle, ja heinääkin tulee niin vähän, että hirvittää, mutta S I L T I!!! MIKÄ KESÄ!!!! Mansikat ovat työllistäneet, vaikka eivät yhtään kukkaroani ole pullistaneet tuloilla, mutta jo kahteen kertaan olemme pitäneet koko perheen (ja toisella kertaa yksi lisälapsikin oli messissä) ZW-rantapäivän. Jos et jo tiedä, niin Hippi <3 meri!!! Ainakin vielä ensi viikoksi on luvattu näitä ikuisesti palelevan ihmisen ihanneilmoja, joten nyt jos koska leikkimään Thaimaan/Kreikan/Malediivien/Balin lomaa ihan kotimaan biitsille. Jos ei lähistöltä löydy, niin vahvaakin vahvempi suositus Porin Yyterille. Ihan voi kuvitella olevansa jossain muualla kuin Suomessa (ja varsinkin Porissa!!!), joten planeetta ja rahapussi kiittävät, jos tällä ulkomaan lomahaaveet saa poistettua. Tosin taitaa marraskuussa palata rytinällä nekin haaveet, mutta ei nyt mietitä yhtikäs yhtään sitä!! ZW...

No ni hei; blogi näemmä päivittyy noin 4 viikkoa myöhässä, ja tahti vaan hidastuu. Eli ZW-juhannuksesta kertoillaan joskus heinäkuun lopussa, ja heinäkuun jostain jutuista varmaan syyskuussa...Tämäkin stoori sai alkunsa jo maaliskuussa, jolloinka ei sitten ihan mennyt niin kuin piti. MUTTA kesäkuussa taas sain uuden mahdollisuuden ZW-synttäreiden järkkäämiseen. Ja hip hei; pianhan on marraskuu JA TAAS SAAN NÄITÄ JÄRKKÄILLÄ. ( Ihan vaan nyt sivuhuomautuksena jälleen kerran, että on se vaan lapsettomalle ja Irlantilaisettomalla helpompaa olla ZW...! Eikä nyt kukaan ota itseensä; olen tietoinen onnestani, koska olen saanut kolme tervettä lasta. ) Esikoinen, ja eka täysi kymppi! En voi tajuta, että se voi mitenkään olla mahdollista, mutta on se. No sitten piti järjestää ensin sukusynttärit, mutta koska ranch vei taas äitiä oikealle ja vasemmalle ympäri vuorokauden, jäi kavereiden kutsut väsäämättä. Niinpä ne piti sitten pitää vasta Power Cupin jälkeen, reilusti oikean päivän jälkim...

*English below* Luomulapsilla alkoi kesäloma -niin kuin suurimmalla osalla Suomen lapsista- kesäkuun alussa. Vanhin aloitti sen lähtemällä lentopallon Power Cupiin Kuopioon, ja side välillämme venyi ja paukkui, niin että minua itketti. Esikoista ei. Jännä. Nuorin oli vielä viikon isojen jälkeen hoidossa, koska luulin, että mansikkapelto työllistää mut aamusta yöhön, mutta musertavan katastrofin kohdattua elinkeinomme selkärankaa, ei paljoa pellolla ole tullut kyykittyä. Keskimmäinen oli ranchin kuivuuden korventamilla nurmikoksi kutsutuilla alueilla jalkapallo jalkaan kiinni kasvaneena ihan itseksenä ihmetellen, että mitä äippä itkee murtuneena koko ajan, ja miksei siitä ole edes pelikaveriksi, saati normaaliin aivotoimintaan. Niinpä sitten ryhdistäydyin masennuksestani sen verran, että otin irti harvinaisesta mahdollisuudesta kerrankin viettää hetken keskimmäisen kanssa kahden. Hänen valintansa osui patikointiin Pinkjärven retkeilyreiteille, enkä ollenkaan laittanut ...

*English below* Täällä oma tauti kesti taas kolmisen viikkoa. Henkinen särky oli fyysistä suurempaa, koska en vaan JAKSA enää sairastaa. Ja heti perääni iski tauti kyntensä nuorimmaiseen, ja kirjoitusinto ja -jaksaminen on ollut nollassa. Oltiin kaikesta huolimatta viikonloppuna koiranäyttelyssä. Menikö zero wastesti? NO EI MENNYT!!! Ja syy on ihan vaan se, että semisti aivokuolleena en järjestänyt lähtöä organisoidusti hyvissä ajoin. Pitäisi se kolmen lapsen äitinä muistaa, että hommat sujuu vain ja ainoastaan, jos asiat on kunnossa jo edellisenä iltana… Isompi auto oli korjaamolla, kun jouluna tuntematon rillit huurussa ajellut pappa tömäytti sen kylkeen mukavat närheet ja lommot. Oltiin siis tungettu farmari-Passattiin kaksi kappaletta tervettä ja yksi kappale viikon sairastellutta luomulasta, 2 erittäin tervettä ja innokasta appenzellin paimenkoiraa, kaksi eriiiittäin pitkäjalkaista aikuista, jokaisen reissukassi, -reppu, tai -nyytti, koirien metallihäkki, ja sen pehmustee...

*English below* Outo tautini alkaa olemaan selätetty, mutta vielä on jäämistönä joku valtava väsymys, enkä ole uskaltautunut hiihtolatua ja koiralenkkejä raskaampaa urheiluun, enkä oikein kirjanpitoa kummempaa työtäkään ole tehnyt. Ja tämähän syö naista niin paljon, koska normaalisti olen yliaktiivinen ja koko ajan jotain touhuilemassa. Nyt ei niin mitään! Ei mitään, ja tämä alkaa heijastumaan henkiseen olotilaan, joka alkaa olla suht alakuloinen!!!! Käyn tarkistamassa lehmät --> lepään. Haen postin --> lepään. Teen ruokaa --> pakko ihan nukkua. Tätä hiton rataa on menty täällä.  Ystävänpäiväkin oli ja meni, ja kukaan ei kuollut, vaikka osallistumiseni kyseisen päivän hypetykseen oli nolla. Tai no; muutama Watsupp-viesti ja sitten raakakakku. Tätä kakkua voi kyllä suositella zero waste -lahjaksi, sillä kakku vie jalat alta (ja varmasti tarvittaessa housutkin jalasta….!). Irlantilainen vihjaili vähän ulkona syömisestä jotain, mutta pelkkä ajatus siitä, että pitäisi...