Tekstit

Näytetään tunnisteella ylämaankarja merkityt tekstit.

Naapurivisa

Kuva
Aina välillä joku sanoo tai viestittää, että vitsi, miten kiva olisi asua siinä teidän lähellä! Että niin kivalta vaikuttaa elämä täällä, ja näkisi eläimiä ja maalaiselämää. Annan tässä sulle nyt vaihtoehtoja! Mikä näistä naapureista tahtoisit olla: Naapuri A asuu lähimpänä meitä kauniissa hirsitalossaan, ihan lehmien talvi- ja vasikoimislaitumen takana. Muutama vuosi sitten tuli viesti, että voisitko tulla hakemaan lehmän pois takapihalta, koska lapsi ei muuten uskalla lähteä ulkoilemaan. Minähän menin. Laitumen nurkasta oli sujahtanut nätisti naapurin puolelle meidän Alma, joka ei ikinä karkaa. No nyt oli karannut. Kyläreissulla oli alkanut sarvien taustaa kovasti kutittamaan, ja Alma oli raapinut päätään koko monen sadan kilon kroppansa voimin naapurin mataliin pihavaloihin sillä seurauksella, että yksi niistä oli ihan tuhannen palasina, täysin käyttökelvoton, täysin hajonnut. Alman jälkeen pihalta on haettu myös sonneja. Ja pieniä vasikoita, jotka hölmöinä kierähtävät aidan alta v...

Kiintymisestä ja luopumisesta

Kuva
Koitan joka päivä etäillessäni päästä ulos edes hetkeksi. Joskus minikävelylle, joskus vaan juomaan kupposen kuumaa puutarhassa. Istuminen sisällä koko päivän päätteen edessä on yhtä myrkkyä itselleni, kuin jollekin toiselle olisi syanidin sisäinen käyttö. Yhtään taas liiottelematta....  Viime torstaina ulkoilu lounastunnilla ei ollut kävely eikä kahvi, vaan lehmien aitauksen korjaus moukari ja aitatolpat käsissä. Iso, lähes 10 hehtaarin kesälaidun alkoi olla tikittävä aikapommi sen suhteen, milloin joku vaan kävelee sieltä pois, sillä sen sähkölangat olivat peurat ja neitokaiset itse hajoittaneet niin, että se vaatii ihan muutaman päivän urakan, jotta siinä taas sähkö kiertäsi. Korjailin siis naapuripellon aitaa, joka on askeleen lähempänä kotia ja talviaitausta . Talviaitaus on siitä ikävä paikka, että sieltä käsin hoidetaan myös teurasautolastaus, ja nyt on jonossa lihatilauksia ja paine vähentää karjaa, joten tämä oli ikävää työtä, koska tuo ajatus varjosti koko ajan mieltäni. ...

Koronapäiväkirja VOL 1

Kuva
Joku joskus toivoi kirjoittelua siitä, millaista on tämä ihan tavallinen farmielämä. Jos luet tätä eristyksissä yksiössä eristettynä Uudellamaalla (siellä on suurin osa lukijoistani, ja se on niin kiva juttu!! Että kaupunkilaisia kiinnostaa tämä maalaiselämä ja jäte-elämä :D!), ja mietit, että hitto, kun ei ole mitään tekemistä, niin tämän jutun jälkeen voit tehdä kupposen kahvia ja huokaista syvään; sun tilaneteessasi ei ole mitään huonoa! Lähdetään nyt liikkellee pohjustuksesta. Eli niin kuin vanhat lukijat tietävät, meitä on kohdannut kaksi huonoa luomumansikkakesää ja olemme olleet ihan persaukisia, konkurssikypsiä, valmiita pidemmällekin lataukselle jonnekin suljetulle osastolle, Mutta ei; eläimet pitää hoitaa 365 päivää vuodessa, oli rahaa tai ei, samoin kiva olisi, jos joku noita kolmea alaikäistä lasta hoivailisi joku edes silloin tällöin.  Tästä syystä me molemmat teemme myös palkkatyötä, minä vuoden hankkeessa, Irlantilainen ihan vakituisesti. Joka kolmannen tunnin palk...

Ostolakko -viikko 2 ja PALJON muutakin juttua

Kuva
Kauheata vauhtia mennyt taas viikko -HYYYYYYYVIN kuormittava sellainen. Ensinnäkin oli pari toimistopäivää ihan paikan päällä. Se yksin riittäisi kuormittamaan, koska miten voi tämä introverttiys mennnä sellaiselle tasolle, että 8-9 tuntia päivässä ihmisten seurassa on ihan likaa?! No siihen päälle vielä kaksi iltatilaisuutta, joissa mullakin on sellainen oma showni, ja ne nyt vasta kuormittivatkin, koska bilsan ope .... No jotta tässä ei vielä olisi kaikki, menin mokoma kirjoittamaan vastineen sille eläinlääkärille, jonka mielestä luomuviljelijän pitää hallita myös säät ja lehmien juomamieltymykset.  Meidät siis arvottiin EU:n laajuiseen eläinten hyvinvointitarkastukseen, samana päivänä, kuin oli mun eka työpäivä tilan ulkopuolella. Triggerinä vastineelleni toimi huomautus -kohta "Tilalla on riittämättömästi työvoimaa" ja se, että jos joku tietämätön lukisi raporttia, saisi sen kuvan, että meillä eläimet kärsivät janosta. No enkö pistänyt sitten kaiken sanallisen...

Valaistuminen katsastusasemalla

Kuva
*English below* Kuvat eivät liity mitenkään tekstiin (paitsi, että niistä näkee, että on paljon lunta...!) Käväisin katsastamassa autoni. Otin pinkkikantiseen kestokuppiini kahvia K1-aseman piikkiin, ja istahdin puupenkille ihmettelemään katsastusmiesten työnkuvaa, ja miettimään, miten mukavaa oli, kun puoltatoista tuntia aiemmin päättyneen treeniin päälle treenikaveri pyysi yllättäen lounasseuraksi, ja oli niin mielettömän mukava 60 minuuttinen ensin treeniä, ja sitten lounasta tuon huippukuntoisen, huippumukavan ja huippukaikkea naisen kanssa. Viereeni istui kaksi ihmistä, ja koska yleensä kaikki päivät olen eläinten seurassa, harrastan julkisilla paikoilla vieraiden ihmisten salakuuntelua ja teen mielessäni huikeita tarinoita kanssaihmisten elämistä. Nyt ei olisi kannattanut. Tai ehkä kannatti, koska seurasi taas kerran valaistuminen, että POSITIIVISEN KAUTTA. Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi negatiivisuuteen, koska se on raskasta kaikille lähellä oleville. Jopa tunte...

Tarjolla tiistaihin vinkkiä ja "vinkkiä"

Kuva
En EDELLEKÄÄN pysty vastaamaan kommentteihin; näppärä tämä blogspot-pohja! Kiitos kuitenkin niistä kaikista, ne ovat ihanaa luettavaa. Luen tietty aina kaikki, ja mielessäni kovasti niihin vastailenkin. Tervetuloa uudet lukijat, ja kiva, että vanhat toivottavasti pysyvät myös mukana. Nyt ei vielä tule stressivapaita, jätevapaita, uusiokäyttöisiä paketointivinkkejä, vaan ihan puutarhavinkki! Joulukuun 10. päivä nääs oli erittäinkin sopiva päivä tehdä puutarhatöitä näillä leveysasteilla. Pikkasen maa ehti jo viime viikolla jäätyä, ja pulkkamäessäkin lasten kanssa hiki päässä viuhdottiin menemään yhtenä päivänä. Jätin treenitkin väliin, kun niin hapotti jalkoja. Sitten iski kunnon vesisateet ja niin taas on maa puutarhurointikunnossa. Viime vuonnakin joulukuu oli märkä, kurainen, loskainen, meillä ranchillä tietysti myös paskainen,  ja vasta tammikuussa alkoi Talvi. Tuli ihan valtava määrä lunta jopa meillä, täällä suhteellisen lähellä merta, ja ensimmäistä kertaa vuosikausiin ...

Lemmikit ja ZW

Kuva
Meillä perheenjäseniksi on luettava myös lemmikit. Luomulaitumilla majailee 39 kappaletta takkutuikkaista ylämaan karjaa; ei nyt varsinaisesti lemmikkejä, vaan tuotantoeläimiä niiden PITÄISI olla. Muutamasta oikein toivoo pääsevänsä pikaisesti eroon, kun taas toiset voisi toivoa tuovansa sisällekin hellittäviksi. Juuri NYT ne taas tuntuvat valtaisalta taakalta, kun joka päiväinen hoito on yksin näillä kapoisilla harteillani, ja on vaan moneen kertaan todettu fakta, että hommat lähtevät persiilleen heti, kun Irlantilainen on ajomatkan ulkopuolella. Niin myös tälläkin kertaa… IHAN KAIKKI JA IHAN KOKO AJAN!! Lehmät ruokitaan talviaikaan pyöröpaaleilla, jotka on -ikävä kyllä- pakattu muoviin.Tuollaista eläinmäärää ei kyllä muuten ruokittua saisi, varsinkin kun kaksi viime kesää on olleet sellaista, että rutikuivaa heinää ei ole paaleihin saanut kuin minimaalisen pienen osan, ja säilytystilaa tuolle paalimäärälle katon alla ei ole. Paaleista kuoritut muovit varastoidaan Irlantilais...