Valaistuminen katsastusasemalla

*English below*

Kuvat eivät liity mitenkään tekstiin (paitsi, että niistä näkee, että on paljon lunta...!) Käväisin katsastamassa autoni. Otin pinkkikantiseen kestokuppiini kahvia K1-aseman piikkiin, ja istahdin puupenkille ihmettelemään katsastusmiesten työnkuvaa, ja miettimään, miten mukavaa oli, kun puoltatoista tuntia aiemmin päättyneen treeniin päälle treenikaveri pyysi yllättäen lounasseuraksi, ja oli niin mielettömän mukava 60 minuuttinen ensin treeniä, ja sitten lounasta tuon huippukuntoisen, huippumukavan ja huippukaikkea naisen kanssa.

Viereeni istui kaksi ihmistä, ja koska yleensä kaikki päivät olen eläinten seurassa, harrastan julkisilla paikoilla vieraiden ihmisten salakuuntelua ja teen mielessäni huikeita tarinoita kanssaihmisten elämistä. Nyt ei olisi kannattanut. Tai ehkä kannatti, koska seurasi taas kerran valaistuminen, että POSITIIVISEN KAUTTA. Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi negatiivisuuteen, koska se on raskasta kaikille lähellä oleville. Jopa tuntemattomille salakuuntelijoille.

"On kyllä niin kauheasti tota lunta!!!! Emmää yhtään enää kestä, jossitä sataa viälä lisää!!!!"

"......."

" Tai emmää kyllä kestä semmosta kesääkään ku oli. Kolkyt astetta KOKO AJAN. Muistaksä+ KOKO AJAN? Mä vaan hikoilin ja mietin, että emmää kestä! Ja niin kuivaa!! Mä mietin, että satais ny, ja aina vaan oli kuuma. Ja sitten sato kerralla niin kauheasti, että mä mietin, että loppusny!!"

"......."

"Ei taida tua autokaan mennä läpi. Kui sää tommosen auton olet ostanut? Olisit edes sen vieny sulamaan johonkin, kun ei ne ny nää sitä edes tarkastaa! Ihan katollakin tota lunta noin paljon."

".........."

" Ei se kyl men läpi. Ja kui me tänne tultiin??? Siellä toisella asemalla on paljon nuoremmat miehet töissä. Ne ei huomais kaikkia vikoja. Kato nää on niin vanhoja, että huomaa kaikki! Ei ne nuoremmat kaikkea kattois. Mennää sitte sinne, kun tää ei mene läpi kuitenkaan. JA KAUHEAN KALLISTA MUUTEN TÄMÄ ON NYKYÄÄN!!! kaikki on niin kallista!! "

"......"

"Ajattele, kun ennen pääsi ihan konttoriin odottomaan. Nyt tämmösellä kovalla penkillä!!! Ja nuo samat miehet tekee kaikki! Ennen sentään oli eri ihminen konttorissa.... Ihmeellistä. Taitaa taas muuten sataa lisää tota lunta. Emmää kyllä kestä. Eikä taida enää mitää konttoriakaan muuten olla. Tässäkin säästetään. Täällä ny penkillä... "

"...."

"Kauhean pahaa tämä kahvi. Mahtaako nuo samat miehet keittää tämän kahvinkin? Sitä eivät kyllä osaa. Ihan sääliksi käy, jos kahvinkin joutuvat keittämään... Ja missä ne sen keittää? Tässä hallissa vai? Ennen sentään niillä oli joku keittiö siellä konttorissa."

"...."

Sen jälkeen seurasti hurjasti valitusta muista ihmisistä, ja niiden elämästä, jota eivät selvästikään osanneet elää oikein. Onneksi osaamaton ja vanha katsastusmies tuli huutelemaan minua, ja pelasti pois puupenkiltä.

Kotiin päin ajellessa -lumisateessa- pohdiskelin, että ei ollenkaan huono idea kenellekään meistä sellainen kiitollisuuspäiväkirja, johon yksi opintoihini liittyvä kirjanen stressaantuneita ihmisiä kehoitti. Olkoon sitten vaikka vain mielessä huomioituna asiat, kuviksi puhelimeen tallettuna tai notepadille kirjattuna, löytyy jopa äppi tällekin asialle,  tai parhaiten aivoille toimivana versiona ihan käsin kirjoitettuna johonkin asialle omistettuun vihkoseen. Joka päivä kirjaa ylös 3-5 asiaa, joista on kiitollinen. Niinä päivinä, kun makaa sairaana sängyssä, avioeropaperi kädessä, rahat loppu, jääkaappi tyhjänä ja kaveritkin tuntuvat kadonneen on se sitten väännettävä väkisin. Vaikka että, on kiitollinen siitä, että on sänky, jolla maata sairaana. Kiitollinen siitä, että saa sairastaa sisätiloissa. Kiitollinen siitä, että on saanut kokea avioliiton ja se on opettanut paljon. Kiitollinen siitä, että on jääkaappi, johon voi joskus sitten täytettä ostaa. Aina - AINA- löytyy joku asia, josta olla kiitollinen, ja se on itseään ruokkiva ilmiö. Kun oppii ajattelemaan kiitollisuuden kautta, se kasvattaa onnellisuutta. Nyt en ole kirjannut mitään viikkoon, ja huomaan taas purevani leukojani yhteen... Aika kurinpalautukselle!

Jossain oli myös tutkimus, että kiitolliset ihmiset ovat ympäristöystävällisempiä. Tämä käy järkeeni, sillä maailmaa ja omaa ympäristöään katsoo ihan eri tavalla, kun avaa mielensä negatiivisten ajatusten mustasta huoneesta. Että zero waste vaan elämän haaskaamiselle negatiiviseen elämänkatsomukseen. Valaistuminen katsastusasemalla johti myös siihen pohdintaan, että varmaan pitäisi muuttaa blogin nimi. Kauhean paljon zerommaksi ei juuri nyt pääse meidän elämäämme muuttamaan, ja olisi niin kiva kirjoitella vähän muistakin asioista; rentoutuskoulutukseen, ruokaan, farmielämään... Kaikkia tuollaisia juttuja! Vai kaikkoisivatko nekin lukijat, jotka edelleen sietävät tätä epäsäännöllistä päivitysrytmiä?  Eihän se blogin nimi tietysti tätä estä, kunhan nyt pohdiskelin valaistuneena hiljalleen tihentyvässä lumisateessa...

*******************************************************************************

I was in a really happy and content mood couple days ago after a crossfit workout and surprise lunch date with my fantastic training partner, who is one amazing woman in many MANY ways. After our lunch I had a booking for my car's inspection, and I was in a very uplift mood when taking the car in.

I filled my re-usable cup with the coffee they offered and sat down on a wooden bench to wait. Not long after, 2 other people sat next to me. My secret bad habit is listening to strangers' conversations and make wild stories of their lives in my head. This time it was maybe a mistake, because she was a master of complaining and even secretly listening to that drained half of my good energy. She was complaining among other things:
- Too much snow! But also last summer was too hot.
- Why has her friend(?) bought a car like that, because it for sure is going to fail
- Why is it snowing again?
- Why didn't they choose other inspection place, because there are younger guys working (secret chuckle to this)
- Bench was too hard, coffee was bad, why everything was better before and why is there more snow forecasted...

It went on and on, and when I was driving home, I thought to myself that being so negative about everything is such waste of life! I read somewhere that happy, grateful people are also more environmentally friendly and conscious, and I truly believe that.

One of the books for my studies suggested keeping gratitude journal, where you daily record 3-5 things you are grateful about. The best thing is to hand write them, because then it really affects your brains. If it seems too much, there is an APP (???!!!? There really is app for everything!!!), you can keep photo journal, even just  think those things if you feel too busy for anything else. And there really is always -ALWAYS- something one can be grateful for. Even if you are lying on a bed sick, fudge is empty, you are newly divorced and feeling like friends have deserted you. Then write how grateful you are, that you have a bed where you can sleep while being sick. That you are grateful that you have been in a marriage which has taught you so much, that you have fridge, where you hopefully soon buy food. Get the point? For me it really does work. Try it, and see what happens to you! Zero waste of life being negative!