Happy HippieLife

 Nyt on kuulkaa aikoihin eletty! Kun odotin esikoista, sain hirveän pesänrakennusvietin vallassa hormonihuuruissani idean ostaa ompelukone ja sillä sitten taidokkaasti ompelisin kaikkea mahdollista. "Taidokkaasti" sain tehtyä kestovaippoja (vieläkin ihmettelen, sillä niistä tuli oikeasti hyviä ja käyttökelpoisia, ja ne kestivät kaikkien kolmen lapsen käytön!) ja suoraa saumaa verhoihin ja muutamat tyynyn päälliset. Sitten se onkin ollut kaapissa unohtuneena vuosikaudet. Vain jotain korjauksia olen koittanut sen avulla tehdä, eikä ne hyvin suju, kun on taitotaso nolla ja aikaa ja kiinnostusta opetteluun sama nolla.  MUTTA NYT!! Ompelin edellisten vuosien käärinliinoista ihan lahjapusseja. Ne eivät kestä lähempää tarkastelua, mutta nyt ei tarvitse tuskailla, miten käärinliinat saa kiinni, kun voi vaan sujauttaa lahjat pussiin. Muutaman kerran jouduin purkamaan, kun vahingossa ompelin koko pussin kiinni, ja silloin sujauttamiset hankaloittuvat huomattavasti, kun ei missään reuna...

 Noniin! Hengissä ollaan, vaikka joulukuun alun pakkaset aiheuttivat ankaraa tahimista eläinten vesien kanssa, kun kaikki mahdollinen jäätyi. Putket, letkut, aivot ja kädet näin alkuun luetellakseni. Mutta eipä hätää; sekuntiakaan ei ole kukaan täällä janoa kärsinyt, sillä luomuhippi keksi vanhasta saunasta kantaa laitumelle vesipadan. Sinne alle kun tyrkkää aamulla tulet ja täyttää vedellä, niin saa hetken päästä antaa lämmitettyä vettä muovitynnyreiden puolikkaisiin ja samalla sulaa jäät. Ja illalla kun padan alle laittaa parit hautakynttilät, niin ei edes yöllä tarvi janoisten turpien turhaan etsiä vettä. Semmoinen älynväläys ja semmoinen kaunistus tuohon laitumelle. Irlantilainen oli onnessaan! Meillä siis on myös ihan sähkövastuksilla toimivat vesiastia, mutta sinne ei paukkupakkasilla tullutkaan enää vettä, kun putket sanoivat, että nyt riittää! Minä olin onnessani! Sitten iskikin flunssa, jonka kuvittelin johtuvan siitä, että tuolla -22 asteessa olin vesin kanssa lätrännyt, ...

No onpa ollut hiljaista täällä suunnalla nolon ostolakkopaljastukseni jälkeen. Oikeasti hiljaisuus ei johdu siitä, vaan ferritiiniväsymyksen ja työssä olleisen kiireiden yhdistelmästä. Jouduin yksi päivä oikein ajamaan toimistollekin, ja siitä toipuminen vei kolme päivää. Ihan veto poissa! Toivoisin niiin niiiiiin niiiiiin paljon, että ferritiiniarvot lähtisivät nousuun ja olo olisi virkeä ja elinvoimainen, eikä tällainen veltto, ärsyttävä ja ärsyyntyvä kuin nyt! Mutta hei FYI; joulu tulee! Ja joululoma...kiitokset korkeammille voimille! Otin koko lasten loman ajaksi  palkatonta lomaa myös itselleni, ja sitä odotan enemmän kuin lapset pukkia. Tarkoituksena on ulkoilla, syödä ja lukea kirjoja. Kutitella iltaisin takan edessä lasten selkiä ja koirien kainaloita. Harjata lehmiä ja istua nuotiolla. Tuota kaikkea odotan niin niin paljon.  Muutama vanha jouluvinkki tähän, niin ei tarvitse keksiä pyörää uudestaan! Esimerkiksi  täältä  löydät postauksen, miten ekologisesti v...

Toissa aamuna töihin ajaessani edessä vilkkui sinisten valojen seinä. Paloautoja, poliiseja, ambulansseja. Siinä kohdassa, missä pikatie vaihtuu laitakaupungiksi oli tapahtunut onnettomuus, jossa lehden mukaan osallisena ovat ehkä henkilöauto ja pyöräilijä tai jalankulkija. Tuli niin paha mieli. Jos jossain ei kannata säästellä, eikä miettiä ekologisuutta, niin heijastavissa vaatteissa tai varusteissa. Autoilijan näkökulmasta mikään ei ole kamalampaa näillä ilmoilla, kun auton valot suorastaan imeytyvät märkään sysimustaan asfalttiin, ja lamputkin ovat pienen ajon jälkeen jo paskavedellä kuorruttuneet, että pikatien reunassa kävelee tai pyöräilee joku, jolla on vain ehkä yksi pieni narun päässä killuva heijastin -ei aina sitäkään. Liikkeen mukana se yksi heilahtelee välillä vartalon sille puolelle, joka ei autoilijalle näy, ja vasta ihan kohdalla saa lähes sydänkohtauksen, että TUOSSAONSAATANAJOTAIN!!!!! Ja kroppa on ihan valtavan adrenaliinipiikin kourissa. Taistele tai pakene...

Mä en kestä, miten kivaa palautetta sain edelliseen tekstiin! KIITOS -ihan miljoonasti kiitos! Pakotan it-supertukeni, eli Irlantilaisen, katsomaan MIKSI en pysty vastaamaan kommentteihin OMASSA blogissani…. Hän jos joku sen mysteerin selvittää. Ja se on todennäköisesti jotain ihan hölmöä, mitä minä olen mennyt tekemään. Ei olisi nääs ensimmäinen kerta, eikä todellakaan viimeinenkään * facepalm * … Ja se on kuulkaas niin, että mikään elämässä opittu koulutus, harrastus tai taito ei ole hukkaan heitettyä aikaa, vaan kaikelle on aikansa ja paikkansa. Nääs tämä bloggaaminenkin tuntuu joskus niin turhalta, kun siihen kulutettuna aikana voisi muutakin ”järkevämpää” tehdä, ja vaan omaksi -ja onnneksi nykyään aika monen muunkin- iloksi tämmöistä harrastelen. MUTTA taas tuli näytettyä toteen, että tästäkin on hyötyä. Töissä Boss nakitti mulle yhden sivuston päivittämishommia, kun hän itse ei halunnut ottaa uutta hommaa haltuun, ja ilmoitti olevansa toooodella surkea kaikissa tietokonehommissa...

Meillä on täällä omalla pikkukylällä joululehti, jonka myyntituotosta MLL:n paikallisosasto lahjoittaa paikallisille lapsille ja nuorille tukea kaikkeen erilaiseen toimintaan. Se on joka talvinen pakko-ostos; herättää pahaa verta, jos sen jättää ostamatta. Se on muuten neljäs lehti, jonka olen ostanut viimeisen 1,5 vuoden sisällä. Entisenä lehtiaddiktina, joka viikosta toiseen selkä vääränä ruokaostosten joukossa kantoi kotiin sisustus-, sportti- ja lifestylelehtiä, on tämä ultimaattinen muutos. Niihinkin on tullut hassattua JÄRJETÖN määrä rahaa vuosien aikana. No; sitä ei kannata nyt jälkikäteen enää harmitella, vaan tietoisuus heränneenä vahtia, ette sorru uudelleen noihin tapoihin. Kirjastohan on ihan mahtava mesta, koska siellä voi lukea, ja sieltä saa lainaksi lehtiä ihan laidasta laitaan.   Nyt ostamistani lehdistä yksi oli ihan selkeä lohtulehti, kun niin kyrsi sairastaa, maata, torkkua puolitiedottomana, olla lasten hyväksikäytettävänä varmana lautapelihaviäj...