Lemmikit ja ZW

Meillä perheenjäseniksi on luettava myös lemmikit. Luomulaitumilla majailee 39 kappaletta takkutuikkaista ylämaan karjaa; ei nyt varsinaisesti lemmikkejä, vaan tuotantoeläimiä niiden PITÄISI olla. Muutamasta oikein toivoo pääsevänsä pikaisesti eroon, kun taas toiset voisi toivoa tuovansa sisällekin hellittäviksi. Juuri NYT ne taas tuntuvat valtaisalta taakalta, kun joka päiväinen hoito on yksin näillä kapoisilla harteillani, ja on vaan moneen kertaan todettu fakta, että hommat lähtevät persiilleen heti, kun Irlantilainen on ajomatkan ulkopuolella. Niin myös tälläkin kertaa… IHAN KAIKKI JA IHAN KOKO AJAN!!

Lehmät ruokitaan talviaikaan pyöröpaaleilla, jotka on -ikävä kyllä- pakattu muoviin.Tuollaista eläinmäärää ei kyllä muuten ruokittua saisi, varsinkin kun kaksi viime kesää on olleet sellaista, että rutikuivaa heinää ei ole paaleihin saanut kuin minimaalisen pienen osan, ja säilytystilaa tuolle paalimäärälle katon alla ei ole. Paaleista kuoritut muovit varastoidaan Irlantilaisen rakentamaan kehikkoon, ja kun se pursuilee uhkaavasti yli, tehdään reissu kaatopaikalle, jossa ne pistetään energiajättelavaan. Paluukuormassa on tuotu lähes joka kerta jonkun hylkäämiä ihania täyspuisia, vanhoja ovia, ja vanhoja, moniruutuisia kuplivia lasiikkunoita. Välillä paluukuorma on ollut jopa menokuormaa isompi, ja silloin hiukan nolottaa vilkutella kaatopaikan toimiston neitokaisille. “Pikkasen lähti kotiinkin päin…. “ Ideana on rakentaa toinen kasvihuone. Yksi jo tontilla on menestyksekkäästi satoa tuottanut yli 10 vuotta, muovinen sellainen, mutta nyt ajatus on tehdä noista löytöikkunoista lasinen paljon, paljon isompi, jotta tomaattisatoa saadaan pakkaseen runsaasti talven varalle. Irlantilainen siis tietysti rakentaa, ja minä olen moneen otteeseen selostanut, millainen se on, mutta vielä ei ole mitään suurta edistystä projekti ottanut, vaikka vihjailun määrästä tämä asia ei ole kiinni jäänyt. Juttu harhautui täysin; omassa  kasvihuoneessa ja puutarhassa kasvatettu ruoka vaan maistuu niin paljon paremmalta, että jotenkin aina intoutuu aiheeseen päästyään.

Takaisin lehmiin; haikut ovat siitä hyvä nautarotu, että ne eivät vaadi muuta ruokaa kuin korsirehua; siis talvisin sitä paalattua heinää, ja kesäisin ihan ruohoa, pikkupajukkoa, risukkoa, you name it, they eat it. Ei siis mitään ihmerehuja ja sekoituksia, vain paalit nenujen eteen ja sillä selvä! Kivennäistä - varsinkin luomuruualla elelevät naudat- nekin tarvitsevat. Helpoin noiden kanssa on vahvassa muovisangossa oleva tiivistetty kivennäinen. Joskus koitin paperisäkissä olevaa versiota, mutta kaikki astiat leidit hajottivat, koska aina pitää kaikkien samaan aikaan haluta samaa asiaa ja siitä tapella koko monisataakiloisten ruhojen voimin. (Olen kuullut, että joidenkin ihmisten lapset käyttäytyvät samoin….? Ei tietenkään meidän, koskaan, milloinkaan! ) Ja samalla kun astia hajotetaan, sotketaan se kivennäinen sorkilla maan mutiin, ja se siitä kivennäisestä ja siihen käytetystä rahasta. MORO!  Suolakiven sentään saa ihan suolakivenä, ilman mitään pakkauksia. Lehmien zero wastaaminen saa jäädä hamaan tulevaisuuteen; ehkä siihen ettei niitä enää meillä ole. Ensin zero wastaan Irlantilaisen ja lapset.  

Koiria on kaksi, Betty-äiti ja Jasmin-tytär. Appenzellin paimenkoiria ovat molemmat- joskus jopa hyödyksi (Betty), yleensä haitaksi (Jasmin) , mutta on ne vaan niin rakkaita! Maalla asumisessa on se hyvä puoli, että koirat ovat vapaana, töissä mukana koko päivän. Samalla ne sitten hoitavat asiansa milloin minnekin, eikä niiden jätöksiä tarvitse keräillä pussiin, eikä tarvitse kanniskella sitä hitaasti viilenevää lastia sitten mukanaan roskista etsien ja ihmetellen, etä miksi maatuva aine laitetaan muovin sisään?!?!? Tämänkin olen kaupungissa asuessani ehtinyt pohdiskella. Hyvä puoli on myös se, että joka keväinen koiranpaskakeskustelu ei yllä tänne ollenkaan. Sitä nyt vaan on, ja sillä selvä. Aikamoisen DOG RAGEN sain muuten osakseni kaupunkiaikoinani, vaikka koira ei edes äheltänyt läjää, vaan nuuskutteli tyytyväisenä kesäillan tuoksuja. Se oli muuten kokemus se, kun kaljamahainen mies huusi pää punaisena, ja kaikkia ihmisiä rakastava bokseri oli into piukeana menossa tervehtimaan huutavaa miestä, ja minä taas suu auki ihmettelen, että mikä kumma näitä molemepia oikein vaivaa!! Hurjasti siis arvostan nykyhetken tilannetta. No niin; takaisin tämän hetkisiin paskoihin; Ihan pihaan pykästyt kasat kerään lapiolla, ja heitän milloin minkäkin pensaan juurelle. Lannoitusvaikutus lienee minimaalinen, mutta parempi pensaan juurella kuin kengänpohjassa. 

Appenzellin paimenkoirien turkinhoito on lähes nollassa vaatimustasoltaan. Bettyn olen pessyt ehkä kerran, Jassua en koskaan. Bettya harjannut kerran, Jassua en vielä koskaan. Ennen näyttelyä leikkaan kynnet, ja sitten mennään! Ei siis vaadi välineitä, eikä aikaa.  Sama lelujen suhteen; joskus ne varastavat lapsilta jotain pehmoleluja, mutta yleensä keppi ja se koirakaveri on parasta ikinä. Niille minä olen se maailman napa, eli jos liikun töihin, niin ne seuraavat lähellä mukana. 

Puruluut saadaan suoraan teurastamosta. Otan koirille aina isoja reisiluita, joista ei irtoa palasia koiran suolistoa tukkimaan, ja teurastamon pojat ne antavat ilmaiseksi kotiinviemisiksi pahvilaatikossa. Ikävä puoli luissa on se, että molemmat koirat haluavat aina kaivaa luut hetkeksi “raakakypsymään” , ja mitä paremmin muokattu perennapenkki tai kasvimaa, niin sinnehän ne on mukava kaivaa! Minäkin tykkään! 

Ei niin ZW-osio; ruokinta. Ihan tarpeeksi haastavaa ruokkia 5-henkinen, valtavasti syövä ihmislauma, joten koirat ovat kaupan pussiruuan armoilla Yrjölän puurojen sijaan. Koitan ostaa mahdollisimman ison säkin kerralla, ja käyttää säkin sitten vielä kierrätyskassina, mutta ikävän paljon sitä ruokaa kuluu aktiivisilla koirilla, ja säkkejä kertyy. Lasten mahdolliset ruuan tähteet koirat vetelevät myös vauhdilla, mutta ihmispentuset ovat myös itse hyviä syömään, joten harvoin on tätä herkkua tarjolla.

Silloin kun Betty oli ainokainen koira, se nukkui makuuhuoneessa mahdollisimman lähellä minua. Lattialla maton päällä, ihan käden ulottuvilla, ja heräilikin muutaman kerran yössä kättä tökkimään, että varmasti olen siinä. Jos Irlantilainen oli pois, tai hyvin syvässä unessä, Betty hiippaili sängyn puolelle. 

Jasmin on Bettyn toisesta pentueesta. Sekin oli pentuajan meidän makkarissamme, jotta pääsin yölläkin viemään sen tarvittaessa ulos. Nyt ne ovat molemmat siirtyneet (vastahakoisesti, jos saanen huomauttaa!) alakerran kodinhoitohuoneeseen nukkumaan, koska omat yöuneni kärsivät, kun vuorotellen jompikumpi kävi tökkimässä keskellä yötä varmistaakseen olemassaoloni, ja elinvoimani tilan. Tämä taas tarkoitti sitä, että Irlantilaisen elämä kärsi aina minun huonosti nukutun yöni jälkeen, joten vaihtoehtoja ei neitokaisilla ollut. Sängyt siis ostettiin molemmille, ja se onkin suurin hankinta, joka koirille on tehty. Tulivat ilman mitään pakkausmateriaaleja; puuvillapäällysteiset, jotain vaahtomuovia todennäköisesti sisällä. 

Kissojakin on kaksi; Viiru ja Pörri. Leikattuja naaraskissoja molemmat, ja ihan “töihin” heidätkin on otettu, koska hiiriä tuppaa olemaan aina, kun lämmintä heinäkasaa tarjolla pesäpaikaksi, ja myrkyt on poissuljettu asia. Pörri on introvertti, joka kulkee omia polkujaan. Se ei pidä silittelystä, eikä sylittelystä. Käy joskus sisällä syömässä, ja huonolla ilmalla lämmittelemässä, ja sitten taas lähtee omille teilleen. Viiru, löytöeläinkodista “pelastettu” ekstrovertti, taas on aina jaloissa ja töissä mukana. Hiiriä molemmat kyllä ovat napsineet kiitettävästi; ja hetkeen aikaan ei ole lumessa edes jälkiä näkynyt, ja aina välillä tuovat jopa saalistaan ylpeinä näytille. 

Olen koittanut kissoille omaa jauhelihaamme, kalaa, vaikka mitä, mutta maitoa lukuunottamatta ei maistu mikään! Kuppi on täynnä korkealaatuista jauhelihaa, ja molemmat kissa kulkevat muoruten perässäni; syö naista toden teolla. Koirat tietysti ovat tuossa tilanteessa oikein tyytyväisinä. Kaupan kuivaruokaa vaan vetelevät siis kissatkin, ja se vähän harmittaa, koska kissojen ruokintaan sentään kykenisin minäkin. Mitään muuta jätettä kissat eivät tuota, sillä roolin ollessa farmin työntekijä, ovat ne vapaina, ja sisäsiisteiksi hyvin nopeasti oppineet.

Kissat nukkuvat yleensä ruokapöydän vieressä vanhalla puusohvalla, leveiden tyynyjen päällä. Viiru on mielellään myös koirien sängyillä aina koirien poistuttua. Saunan lauteet on myös aika suosittu paikka, varsinkin kylmällä ja kostealla ilmalla, ja vasta lämpötilan kohotessa 50 asteeseen neidit poistuvat paikalta. Jasmin sen sijaan tulee löylyihin, jos kerta muutkin. Alalauteilla se  läähättää tyytyväisenä, ja lapsia naurattaa sen ilme.

Puput , Pupseli ja Dalmis, ovat  ultimaattiset ZW-lemmikit! Syövät mitä vaan, mitä annetaan ja niiden kivennäinenkin tulee ilman pakkausmateriaalia. Kesällä ne asustavat suuren suuressa ulkohäkissä ja elävät tuoreella ruoholla. Talvella ne muuttavat pieneen yksiöön, ja saavat  ruuaksi lehmien paalista heinää ja mitä vaan keittiöstä löytyykään. Omenapuun leikattavat oksat ne nakertavat kiitollisina, samoin uppoaa porkkanan ja perunan kuoret, jollei kokonaisia ole tarjolla. Häkin kuivikkeena on kutteria, joka siivouksen yhteydessä heitetään kompostiin maatumaan. Helppoja lemmikeitä!

Matolääkkeet ja mahdolliset muut lääkkeet on sitten otettava niissä pakkauksissa, missä tulevatkaan. Koirille annan usein valkosipulia, ja loishäädöt ovat pysyneet ihan minimissä. Terveitäkin onneksi ovat kaikki olleet, niin vähällä on sen suhteen päästy. Se on yksi asia, josta en tingi; eläinten hyvinvointi on aivan yhtä tärkeää kuin muiden perheenjäsenten, ja ssirauden sattuessa ei pohdita mitään muuta kuin tervehtymistä ja voimaantumista.

Siinä pikainen selostus tämän ranchin lemmikkien ZW- osuudesta. Paljon voisi vielä tehdä, mutta keskityn ensin suuremmin meihin ihmisiin (Irlantilainen ja lapset, koska yksin tämä on kyllä helppoa!!). Jos joku tietää lemmikkieläinliikkeen, missä saa korkealaatuista ruokaa irtotavarana, niin vinkkiä tänne, kiitos!