Koronapäiväkirja VOL 1
Joku joskus toivoi kirjoittelua siitä, millaista on tämä ihan tavallinen farmielämä. Jos luet tätä eristyksissä yksiössä eristettynä Uudellamaalla (siellä on suurin osa lukijoistani, ja se on niin kiva juttu!! Että kaupunkilaisia kiinnostaa tämä maalaiselämä ja jäte-elämä :D!), ja mietit, että hitto, kun ei ole mitään tekemistä, niin tämän jutun jälkeen voit tehdä kupposen kahvia ja huokaista syvään; sun tilaneteessasi ei ole mitään huonoa!
Lähdetään nyt liikkellee pohjustuksesta. Eli niin kuin vanhat lukijat tietävät, meitä on kohdannut kaksi huonoa luomumansikkakesää ja olemme olleet ihan persaukisia, konkurssikypsiä, valmiita pidemmällekin lataukselle jonnekin suljetulle osastolle, Mutta ei; eläimet pitää hoitaa 365 päivää vuodessa, oli rahaa tai ei, samoin kiva olisi, jos joku noita kolmea alaikäistä lasta hoivailisi joku edes silloin tällöin. Tästä syystä me molemmat teemme myös palkkatyötä, minä vuoden hankkeessa, Irlantilainen ihan vakituisesti. Joka kolmannen tunnin palkan voi laskea lehmien syövän, ihan tosta noin vaan. Joka neljäs tunti taas menee suoraan lasten harrastuksiin ja loput Keskimmäisen Luomulapsen mahalaukkuun. Että motivaatiota on istua koneella!
Jos joku ei ole vielä huomannut, niin elämme pandemia-aikaa, ja niinpä meidän molempien palkkatyöt tehdään kotoa etänä -ihan mahtavaa,e ttä on sellaiset työt! I feel you, te kaikki muut, jotka joudutte varsinkin muiden ihmisten kanssa tekemään tällaisena aikana hommia... Ja kotiin siirtyi myös lasten koulut. Kolme eri luokka-astetta; 1-, 3- ja 5-luokkalaiset, kolme eri opea, kolme eri tapaa tehdä etäkouua. Plus muutama aineope päälle, pedanetit, wilmat, otsot, ville , salasanat, avaintunnisteet, suljetut ryhmät, avoimet ryhmät, zoomit, boomit ja youtubet... Katastrofin ainekset ovat siis valmiit!
Myytävä jauheliha on täysin loppunut pakastimesta, ja kovasti on tullut ennakkovarauksia, joten päätimme pistää kolme eläintä teuraaksi, kun muutenkin eläinten pitoa ollaan lopettamassa. Kukaan ei tahdo niitä elävänä ostaa, joten syvästi inhoamani päivä, jolloin on valittava teuraaksi menevät yksilöt oli taas käsillä. Irlantilainen laittaisi aitaukseen odottamaan teuraaksi menoa kolme ensimmäistä sinne menevää, mutta minä tahdon pitää rauhalliset ja kiltit yksilöt loppuun asti. Ja pienet kasvamassa. Ja sellaiset, jotka olen itse pulloruokkinut. Ja sellaiset, jotka pysyy hyvin langoissa. Mitä jää jäljellä: NO EI MITÄÄN!!! Joten itku kurkussa, hengitys ahdistaen sinne sitten koitan jumalaa leikkien jotain eläimiä pistää.
Homma tuli tehtyä, ja koska teurastamossa on myös kauhea kysyntä lihalle (heippa hamstraajat!!), niin auto luvattiin seuraavaksi päiväksi. Aamulla vein vangeille vettä, ja kolmesta sinne laitetusta yksilöstä jäljellä oli enää yksi. Samaan syssyyn soitti Tontuksi nimeämämme (ulkonäköseikat, ei mitenkään käytös!) teurasautokuski, että hän onkin 1,5 tuntia etuajassa pelipaikalla. Samaan syssyyn paukahti Wilmat, Pedanetit, watsuppit ja viestit täyteen opettajien sen päiväistä infoa. Vanhin Luomulapsi tarvitsi apua matikassa, koska homman piti olla valmis 40 minuutin sisään, ja ope ei ehtinyt vastaamaan. Nuorimman iPad ei lukenut Otso-applikaatiota. Keskimmäinen makasi lattialla bokserit jalassa kiukutellen "MULLON AINA PALJON ENEMMÄN TEHTÄVÄÄ KUIN TYTÖILLÄ!!!ENKÄ MÄ TAJUU!!!!! OPE ON IHAN TYHMÄ JA KAIKKI MUUTKIN!!!!!!!" ja mun hengitykseni ei kulkenut enää ollenkaan. Oma Teams vilkkui työviestejä, ja suljin henki ahdistuen läppärin kannen.
Soitin Vanhimman opelle, että nyt se ei ehdi koulua hetkeen tekemään, kun se joutuu kahlaamaan paskaan, jotta saadaan eläimet teurasautoon, Palataan illemmalla! MORO!! Ja niin Vanhin Luomulapsi veti jalkaan kumisaappaat, yökkäreiden päälle työvaatteet, ja tuli mukaan metsästämään kahta yksilöä aitaukseen. Perinteinen "NOT THAT ONE!!!!" "WHY NOT???!!!!??" "BECAUSE IT IS BLAABLAABLAA" -keskustelu taas aitauksessa joka hiton eläimen kohdalla. Irlantilanen ihan kireänä, naama hikisenä. "Tiedätkö, että nämä kaikki lähtee?? JA mulla on kokous ihan just! Ja yöllä taas tehtävä töitä, jos ei nyt laiteta tuonne aitaukseen eläimiä!!!" Vanhin Luomulapsi pudisteli taustalla päätään; joskus tuntuu, että meidän lapsemme ovat paljon järkevämpiä kuin me kaksi. Tai sitten niillä ei ole ihan niin paljoa stressiä, ja ne pystyvät ottamaan tilanteet tilanteina...
Kaksi eläintä saatiin aitaukseen. Siinä vaiheessa en ollut syönyt vielä mitään, ja tuntui, etten saa oleenkaan hengitettyä, kun itku kuristi kurkkua, ja oli taas kerran ihan karmean huono omatunto eläinten puolesta. Menin sisälle aivan paskan hajuisena, nappasin käteeni pari banaania ja niitä availlessani neuvoin ääni väristen Nuorinta Luomulasta tarkistelemaan kaksoiskonsonantit äikän tehtävästä. Keskimmäinen oli edennyt lattialta pöydän viereen ja kirjoitteli ympän vihkoon käsialalla, joka muistutti menneitä hieroglyfejä. "HE IS COMING!!" huusi Irlantilainen entistä punaisempana, hikisempänä ja turhaantuneempana, koska oli joutunut ilmoittamaan, ettei nyt pysty kokoustamaan. Lykkäsin Irlantilaisen kouraan banaanin, mussutin omaani vauhdilla naamaan, ja patistin Vanhimman Luomulapsen kouluhommiin.
Tajusin unotaneeni nautarekisterin paperit, jotka olin aikonut kaivaa esille aamulla ennen kuin aamu muuttui äksönin täyttämäksi. Farmin tietokone oli jostain aivopierusta johtuen mökillä, joten paperiversiot oli kaivettava esiin. Irlantilainen vahti eläimiä, Keskimmäinen veti hupparin päälleen, ja tuli siirtämään koneita, jotka olivat olleet portinvartijoina. Tonttu koitti peruuttaa isoa autoa varsin hankalaan paikkaan, ja minä pelkäsin pihalamppujen, klapikoneen ja itseni puolesta, kun juoksin rekan sivusta etsimään farmin työtilasta Nautarekisterikansiota. Numerot löytyivät, ja raapustin ne hätäisesti paperilapulle Tonttua varten, ja palasin avustamaan lastauksessa. Hiki valui paidan alla valtavina virtoina. Banaani oli haihtunut savuna ilmaan elimistöstäni ja nälkä kurni vatsaa. Hengitin muutaman kerran syvään.
Lastaus sujui kahden ensimmäisen kohdalla nopeasti ja helposti. Eläimet kävelivät rehuämpärin perässä autoon, minä killuin korkealla portilla valmiina sulkemaan oikeanpuoleisen oven. Keskimmäinen Luomulapsi tuli kädet maata viistäen, maailman murjotuin ilme kasvoillaan kesken kaiken työmaalle: "MÄEN MUISTA MUN VILLE-TUNNUKSIANI!!" "No tota, en mäkään, enkä just nyt kyllä irtoa tästä!!!", karjuin takaisin hiki silmistäkin valuen. Kolmas eläin saatiin autoon hiukan isommalla vaivalla, muutaman pukkihypyn jälkeen ja hengitys kulki hiukan paremmin, kun ovat saatiin kiinni eläinten perään. Tonttu kirjoitti muistiin rekisterinumerot. Me pesimme kädet, teimme isot kupit teetä, ja käynnistimme työkoneet haisten ultimaatisen paljon rehelliselle paskalle ja hielle. Keskimmäisen Ville-tunnukset löytyivät. Nuorin pääsi pedanettiinsä. Vanhin sai palautettua matikan tehtävät. Minulla alkoi kokous Teamsissä.
Kesken kokouksen soitettiin teurastamolta. Numerot oli väärin yhdellä eläimellä, ja teurastamon toimiston ylikuormitettu täti ei ollut ollenkaan iloinen tästä, vaan yrmeällä äänellä totesi, että oikeat numerot pitäisi heti. Taas juoksu työtilaan, numeroiden tarkistus, juoksu takaisin, soitto teurastamoon. Hengästyneenä selitin, että en mä kato pysty OLLENKAAN keskittymään MIHINKÄÄN just nyt, kun etäkoulu ja korona ja kaksi työtä, ja tässäkin kokous samalla meneillään, ja mä pelkään,että multa on kysytty jotain ja mua ihan itkettää!" Ja teurastamon tädin ääni muuttui empaattiseksi ja ymmärtäväiseksi. "Meillä on ihan sama! Ollaan tehty vähintään 12-tuntisia päiviä. Pomo on hakenut meille pizzaa, kun ei ehditä syömään mitään. Lihanleikkaajat on ihan väsyneitä ja ärtyneitä, kun on rankkaa tehdä niin pitkää päivää fyysisessä työssä, ja minä pelkään tekeväni virheitä näissä tilityksissä, ja kotona olisi lapset kanssa etäkoulussa." Toivotimme toisillemme tsemppijaksamistoivotukset ja palasimme touhuihimme.
Illalla ajattelin rentoutua tekemällä polttopuita. Terotin moottorisahan oikein hyvin, koska tylsällä sahalla sahaaminen on yhtä mukavaa kuin oman jalan katkaiseminen kynsiviilalla. Odotin fyysisen työn tuomaa olotilaa ja sitä, että näen työni jäljen. Toisen pölkyn sahattuani näin, miten terästä lentää kipinöitä. Pölkyn alla oli kivi, ja siihen olin superhyvin teroitetun sahani sitten lykännyt, ja hommat loppuivat siihen. Itku tuli. Irlantilainen tuli paikalle vähemmän punaisena ja vähemmän raivokkaana ja enemmän hengittävänä. Totesi, ettei meidän kannata nyt enää tehdä yhtään
mitään, ja ajoi autolla jonnekin. Tunnin päästä se palasi. Sillä oli (muovi!!!!!-) kassissa mulle viinipullo ja Lidlin sydänleipiä.
Lähdetään nyt liikkellee pohjustuksesta. Eli niin kuin vanhat lukijat tietävät, meitä on kohdannut kaksi huonoa luomumansikkakesää ja olemme olleet ihan persaukisia, konkurssikypsiä, valmiita pidemmällekin lataukselle jonnekin suljetulle osastolle, Mutta ei; eläimet pitää hoitaa 365 päivää vuodessa, oli rahaa tai ei, samoin kiva olisi, jos joku noita kolmea alaikäistä lasta hoivailisi joku edes silloin tällöin. Tästä syystä me molemmat teemme myös palkkatyötä, minä vuoden hankkeessa, Irlantilainen ihan vakituisesti. Joka kolmannen tunnin palkan voi laskea lehmien syövän, ihan tosta noin vaan. Joka neljäs tunti taas menee suoraan lasten harrastuksiin ja loput Keskimmäisen Luomulapsen mahalaukkuun. Että motivaatiota on istua koneella!
Jos joku ei ole vielä huomannut, niin elämme pandemia-aikaa, ja niinpä meidän molempien palkkatyöt tehdään kotoa etänä -ihan mahtavaa,e ttä on sellaiset työt! I feel you, te kaikki muut, jotka joudutte varsinkin muiden ihmisten kanssa tekemään tällaisena aikana hommia... Ja kotiin siirtyi myös lasten koulut. Kolme eri luokka-astetta; 1-, 3- ja 5-luokkalaiset, kolme eri opea, kolme eri tapaa tehdä etäkouua. Plus muutama aineope päälle, pedanetit, wilmat, otsot, ville , salasanat, avaintunnisteet, suljetut ryhmät, avoimet ryhmät, zoomit, boomit ja youtubet... Katastrofin ainekset ovat siis valmiit!
Myytävä jauheliha on täysin loppunut pakastimesta, ja kovasti on tullut ennakkovarauksia, joten päätimme pistää kolme eläintä teuraaksi, kun muutenkin eläinten pitoa ollaan lopettamassa. Kukaan ei tahdo niitä elävänä ostaa, joten syvästi inhoamani päivä, jolloin on valittava teuraaksi menevät yksilöt oli taas käsillä. Irlantilainen laittaisi aitaukseen odottamaan teuraaksi menoa kolme ensimmäistä sinne menevää, mutta minä tahdon pitää rauhalliset ja kiltit yksilöt loppuun asti. Ja pienet kasvamassa. Ja sellaiset, jotka olen itse pulloruokkinut. Ja sellaiset, jotka pysyy hyvin langoissa. Mitä jää jäljellä: NO EI MITÄÄN!!! Joten itku kurkussa, hengitys ahdistaen sinne sitten koitan jumalaa leikkien jotain eläimiä pistää.
Homma tuli tehtyä, ja koska teurastamossa on myös kauhea kysyntä lihalle (heippa hamstraajat!!), niin auto luvattiin seuraavaksi päiväksi. Aamulla vein vangeille vettä, ja kolmesta sinne laitetusta yksilöstä jäljellä oli enää yksi. Samaan syssyyn soitti Tontuksi nimeämämme (ulkonäköseikat, ei mitenkään käytös!) teurasautokuski, että hän onkin 1,5 tuntia etuajassa pelipaikalla. Samaan syssyyn paukahti Wilmat, Pedanetit, watsuppit ja viestit täyteen opettajien sen päiväistä infoa. Vanhin Luomulapsi tarvitsi apua matikassa, koska homman piti olla valmis 40 minuutin sisään, ja ope ei ehtinyt vastaamaan. Nuorimman iPad ei lukenut Otso-applikaatiota. Keskimmäinen makasi lattialla bokserit jalassa kiukutellen "MULLON AINA PALJON ENEMMÄN TEHTÄVÄÄ KUIN TYTÖILLÄ!!!ENKÄ MÄ TAJUU!!!!! OPE ON IHAN TYHMÄ JA KAIKKI MUUTKIN!!!!!!!" ja mun hengitykseni ei kulkenut enää ollenkaan. Oma Teams vilkkui työviestejä, ja suljin henki ahdistuen läppärin kannen.
Soitin Vanhimman opelle, että nyt se ei ehdi koulua hetkeen tekemään, kun se joutuu kahlaamaan paskaan, jotta saadaan eläimet teurasautoon, Palataan illemmalla! MORO!! Ja niin Vanhin Luomulapsi veti jalkaan kumisaappaat, yökkäreiden päälle työvaatteet, ja tuli mukaan metsästämään kahta yksilöä aitaukseen. Perinteinen "NOT THAT ONE!!!!" "WHY NOT???!!!!??" "BECAUSE IT IS BLAABLAABLAA" -keskustelu taas aitauksessa joka hiton eläimen kohdalla. Irlantilanen ihan kireänä, naama hikisenä. "Tiedätkö, että nämä kaikki lähtee?? JA mulla on kokous ihan just! Ja yöllä taas tehtävä töitä, jos ei nyt laiteta tuonne aitaukseen eläimiä!!!" Vanhin Luomulapsi pudisteli taustalla päätään; joskus tuntuu, että meidän lapsemme ovat paljon järkevämpiä kuin me kaksi. Tai sitten niillä ei ole ihan niin paljoa stressiä, ja ne pystyvät ottamaan tilanteet tilanteina...
Kaksi eläintä saatiin aitaukseen. Siinä vaiheessa en ollut syönyt vielä mitään, ja tuntui, etten saa oleenkaan hengitettyä, kun itku kuristi kurkkua, ja oli taas kerran ihan karmean huono omatunto eläinten puolesta. Menin sisälle aivan paskan hajuisena, nappasin käteeni pari banaania ja niitä availlessani neuvoin ääni väristen Nuorinta Luomulasta tarkistelemaan kaksoiskonsonantit äikän tehtävästä. Keskimmäinen oli edennyt lattialta pöydän viereen ja kirjoitteli ympän vihkoon käsialalla, joka muistutti menneitä hieroglyfejä. "HE IS COMING!!" huusi Irlantilainen entistä punaisempana, hikisempänä ja turhaantuneempana, koska oli joutunut ilmoittamaan, ettei nyt pysty kokoustamaan. Lykkäsin Irlantilaisen kouraan banaanin, mussutin omaani vauhdilla naamaan, ja patistin Vanhimman Luomulapsen kouluhommiin.
Tajusin unotaneeni nautarekisterin paperit, jotka olin aikonut kaivaa esille aamulla ennen kuin aamu muuttui äksönin täyttämäksi. Farmin tietokone oli jostain aivopierusta johtuen mökillä, joten paperiversiot oli kaivettava esiin. Irlantilainen vahti eläimiä, Keskimmäinen veti hupparin päälleen, ja tuli siirtämään koneita, jotka olivat olleet portinvartijoina. Tonttu koitti peruuttaa isoa autoa varsin hankalaan paikkaan, ja minä pelkäsin pihalamppujen, klapikoneen ja itseni puolesta, kun juoksin rekan sivusta etsimään farmin työtilasta Nautarekisterikansiota. Numerot löytyivät, ja raapustin ne hätäisesti paperilapulle Tonttua varten, ja palasin avustamaan lastauksessa. Hiki valui paidan alla valtavina virtoina. Banaani oli haihtunut savuna ilmaan elimistöstäni ja nälkä kurni vatsaa. Hengitin muutaman kerran syvään.
Lastaus sujui kahden ensimmäisen kohdalla nopeasti ja helposti. Eläimet kävelivät rehuämpärin perässä autoon, minä killuin korkealla portilla valmiina sulkemaan oikeanpuoleisen oven. Keskimmäinen Luomulapsi tuli kädet maata viistäen, maailman murjotuin ilme kasvoillaan kesken kaiken työmaalle: "MÄEN MUISTA MUN VILLE-TUNNUKSIANI!!" "No tota, en mäkään, enkä just nyt kyllä irtoa tästä!!!", karjuin takaisin hiki silmistäkin valuen. Kolmas eläin saatiin autoon hiukan isommalla vaivalla, muutaman pukkihypyn jälkeen ja hengitys kulki hiukan paremmin, kun ovat saatiin kiinni eläinten perään. Tonttu kirjoitti muistiin rekisterinumerot. Me pesimme kädet, teimme isot kupit teetä, ja käynnistimme työkoneet haisten ultimaatisen paljon rehelliselle paskalle ja hielle. Keskimmäisen Ville-tunnukset löytyivät. Nuorin pääsi pedanettiinsä. Vanhin sai palautettua matikan tehtävät. Minulla alkoi kokous Teamsissä.
Kesken kokouksen soitettiin teurastamolta. Numerot oli väärin yhdellä eläimellä, ja teurastamon toimiston ylikuormitettu täti ei ollut ollenkaan iloinen tästä, vaan yrmeällä äänellä totesi, että oikeat numerot pitäisi heti. Taas juoksu työtilaan, numeroiden tarkistus, juoksu takaisin, soitto teurastamoon. Hengästyneenä selitin, että en mä kato pysty OLLENKAAN keskittymään MIHINKÄÄN just nyt, kun etäkoulu ja korona ja kaksi työtä, ja tässäkin kokous samalla meneillään, ja mä pelkään,että multa on kysytty jotain ja mua ihan itkettää!" Ja teurastamon tädin ääni muuttui empaattiseksi ja ymmärtäväiseksi. "Meillä on ihan sama! Ollaan tehty vähintään 12-tuntisia päiviä. Pomo on hakenut meille pizzaa, kun ei ehditä syömään mitään. Lihanleikkaajat on ihan väsyneitä ja ärtyneitä, kun on rankkaa tehdä niin pitkää päivää fyysisessä työssä, ja minä pelkään tekeväni virheitä näissä tilityksissä, ja kotona olisi lapset kanssa etäkoulussa." Toivotimme toisillemme tsemppijaksamistoivotukset ja palasimme touhuihimme.
Illalla ajattelin rentoutua tekemällä polttopuita. Terotin moottorisahan oikein hyvin, koska tylsällä sahalla sahaaminen on yhtä mukavaa kuin oman jalan katkaiseminen kynsiviilalla. Odotin fyysisen työn tuomaa olotilaa ja sitä, että näen työni jäljen. Toisen pölkyn sahattuani näin, miten terästä lentää kipinöitä. Pölkyn alla oli kivi, ja siihen olin superhyvin teroitetun sahani sitten lykännyt, ja hommat loppuivat siihen. Itku tuli. Irlantilainen tuli paikalle vähemmän punaisena ja vähemmän raivokkaana ja enemmän hengittävänä. Totesi, ettei meidän kannata nyt enää tehdä yhtään
mitään, ja ajoi autolla jonnekin. Tunnin päästä se palasi. Sillä oli (muovi!!!!!-) kassissa mulle viinipullo ja Lidlin sydänleipiä.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiva kuulla juuri sinun ajatuksiasi!