Koronapäiväkirja osa 4

Viime viikonloppuna paistoi aurinko niin ihanasti täällä lännessä, että kevät tuntui etenevän ihan valtavin harppauksin. Ensimmäiset narsissit aukesivat ja niitä pysähdyin ihastelemaan aina ohi kävellessäni. Koska tärkeintä on pysähtyminen ja läsnäolo. Muuten menee tämäkin kevät ohi ilman, että siitä jää mitään suurempaa muistikuvaa. Ja tahdon paljon muistikuvia onnellisista hetkistä omassa arjessa. Ne kantavat pitkälle.

Koronaelämä on valunut omiin uomiinsa. Irlantilainen on tehnyt ihan järjettömän määrän töitä ja hän on kadonnut elämästämme lähes kokonaan.  Ihan välillä unohtuu, että sellainen mies elää taloudessamme. Hänestä on ollut ainoana elonmerkkeinä tasaisin väliajoin huuto "KIDS!!! MAKE SOME COFFEE PLEASE!!" , ja lautanen, jolta joku muu kuin minä tai lapset on ruokaa syönyt aivan eri aikoihin kuin minä ja lapset. Ylityötunteja on kertynyt niin paljon, ettei hän kuulemma kehtaa kaikkia edes laskuttaa. "WTF??!!!" oli tällä kertaa MUN reaktioni, mutta toisaalta ymmärrän, kun työnanataja on perheyritys, jota tämä tilanne myös tietysti koettelee. Irlantilainen on nin hyvä siinä, mitä tekee, joten hänen linnottauduttuaan yläkertaan, korona-arki on sitten ollut tietysti omilla harteillani, koska minun työpanokseni tai sen puute ei sulje tehtaita tai lomauta ihmisiä.

Lapset ovat omaksuneet kiitettävästi koulurutiinit, vaikka edelleen apua tarvitaan. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Ihan vain siitäkin syytä, että välillä eivät pysty hahmottamaan, mitä ope oikein tahtoo ja milloin ja minne ja edelleen ja edelleen joku pystyy hukkaamaan salasanansa ja kirjautumistietonsa ja instant hermoromahdushan siitä seuraa. Ja joskus ei joku linkki toimi, tai palautus ei suju tai muuten vaan kyrsii ja on kiva huutaa äiti paikalle vähentämään ärsytyksen määrää.

Minä olen posket kauhusta punoittaen aina välillä käynyt kurkistamassa työhuoneessa Teamsin ja sähköpostin tilanteen, että kuinka pahassa pulassa olen kaipaamisen suhteen työpaikalla, ja sitten palannut neuvomaan etäkoululaisia tai toimimaan suurtalouskokkina tai ottamaan kiinni naapuriin taukoamatta aitojen läpi änkeäviä vasikoita. Sitten tuli kokouskutsu, jossa aiheena oli mm. "Etätyöajan aikaansaannokset ja jatko". Kylmä hiki tursuili otsalle, kun mietin, että no nyt se on pakko myöntää, että ihan vasemmalla kädellä, ja promillen sadasosan aivosolumäärällä on tässä vedelty yli kuukausi, keskittymiskyvyn ollessa aivan nolla. Siinä se olisi, elämäni ensimmäinen varoitus huonosti tehdystä työstä!!

Vanha kuva. Ei ihan vielä noin viherrä...

Sitten tuli palaveriaika. Lapset komennettiin ulos, koirat samaten, kissa suljettiin kodinhoitohuoneeseen, vasikoille kerroin, että seuraava etappi on teurasauto, jollei kokouksen aikaa pysytä omalla tontilla. Tein itselleni kupin kahvia ja käynnistin kokouksen raskain mielin, että kuinka noloa! Ja kamalaa! Ja inhottavaa! Ja mitä mä nyt oikein sitten sanon???

Muttamuttamutta... PELKKÄÄ KEHUA! MULLE!! Mähän olen kuulemma ylittänyt tavoitteet jo reilusti, tehnyt uusia ehdotuksia hankkeelle, ja ollut aktiivinen iltatapahtumissa. Niinpä sain uuden vastuualueen, ja tarjottiin hommille jatkoa kesäkuuhun 2021. Että semmoinen kokous se oli!! Selkeästi keskittymiskyky on niin kateissa, että teen enemmän kuin muistankaan, ja vasen käteni on tehokkaampi ase kuin mitä ikinä kukaan saattaa kuvitella! Varo maailma! Hipin vasen käsi on huima! BOOM!!

Vanha kuva; ihan vielä ei kimppua voikukista saa...

Muuta positiivista koronakaranteenissa:

- uhanalainen merinahkakilpikonna pesii ennätyslukuisena Thaimaassa turisteista tyhjentyneillä rannoilla (HS kirjoitti asiasta), Venetsian kanaleiden puhdistuminen, ilman laadun parantuminen ympäri maailmaa, kaikki positiivinen vaikutus luonnolle

- ei tarvi keksiä tekosyitä, kun ei halua poistua kotoaan mihinkään

- ihmiset on innovatiivisempia ja hauskempia somessa

- saa olla lasten kanssa ennätyksellisen paljon

- olen oppinut pelaamaan polttopalloa trampoliinilla, enkä ole pudonnut ja katkonut raajojani

- ei työmatkoja

- ei muitakaan matkoja, ja hiljaisella pikatiellä näkyy, että eipä niitä ole vissiin oikein muillakaan

- aikatauluttomuus. Kauheasti ahdistaa, jos samalla viikolla on sekä Reko-jako, että vanhimman ratsastustunti

- ei tarvitse ostaa lapsille uusia sukkia. Saavat mennä ilman tai eri parisissa ensi syksyyn asti

- vähentynyt pyykin määrä

- ei tarvetta sheivata, käydä kampaajalla tai nyppiä kulmakarvoja, koska ei käy treenaamassa

- metsäretket, joille saisi lähetä joka päivä -varsinkin jos suostuu nuotion tekoon

- leipominen. Milloin ikinä oltaisiin leivottu melkein joka päivä??

- kaupoista ei löydä hävi-pusseja, laputettua ruokaa tai muutakaan ruokahävikkiä

- ei treenikuskauksia

- lapsityövoiman lisääntynnyt käyttö ranchillä, kun ei kerta harrasteta, eikä kukaan toimerru omatoimitreeneihinkään

- ehdin tutkia facen roskalava -ryhmiä ja löysin kesäksi itselleni flipflopit, ja pääsin eroon 12 parista liian pieniä kenkiä, nappiksia ja talvisaappaita, vanhat kesäkalusteiden päälliset ja muutama parja löysivät myös jatkokäyttöä. IHAN PARASTA!

- ollaan molemmat Irlantilaisen kanssa kotona, kun vasikat karkaavat

- koirat tykkäävät kun koko lauma on jatkuvasti silmien alla

- nuorin luomulapsi tykkää, kun koko ajan joku ei ole harrastereissuilla

- monta päivää viikossa koko perhe syö vain kasvisruokaa. "Onko meillä taas vegaanipäivä??" 

Negatiivista:

- lapsilla on ikävä kavereitaan

- mulla on ikävä ohjattua cf-treeniä ja p@skanjauhantaa treenikavereiden kanssa

- huoli ihmisten toimeentulosta

- Irlantilaisen mukaan pitäisi sheivata edes sääret, koska kuulemma mun säärikarvani saa letitettyä ihan pian

- huoli varsinkin adoptiomummosta ja vähän omasta isästä ja hänen kumppanistaan

- lapset tappelevat, kun ovat yhdessä 24/7

- pakkomielteinen käsienpesu ja saatainen olo vain lähikapassa käynninkin jälkeen

- REKO-jaossa käytettävä kertakäyttöisiä hanskoja

- liiallinen somessa notkuminen (vrt some-kommentti yllä)

- ruuan kulutus, eikä kaupoista ei löydä hävi-pusseja, laputettua ruokaa tai muutakaan ruokahävikkiä

- ehdin tutkia facen roskalava -ryhmiä, ja joudun kertomaan itselleni hyvin usein, että ei, en tarvitse mitään vanhaa kaappia tai pöytää, koska meillä on jo nyt enemmän kuin tarpeeksi!!!

- makeiden herkkujen syönti yhdistettynä treenien puutteeseen, hämäyksen vuoksi yllä on kuva terveellisistä juureksista

- joku sotkemassa taukoamatta kotona

- lisääntynyt  kierrätettävän muoviroskan määrä

- lisääntynyt kierrätettävän kartongin määrä

-lisääntynyt sekajätteen määrä, kun lapset askartelevat teoksia, joissa on sekaisin kaikki maailman materiaalit kuorrutettuna tonnilla kuumaliimaa

- aloitin  taas kahvin juonnin. Päivittäin...

- aloitin taas punaviinin juonnin. Ei sentään ihan janoon, eikä ihan joka päivä persiit olalla olla, mutta joka perjantai. Ihan kuin parempikin alkoholisti. Ihan epäekologista ja ihan tyhmää, kun jo lasillisesta on seuraavana päivänä pää suhjuinen. 

Että semmoista! Mitä sun koronaelämääsi kuuluu?