Vuoden stressaavin kuukausi

... on tutkimusten mukaan marraskuu suomalaisten mielestä. Jotain on kuitenkin päässäni napsahtanut eri asentoon, koska mitä pahaa tässä on? Harmaata on. Sataa. On märkää. NIIN KUULUUKIN OLLA! Ainakin täällä lounaisessa Suomessa, jossa talvi tulee vasta talvikuukausina - jos tulee. Lokakuussa jotkut jo radiossa kovasti toivoivat lunta, vaikka takana oli justiinsa vuosituhannen hurmaavin syyskuu, jolloin ei syysmyrkyt juurikaan riepotelleet, vaan keli oli päivästä toiseen kerta kaikkiaan ihana. Edes lokakuu ei ollut nimensä veroinen -lokainen tai ankea. Lokakuu oli kuiva ja mukavan syksyinen. Nyt marraskuu saa olla harmaa ja pimeä, ihan koko syksyn edestä!

Luonto siirtyy lepoon, ja me ihmiset vaan olemme niin luonnosta vieroittuneita, että painamme niska limassa töitä, hämäämme aivojamme kirkasvalolamppuilla ja kännykän sinisellä valolla, stressaamme tulevasta joulusta ja ensi kesän lomista ja 10 vuoden päästä olevista häistä tai tasakympeistä tai mistä vaan. Mitä jos uppoutuisi tähän hämärään? Rauhoittuisi ja antaisi kaiken epärelevantin mennä?

Itse olen henkeen ja vereen kesäihminen - valon, värien, lämmön ja kesä-äänien rakastaja. Tai olen ollut. Nyt ole näemmä vahvasti myös kevätihminen ja jopa syksyihminen, vaikka pieni ahdistus ensimmäisitä pimenevistä illoista ja viileämmistä päivistä aina tuleekin. Sen jälkeen koitan keskittyä syksyn mahtavuuteen. Ja kevään tulohan on sellainen elämää ylistävä sinfonia, että sen edessä pitäisi jokaisen hiukan enemmän vetää henkeä ihastuksesta. (HUPS; mihin unohtui talvi...? No se vaatii vielä työstöä....)

Ulkona olisi valtava määrä  farmin töitä, ja niitä mielelläni tekisin tämän sisätyön sijaan. Metsän raivausta olisi komppanialle. Mansikkapellolla on edelleen harsot ja painopussit keräämättä. Kaikki aidat kaipaavat kunnostusta, samoin lehmien katos. Vadelmapelto pitäisi siivota, mansikkapellon suhteen olen nostanut jo kädet ylös. Juttu vaan on niin,  että siellä se taimikko kasvaa, vaikken sitä raivaakaan. Ei ehkä ne parhaimmat puut, eikä ehkä järeydy sitä tahtia, mitä taloudellisesti olisi optimaalista, mutta onko se ainoa kriteeri? Harsot ja painosäkit ehtii sitten joskus. Vadelmatkin keväällä, jos nyt ei repeä. Eikä repeä. Toistaiseksi suurin osa lehmistä on pysynyt aidan takana, pl. eilinen yllärivieras kukkapenkissä. Etätyön siunauksia, että täällä satuin kaihoisasti vilkuilemaan ulos ikkunasta, ja huomasin puutarhaan kuulumattoman elementin siellä seikkailevan, ja sain sen ihme kyllä suht nopsaan palautettua muiden kaveriksi. Mutta farmitöitä ei palkkatyön vuoksi ehdi päiväsaikaan tekemään ja illalla on pimeää, niin sinne ne jää, ja nykyisn vain harvoin pohdiskelen, että tarttisi sitä ja tarttisi tätä, koska ei siitä ne  hommat etene, mutta tuollaisilla ajatuksilla saisin oman pääni kyllä nopeasti stressistä kipeäksi. Nostan kädet ylös antaantumisen merkiksi, vedän villasukat jalkaan ja ihmettelen hämäryyttä ja seesteisyyttä.(Hassu ja vähän epärelevantti juttu tähän postaukseen muuten on se, että tekemättömät työni näyttävät vaivaavan MUITA! Yksi miekkonen soitti eräänä päivänä, että myisinkö hänelle metsän, kun en näytä siellä mitään töitä kerta tekevän, ja hukkaan menee sitten rahaa minulta joka vuosi ja hän sen pistäisi tuosta noin vaan kuntoon ja supertuottavaksi. JA jopa vähän suuttui, kun sanoin, että en myy, sillä metsää ei valmisteta yhtään lisää, ja mistä sen tietää, mitä arvoa sillä on tulevaisuudessa lapsilleni. MUUTAKIN KUIN PUUNTUOTANNOLLISTA. Tästä hän kovasti sitten suuttui. Että kyllä pitää raivaukset ja harvennushakkuut tehdä talousmetsässä ajallaan. Ja mitä minä lapsiani ajattelen...? Hetken olin hämmentynyt, mutta mieli teki sanoa, että mitä sinä vanha ukkeli rahalla ja omaisuudella enää teet, lapsillesi ne jää! Toinen näki kovasti vaivaa rikkinäisestä aidasta, vaikkeivat lehmät edes ole siellä. Kolmas suri, kun en ole avannut pelto-ojia kunnolla.... Sitten aina mietin että sanoisiko ne äijät näitä asioita jollekin MIESpuoliselle farmarille?? Veikkaus: NOU!!)

Aamuisin otan ensimmäisen teekupposeni ulos. Seison hetken paljain varpain ulkona, oli keli mikä tahansa. Koitan saada palan luontoa itseeni, ennen kuin on pakko istua koneelle. Palkkatyöstä karkaan joka lounastunti lenkille. Olen niin ulkoilmaihminen, että tukehtumisvaara on selkeä, jollen käy ulkona päivällä. JOOJOOO; teen ne tunnit tietysti takaisin, ja JOOJOOJOO siinä saattaa olla pieni vakuutuskorvausriski, jos jotain tapahtuu, mutta arvaa mitä? I DON´T CARE! Onneksi on palkkatyö, jossa tämä on mahdollista, sillä henkisesti ja fyysisesti tämä on ihan must! 45 minuuttia yleensä kävelen koirien kanssa ja se, että saa sitä marraskuun harmaata valoa ja sadetta itseensä ulkona imeä on ihan parasta! Kuuntele hiljaisuutta. Kevään ja kesän laulavat linnut ovat menneet. Vain satunnainen korppi rääkäisee tai tikka nakuttaa. Muuten on aivan hiljaista. Kesämökkiläisten liikennettä ja ääniä ei ole. Naapuriviljelijöiden traktoritkaan eivät kulje kuin joskus harvoin. Päivällä täällä on aivan hiljaista postiautoa lukuunottamatta. Vedän syvään henkeä lenkillä, annan itseni uppoutua hiljaisuuteen ja luonnon valoon. KOKEILE! Älä jää sisälle, vaan ole osa marraskuuta oli keli mikä tahansa! Sisältä katsottuna ulkona on ankeaa, mutta ulkona ollessa se on kaikkea muuta! Älä kiirehdi. Etene marraskuun verkkaisaan tahtiin, sillä mihin tässä loppujen lopuksi on niin kova kiire?

P.S. Jos edelleen ei ole kivaa, niin kokeile viime vuonna postaamaani talvipäivän seisauksen rentoutusharjoitusta.