It's the end of the world as we know it...
(...and I don't feel fine). Nimittäin jos voit uskoa, niin katastrofaalisen työhaastatteluni tulos oli se, että minut tahdotaan siihen pestiin. Lieneekö niin, että koska se on vuoden hanke ja palkkakaan ei ole sellainen West End -palkka, niin hakijoita ei ehkä ollut ihan järisyttävän paljoa. Tai sitten mä vaan olin niin häikäisevän upea, vakuuttava ja ammattitaitoinen siinä keuhkokuumehuurussani, että ei mitään voi; tietty ne haluaa mut!
No stressitaso on tietty ihan punaisella, ja kaikki rentoutusohjaajaopiskelut on ihan hukkaan heitettyä, vaikka kuinka koitan hengitellä ja hermoston saada taas pikkasen palautumaan. Ei onnistu ei! Mielessä pyörii miljoona uhkakuvaa; miten lehmät karkailevat, ja minä olen konttorissa yli 50 km ja Irlantilainen 20 km päässä kotoa. Miten pienin luomulapsi ei ikinä ehdi koulutaksiin ajoissa, ja Keskimmäinen on naama You Tubessa kiinni, kun tulen iltapäivällä kotiin, ja selviää, että siinä se on ollut aamuseiskasta asti. Ja miten olen ihan piipussa kahden työn loukossa, ja itken sikiöasennossa työpöytäni alla ja pomo koittaa jutella, että "Eeva hei! Kaikki on ihan hyvin, ja kyllä sä voit pitää pari päivää vapaata". Ja miten toukokuun helteillä olen ihan kipeänä sisätiloissa läppärin edessä, kun pitäisi olla siivoamassa mansikkamaata, laittamassa kasvimaata ja poimimassa parsoja. Ja miten lasten harrastekuviot pitää miettiä uudelleen, kun kuskaaminen ei enää onnistukaan, eikä mitään turvaverkkoja todellakaan ole, ja miten voin sanoa hyvästit ihan kaikille omille harrastuksilleni. Ja miten en oikeasti halua mihinkään kodin ulkopuolelle, vaikka kaikkien, joille olen kertonut, ensimmäinen reaktio on "No kiva, kun pääset vähän kotoa pois!" EN MÄ HALUA MIHINKÄÄN KOTOANI!!! MÄ HALUAN OLLA TÄÄLLÄ!! EN MÄ KAIPAA TYÖKAVEREITA!!! MULLA ON KOIRAT!!! Kuukausi aikaa totutella tähän ajatukseen, oppia käyttäytymään ihmisten ilmoilla ilman, että päästelee suustaan sarkastisia vitsejä joka asiaan, saada lapset oppimaan uudet lähtö- ja paluukäytännöt, kertoa koirille, että nyt ei ollakaan 24/7 enää yhdessä, oppia Macin sijaan Windowsin käyttö, muistella Office- työkalut, opetella tekemään viikon ruuat kerralla, pitää lehmille puhuttelu laitumella pysymisestä, vetää kaksi rentoutuskurssia, opetella heräämään puoli kuudelta, valmistautua henkisesti siihen, että iltaisin on neuvontatilaisuuksia töiden puitteissa, ja toipua keuhkokuumeesta. Onhan siinä sitten.
Irlantilainen oli ääneen pohtinut työpaikallaan meidän kasvavia työmatkakulujamme, ja haaveillut sähköautosta. Irlantilaisen työkaveri oli soitellut muutaman puhelun autokauppiastutuilleen, ja niinpä meillä oli viikonlopun eGolf koeajossa. Niin kuin olisi rahaa vaihtaa auto yhtään mihinkään; ei ole! Paitsi halvempaan koslaan, mutta sekään ei ehkä ole hyvä idea. Koska ne isot laskut ja kaksi huonoa vuotta.... Mutta olihan se sähköautoilu mielenkiintoista, ja kyllä sillä saisi matkakuluja ja päästöjä huikeaan laskuun, varsinkin minun käytössäni. Toimistolle ajon lisäksi (110 km /pvä) luvassa on matkustusta työn puitteissa ympäri Varsinais-Suomea ja Satakuntaa, joten kilometrejä on luvassa mittariin ihan kiitettävästi. Onneksi on mahdollisuus myös etäpäiviin, jahka saan hommista hiukan kiinni. Se on lohdullinen ajatus oman jaksamisen, lasten, ja ympäristön kannalta.
EGolf on ihan tavis Volkkarin näköinen ja oloinen ulkoa ja sisältä, mutta täysin sähköauto. Mitään ymmärrä tehoista, enkä muusta, mutta se kiihtyi järjettömän nopeasti sataseen, ja ylinopeuden vaara on melkoinen, kun moottori ei huuda isoissakaan nopeuksissa. Vain renkaat humisevat ja neula kiipeää vaarallisen nopeisiin lukemiin ihan huomaamatta. Lisäksi automaatilla ajamaan tottuneena kiehtoi vaihteiston portaattomuus. Sähkögolfissa on vaan yksi vaihde, joten ajo on jännittävän tasaista, kun auto vain kiihtyy, mutta yhtään ei nyi vaihteiden vaihto. Jännää!
Autolle luvataan jopa 229 km yhdellä latauksella, mutta ei se kyllä siihen yltänyt meidän koeajossamme. Käytössä oli jarrutuskitkan talteenotto ja Eco-ajotapa, mutta silti 200 km oli maksimimatka, vaikkei olllut edes kovia pakkasia. Tai ei yhtään pakkasta, vaan sadetta ja sumua, joiden ei pitäisi kai ajomatkaan vaikuttaa. Kotipistorasiassa lataus kestäääääääääää! Melkein 20 tuntia ennen kuin akku oli täynnä. Tarjolla on mahdollisuus asentaa kotilatauslaite, jolloin latausaika lyhenee 5 tuntiin. Se olisi aika ehdoton, jos sähköautosta maaseudulla haaveilee.
Mikä on positiivista on se, että pikalautauslaitteita löytyy yllättävän pienistäkin taajamista, ja osassa latauspisteiden sähkökin oli ekosähköä, mikä oli hieno huomata. Joten jos tuollaisella paikkakunnalla asuu, on lataaminen nopeaa ja helppoa. Latauspisteissä saa auton ladattua vajaassa tunnissa menokuntoiseksi. Kävimme siskon miehen synttäreillä (hän täytti 50-vee ja näyttää 35-vuotiaalta. Elämä on joskus niin epäreilua...), ja jouduimme latailemaan pikkasen lisäpotkua autoon, ja paikkoja netistä etsiskellessämme tuli aivan odottamattomissakin pikkukylissä latauspisteitä tarjolle. Kotiin päästyämme akussa oli enää 14 km edestä ajoaikaa, ja olin pidättänyt hengitystäni viimeiset 20 km, että miten tässä nyt käy... Eli jos minulle tulisi sähköauto, niin ei se mitään stressitöntä ajoa olisi, ellen saisi sitä joka välissä pikalataukseen. Nuorempi siskoni käyttää vastaavaa autoa työautonaan, ja sanoi, että talvella akkujen kesto lyhenee 120-150 km, riippuen pakkasesta.
Täältä voit lukea lisää autosta. Kyllähän tuollainen kiva olisi, jos vaan akkujen kesto olisi pikkasen vielä pidempi! JA jos olisi rahaa tilillä. Mutta jos sulla on rahaa tilillä, ei mitään järjettömän pitkiä ajomatkoja töihin ja muihin menoihin, ja autoa olet harkinnut, niin suosittelen! Hinnasta en tiedä mitään... Kukaan ei sellaista vaivautunut puheeksi ottamaan. Mutta ota sinä!
Semmoinen viikonloppu täällä. Kävelin myös kilometrin. Siinä oli n. 500 m liikaa nykykunnossa. Kyllä tämä on kauhea tauti!! Ja jos et huomannut, niin kuvat eivät liity mitenkään tekstin aiheeseen... Mä nyt mitään autoa tajunnut kuvata!
No stressitaso on tietty ihan punaisella, ja kaikki rentoutusohjaajaopiskelut on ihan hukkaan heitettyä, vaikka kuinka koitan hengitellä ja hermoston saada taas pikkasen palautumaan. Ei onnistu ei! Mielessä pyörii miljoona uhkakuvaa; miten lehmät karkailevat, ja minä olen konttorissa yli 50 km ja Irlantilainen 20 km päässä kotoa. Miten pienin luomulapsi ei ikinä ehdi koulutaksiin ajoissa, ja Keskimmäinen on naama You Tubessa kiinni, kun tulen iltapäivällä kotiin, ja selviää, että siinä se on ollut aamuseiskasta asti. Ja miten olen ihan piipussa kahden työn loukossa, ja itken sikiöasennossa työpöytäni alla ja pomo koittaa jutella, että "Eeva hei! Kaikki on ihan hyvin, ja kyllä sä voit pitää pari päivää vapaata". Ja miten toukokuun helteillä olen ihan kipeänä sisätiloissa läppärin edessä, kun pitäisi olla siivoamassa mansikkamaata, laittamassa kasvimaata ja poimimassa parsoja. Ja miten lasten harrastekuviot pitää miettiä uudelleen, kun kuskaaminen ei enää onnistukaan, eikä mitään turvaverkkoja todellakaan ole, ja miten voin sanoa hyvästit ihan kaikille omille harrastuksilleni. Ja miten en oikeasti halua mihinkään kodin ulkopuolelle, vaikka kaikkien, joille olen kertonut, ensimmäinen reaktio on "No kiva, kun pääset vähän kotoa pois!" EN MÄ HALUA MIHINKÄÄN KOTOANI!!! MÄ HALUAN OLLA TÄÄLLÄ!! EN MÄ KAIPAA TYÖKAVEREITA!!! MULLA ON KOIRAT!!! Kuukausi aikaa totutella tähän ajatukseen, oppia käyttäytymään ihmisten ilmoilla ilman, että päästelee suustaan sarkastisia vitsejä joka asiaan, saada lapset oppimaan uudet lähtö- ja paluukäytännöt, kertoa koirille, että nyt ei ollakaan 24/7 enää yhdessä, oppia Macin sijaan Windowsin käyttö, muistella Office- työkalut, opetella tekemään viikon ruuat kerralla, pitää lehmille puhuttelu laitumella pysymisestä, vetää kaksi rentoutuskurssia, opetella heräämään puoli kuudelta, valmistautua henkisesti siihen, että iltaisin on neuvontatilaisuuksia töiden puitteissa, ja toipua keuhkokuumeesta. Onhan siinä sitten.
Irlantilainen oli ääneen pohtinut työpaikallaan meidän kasvavia työmatkakulujamme, ja haaveillut sähköautosta. Irlantilaisen työkaveri oli soitellut muutaman puhelun autokauppiastutuilleen, ja niinpä meillä oli viikonlopun eGolf koeajossa. Niin kuin olisi rahaa vaihtaa auto yhtään mihinkään; ei ole! Paitsi halvempaan koslaan, mutta sekään ei ehkä ole hyvä idea. Koska ne isot laskut ja kaksi huonoa vuotta.... Mutta olihan se sähköautoilu mielenkiintoista, ja kyllä sillä saisi matkakuluja ja päästöjä huikeaan laskuun, varsinkin minun käytössäni. Toimistolle ajon lisäksi (110 km /pvä) luvassa on matkustusta työn puitteissa ympäri Varsinais-Suomea ja Satakuntaa, joten kilometrejä on luvassa mittariin ihan kiitettävästi. Onneksi on mahdollisuus myös etäpäiviin, jahka saan hommista hiukan kiinni. Se on lohdullinen ajatus oman jaksamisen, lasten, ja ympäristön kannalta.
EGolf on ihan tavis Volkkarin näköinen ja oloinen ulkoa ja sisältä, mutta täysin sähköauto. Mitään ymmärrä tehoista, enkä muusta, mutta se kiihtyi järjettömän nopeasti sataseen, ja ylinopeuden vaara on melkoinen, kun moottori ei huuda isoissakaan nopeuksissa. Vain renkaat humisevat ja neula kiipeää vaarallisen nopeisiin lukemiin ihan huomaamatta. Lisäksi automaatilla ajamaan tottuneena kiehtoi vaihteiston portaattomuus. Sähkögolfissa on vaan yksi vaihde, joten ajo on jännittävän tasaista, kun auto vain kiihtyy, mutta yhtään ei nyi vaihteiden vaihto. Jännää!
Autolle luvataan jopa 229 km yhdellä latauksella, mutta ei se kyllä siihen yltänyt meidän koeajossamme. Käytössä oli jarrutuskitkan talteenotto ja Eco-ajotapa, mutta silti 200 km oli maksimimatka, vaikkei olllut edes kovia pakkasia. Tai ei yhtään pakkasta, vaan sadetta ja sumua, joiden ei pitäisi kai ajomatkaan vaikuttaa. Kotipistorasiassa lataus kestäääääääääää! Melkein 20 tuntia ennen kuin akku oli täynnä. Tarjolla on mahdollisuus asentaa kotilatauslaite, jolloin latausaika lyhenee 5 tuntiin. Se olisi aika ehdoton, jos sähköautosta maaseudulla haaveilee.
Mikä on positiivista on se, että pikalautauslaitteita löytyy yllättävän pienistäkin taajamista, ja osassa latauspisteiden sähkökin oli ekosähköä, mikä oli hieno huomata. Joten jos tuollaisella paikkakunnalla asuu, on lataaminen nopeaa ja helppoa. Latauspisteissä saa auton ladattua vajaassa tunnissa menokuntoiseksi. Kävimme siskon miehen synttäreillä (hän täytti 50-vee ja näyttää 35-vuotiaalta. Elämä on joskus niin epäreilua...), ja jouduimme latailemaan pikkasen lisäpotkua autoon, ja paikkoja netistä etsiskellessämme tuli aivan odottamattomissakin pikkukylissä latauspisteitä tarjolle. Kotiin päästyämme akussa oli enää 14 km edestä ajoaikaa, ja olin pidättänyt hengitystäni viimeiset 20 km, että miten tässä nyt käy... Eli jos minulle tulisi sähköauto, niin ei se mitään stressitöntä ajoa olisi, ellen saisi sitä joka välissä pikalataukseen. Nuorempi siskoni käyttää vastaavaa autoa työautonaan, ja sanoi, että talvella akkujen kesto lyhenee 120-150 km, riippuen pakkasesta.
Täältä voit lukea lisää autosta. Kyllähän tuollainen kiva olisi, jos vaan akkujen kesto olisi pikkasen vielä pidempi! JA jos olisi rahaa tilillä. Mutta jos sulla on rahaa tilillä, ei mitään järjettömän pitkiä ajomatkoja töihin ja muihin menoihin, ja autoa olet harkinnut, niin suosittelen! Hinnasta en tiedä mitään... Kukaan ei sellaista vaivautunut puheeksi ottamaan. Mutta ota sinä!
Semmoinen viikonloppu täällä. Kävelin myös kilometrin. Siinä oli n. 500 m liikaa nykykunnossa. Kyllä tämä on kauhea tauti!! Ja jos et huomannut, niin kuvat eivät liity mitenkään tekstin aiheeseen... Mä nyt mitään autoa tajunnut kuvata!
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiva kuulla juuri sinun ajatuksiasi!