Siivouspäivä

Tänään lähtivät Irlantilainen ja kolmen lapsen jännittynyt ryhmä kohti Grannyn joulukalkkunaa. Seuraavat yli 2 viikkoa olen karvaisten kavereiden seurassa ihan itsekseni. Tämä tarkoittaa sitä hämmentävää seikkaa, että jahka huomenna saan aloittamani suursiivouksen tehtyä, niin koti pysyy siistinä. Ei mitään yllätyksiä, kun ulkooven avaa, vaan SIISTI koti. Se on jotain niin uskomatonta, että aion sitä hengitellä sisääni koko tämän kaksi viikkoa. Tietysti koirille ja kissoille tulee ripuli, ja siinä on sitten mitä hengitellä…



Siivousta aloitellessani tänään tuli vastaan asioita, jotka jo ovat hyvällä mallilla tai vahvasti menossa sinne.


Ihan just eikä melkein on pyykkihuolto. (HEI; EI MYÖSKÄÄN TULE KUIN OMAT PYYKKINI!!!!!!!Seuraavaan kahteen viikkoon ei tarvitse ensimmäisenä aamulla käynnistää pesukonetta!!)

Vuonna 2008, kun ensimmäinen lapsi syntyi ahdisti jo valmiiksi muovivaipat. Tilasin käytettyjä ja sain paljon myös käyttämättä jääneitä kestovaippoja tutuilta, ja jopa ompelin itse lisää. Samalla tutustuin pesupähkinöihin, ja sen jälkeen ne ovat enemmän ja vähämmän olleet pyykinpesun perustana. Itse käytän niitä aina, Irlantilainen vielä joskus ostaa kaupan kemikaaleja, ja siitä aina K E S K U S T E L L A A N hyvinkin painavin sanakääntein.



Nämä nimenomaiset tulivat paperipussissa, joten oujee; ei muovin muovia! Niiden mukana oli puuvillainen pesupussi, mutta se lienee jonkun pussilakanan uumenissa, ja varalla on onneksi vanhoista REKO-jakoja valaisseista led-valoista perinnöksi jääneitä puuvillapusseja. Jos nekin ovat pussilakanoiden uumenissa tai koirien ulos kuskaamia, on hätätilanteessa pähkinät isketty sukan sisään ja sukka solmuun. “ÄITI!!!!! MIKS MUN SUKKA ON SOLMUSSA?!?!?” Eli kannattaa käyttää AINA vain omaa sukkaa, jos tähän päätyy.

Omat kokemukset ovat pelkkää plussaa. Paljon urheillaan, paljon möyritään pihalla, ja lika on tehty pestäväksi ja maailma koettavaksi ja kiipeiltäväksi! 

Usein lisään eteerisiä öljyjä huuhtelulokeroon ihan vain siksi, että olen turhamainen ja rakastan hyviä luonnollisia tuoksuja. Siivousrättien ja pyyheliinojen pesuihin lisään myös Tea tree-öljyä sen desinfioivan vaikutuksen vuoksi.

Siivous on “sinne päin” , sillä muovia on vielä paljon. MUTTA toisaalta REUSE ennen kuin RECYCLE; pullot joihin teen siivoussuihkeet ovat jo ikuisuuden vanhoja ja moneen kertaan käytettyjä. Vanhin lienee ainakin kolme vuotta vanha ja nuorinkin jo reippaasti yli vuoden. Ne vain ovat kauniita, ja miksi kierrättämään ja ostamaan lasisia, koska nuo toimivat vielä hyvin ja lasiset kestänevät tässä taloudessa lasten ollessa tämän ikäisiä ehkä hiukan liian pienen hetken. Lapset joutuvat auttamaan siivouksessa, ja siihen en kaipaa “Varo lasipullloa” -efektiä kaiken muun lisäksi. 



Pulloihin teen eri sekoituksen eri tarkoituksiin. Pohjana on etikka-vesiliuos ja sekaan taas eteerisiä öljyjä. Vessaan vahvin etikkaseos, ja tea tree -öljyä ja sitruunaöljyä tuomaan tuoksua ja desinfiointia. Keittiöön hiukan miedompana sama. Yleinen siivoussuihke sisältää tällä kertaa pesrulitkun lisäksi lemongrass-öljyä. Ihana raikas tuoksu! 




Suihkupullotkin ovat muovia. Harmittavaa, mutta koska toimivat, niin sama kuin edellä; parempi käyttää loppuun ja kuin myös edellä mainittu lapsityövoiman käyttö ja siitä johtuvat seikat pätevät tähänkin…




Siivousrätit ovat pysyvästi tahraantuneita vanhoja puuvillapyyhekeitä, Irlantilaisen ostamia siivousliinoja (KESKUSTELTU!!!!! Asiallisesti ja rakentavasti -totta kai. Muutama perkele saattanut päästä) Ikävästi joukossa on myös mikrokuituliinoja, mutta never again, jahka he tulevat matkansa päähän. Kun nämä kaikki ovat liian käytettyjä siivoukseen, ne käytetään vielä kerran traktorin öljynvaihdon yhteydessä. Siinä on kuulkaa liinalla siinä vaiheessa hinkattu muutamakin kerta! Keittiöön, vessoihin ja yleiseen siivoukseen on omat liinansa.




Kauppakassit ovat myös sarjassa jotain hyvää ja jotain huonoa. Kestokasseja on kertynyt pirtin penkillinen. On puuvillaista, on Alkon kassia, ja sitten noita muovipohjaisia. Vanhin niistä lienee jo 6-vuotias. Nuorin muovipohjainen Lidlin jättikokoinen kassi on pari kuukautta vanha, mutta siihen on sellainen perustelu, että satoi kaatamalla. Olin tulossa treeneistä, ja unohtanut palauttaa kassit autoon ennnen lähtöäni. Paperiset versiot eivät olisi kestäneet edes autolle saakka, saati autosta vielä keittiöön, joten päädyin tuohon jättisuureen kestokassiin. Se on kyllä ollut käytössä siitä asti, sillä se vetää valtavan määrän ruokaa sisäänsä, ja siinä on pieni tarra, jolla saa vielä kassin osaksi suljettua. Lienee käytössä pitkään. Muille voisi kyllä kehittää vaihtoehtoista käyttöä.




Kestohedelmäpussit ostin. Parempi olisi ollut tehdä ne itse jotain jämäkankaasta, mutta koska ompelutaidot on niin surkeat, tätä projektia oli lykätty tulevaisuuteen jo liian monta kertaa. Nämä, jotka ostin ovat jotain muovijohdannaista, mutta nyt olen verkkokaupoissa nähnyt puuvillaisiakin versioita. Ne ovat ostoslistalla, koska muutama lisää vielä tarvittaisiin, ELLEN sitä ennen onnistu ompeluhommissani…. Katsellaan, ja epäillään aika vahvasti!



Sooda-eteerinen öljy -seos on WCn pytyn pesuun, ja mattojen ja sohvatyynyjen raikastukseen. Raikastukset ovat koirien vuoksi. Niillähän ei tietenkään ole lupaa olla sohvalla, mutta jännä, miten ihmisten poissaollessa ihan itsellään sohville ilmestyy koirankarvoja, koska he ovat hyvin tottelevaisia tyttöjä muuten tämän asian suhteen. Sama juttu lapset ja sohvalla syöminen. Ihan itsellään on ilmestynyt hillotahra sohvalle, silllä kukaan ei tietenkään asiasta kysyttäessä ole sohvalla syönyt!Välillä epäilee itseään, ja varhaisiän dementiaa.

Tuo oli muuten viimeinen muoviputeli soodaa, joka tässä talossa käytettiin, sillä googlailin ja tilasin äsken:


Ihan mahtavaa!


Huomenna sitten Irlantilaisen ja lasten poissaollessa alkaa yhden naisen kokoinen zero waste ihmiskoe!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maailman helpoin kosteusvoide

DIY hoitoainepala hiuksille

DIY: Palasaippua