DYI tuoksuva puhdistustiiviste

Pidän hurjasti hyvistä tuoksuista. Nyt tosin nenä on niin tukossa, että voin vain toivoa,ettäse joskus vielä palautuu toimivaksi värkiksi. Hiton flunssa!!! Yli vuoden ollut treveenä, ja nysse tuli! Ennen suihkuttelin kaikkea mahdollista kemikaalimömmöä ympäri taloa siivoskellessani ja välillä vaikka en edes siivonnutkaan,  jotta koti tuoksuisi hyvältä. Polttelin mitä vaan tuoksupaakkuja tuikkukupeissa, lykkäsin parfumoituja tikkuja joka huoneeseen, siivosin mahdollisin voimakastuoksuisilla aineilla. Huuhteluaineen ja pesuaineenkin valitsin ihan vaan sen mukaan, että olisi mahdollisimman voimakas tuoksu, joka mieluiten vielä pysyi pyykissä pitkään. Sama päti omaan ihoon ja hiuksiin; mitä mitään INCIä lukemaan  ja päätänsä kauhean vaikean näköisillä aineilla vaivaamaan, jos vaan tuoksu miellytti. Sitä sitten lykkäsi kaiken maailman cocktaileja itseensä; jopa  hiusparfuumiä muistan joskus käyttäneeni, kun sellaisen Charles De Gaullen lentokentältä ostin tosi innoissani niin mahtavasta löydöstä! WTF, voin vaan todeta päätä ahkerasti pudistellen, ja facepalmeja otsaan iskien. TOSIN se oli sitä dinosaurusten aikaa, jolloin baareissa sai tupakoida sisällä. Hitto, olen vanha!!!! Minä en siis ikinä ole tupakoinut, joten se haju kun hiuksiin tarttui haisi nenään , vaikka hiukset olisi pessyt millä tahansa superhajustetuilla shampoilla. Ja Ranskassa Suomeen verattuna vielä kymmenkertaisesti tupakkaa. Silloin jopa lentokentällä, heti kun vaan koneesta ulos pääsi. Järkyttävää ajatella näitä asioita tästä vajavaisesta tietoisuuden ja oppimisen tasosta; koti on paikka, jossa kuitenkin vietämme suurimman osan vuorokaudesta. Ja iho on ihmisen suurin elin. Voi kökkö, kun voi ihminen olla tyhmä! Ja vanha….. Emmääkestä!!!!!



Hajuaistin muutoksen herkemmäksi huomaa hyvin; nyt kaikki kemikaalinen ottaa nenään todella herkästi, ja tuntuu, että keuhkoputki itkee vielä kauan vahvojen tuoksujen jälkeen. Kun pyykki pestään pesupähkinöillä, siivousaineena on etikka, ja ainoat tuoksut ovat 100% eteeriset öljyt, niin jopas on entinen kemikaalinenä herkillä. Omistan edelleen kaksi parfyymia, mutta  harvoin niitä suihkuttelen juuri sattuneesta syystä. Sama pätee elämäni viimeiseen hiuslakkapulloon, joka vessan kaapissa odottaa loppujen myrkkykaasujen käyttöä. Ennen sauhusi lakkapilvi ennen treeneihin lähtöä, saati sitten jos oli joku juhlavampi juttu, niin pilvi seurasi perässä tuntikausia. (Ihan niin kuin treenit olisi pienoinen juhla…. No kai ne tavallaan on, kun sali on ainoa paikka useimpina päivinä, joissa näen aikuisia ihmisiä. Melkomoinen elämä mulla!) Nyt menen tyyneesti hiukset hapsottaen ihan mihin vaan. Ne eivät pysyneet sillä lakallakaan, jopten miksi ihmeessä sitä suihkuttelin? Jotain hyvää siis siinä, että en ikuisesti ole 16- tai 22-vuotias.

Edelleen kuitenkin rakastan hyviä tuoksuja, nyt vain määrittelen hyvän tuoksun aivan eri tavalla kuin ennen. Kesällä puutarhan kukat; pionit, liljat, tuomi, omenankukat, jasmikkeet jopa liiankin makeina. Merituuli, sateen jälkeinen metsä. Saunavihta. Omat lapset uinnin jälkeen. Oi…kesä on täynnä ihania tuoksuja. Talvella ulkona kuivattu pyykki, ja lumihangessa pyöräytetyt matot. Aamun ensimmäinen kahvi. Vesimeloni. Lime. 

Päätin siis nuukana hippinä kokeilla muutakin kuin kalliita eteerisiä öljyjä, nimittäinkin ilmaisia ja lähes ilmaisia juttuja. Ja helppoa kuin mikä, taas kerran!


Keräilin pakastimeen sitruunan ja limen kuoria, kunnes niitä oli mukava määrä. Siirsin satsin lasipurkkiin, ja joukkoon laitoin hiukan kokonaisia neilikoita. Lämmitin kattilassa etikkaa, ja kaadoin kuorien päälle, niin että koko satsi peittyi. Sitten kodinhoitohuoneen pimeään kaappiin tekeytymään. Kesti noin neljä minuuttia valmistaa.


Yksi aivan hurmaava tuoksu, joka tuo mieleeni kuumat yöt Etelä-Ranskassa pre-Irkku ja lapset aikana, on tuijan neulasten tuoksu. OOOOOHH…. No ihan kuuma ei ollut yö eikä päivä, kun oksia pihasta taittelin. Otin joukkoon terassilla emaliämpärissä asustavan kuusen oksia, ja täysin tehonsa menettäneitä kanelitankoja.  Tungin ne kaikki myös lasipurnukkaan, ja toistin etikkaepisodin, kaappiin kätkemisen. Irlantilaisen ilme oli taas melkoinen; “Eeva!! What the hell is this???” Tuossa se pohti, että vattöhell täällä taas mahtaa tapahtua...


Sitruunat otin viikon kuluttua käyttöön, kun tuli tarve. Tuoksu oli ihanan sitruksinen, ja inkivääri antoi mukavaa lämpöä keskitalven siivouksiin. Lioksen siivilöin tyhjään lasipurkkiin, ja sieltä sitä sitten laimentelen vedellä suihkepulloon. Ihanaa on! Ja myrkytöntä, kemikaalitonta, keuhkoputkia häiritsemätöntä, hipin tuoksukaipuutaa miellyttävää. 


Ja hei arvatkaas vaan se päivä, kun avasin tuon havu-kanelipurkin…. OMG… Ihan pienen hetken oikeasti olin siellä Etelä-Ranskassa!!! 


Onhan niissä molemmissa silti etikkavivahde, mutta se haihtuu kyllä. Kaiken lisäksi ne ovat niin kauniin värisiä! Ja taas kerran; miten mahdottoman paljon on säästynyt rahaa sen jälkeen, kun jätin kaupan hyllylle kemikaalimyrkkysekoitukset! Miten mahdottoman monta muovipulloa on jäänyt tulematta meidän kodin kautta jätepönttöön, miten paljon öljyä säästynyt, kun ei näitä tarvitse valmistaa uusiutumattomista raaka-aineista, ja rahdata ympäri maailmaa Raumalle, ja miten paljon terveempi on  kotimme nyt. Tää on täysin win-win -tilanne!

Nyt koitan jaksaa tehdä tätä jonkun Australian mummonkin superjuomaa, jonka luulin kehitelleeni ihan itse.... On vain yksi miesflunssaakin pahempi asias, ja se on ylienergisen naishipin flunssa!

Kommentit

  1. Pitääpä ottaa tuo sitruunajutska taas käyttöön, ei ole tullut tehtyä aikoihin. Kaupassa tulee katseltua pesuainehyllyjä, kun itse on siirtynyt aika lailla etikka-liinjalle tulee kyllä mietittyä mitä nuo kaikki kemikaalit yhdessä oikein tekevät ihmiselle. Ihan nyt nollakemikaali-linjalla en ole, mutta sinne suuntaa tähdätään. Juttuasi lukiessa ihanat tuoksut melkein tuntuivat nenässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos sait nenään tuoksuja! :D Eikö olekin järkkyä ajatella noita kemikaalicocktaileja?!? Sama ruokien lisäaineita, ja sitten nuo kaikki vielä siihen samaan kroppaan tungettuina?! Ei ihme, että ihmiset, eläimet ja planeetta eivät voi hyvin!

      Poista
  2. Olen kuorinut luomusitruunoista ja appelsiineista vain sen värikkään pinnan ja kuivannut ne. Voisikohan niitä käyttää myös? Mitä käytät rasvaiseen likaan? Meillä on liesi keskellä kivitasoa ja hermot menee, kun pöytä on aina rasvaisen näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti toimii! Ehkä vaatii hiukan pidemmän liotuksen...? Nyt käytän rasvaiseen likaan Universal Stonea (saa ihan isoista päivittäistavarakaupoissa, ja on puhdas luonnontuote). Ennen hieroin ensin ruokasoodalla ja sit pyyhin etilkaliuoksella. Kaiken soidan poistossa meni vaan niin kauan, että US on näppärämpi

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kuulla juuri sinun ajatuksiasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maailman helpoin kosteusvoide

DIY hoitoainepala hiuksille

DIY: Palasaippua