Haaste numero 2

*English below*

Haaste 2 on myös helppoakin helpompi toeteuttaa. Nimittäinkin kestopussit, joita saa nykyisin jopa tämän meidän pikkukylän kaupoista, saati sitten isommista. 

Ranchilla jääkaappi suorastaan huusi tyhjyyttään taas eilen, joten kauppaan kävi tieni. Mitään kauppahallia, It’s Purea tai vastaavaa ei ole tarjolla, Reko-jaonkaan päivä se ei ollut, joten paremman puutteessa menin Prismaan.


Käytössäni on nailoniset(??) kestopussit, mutta tällä kertaa neljä oli liian vähän. Tomaatteja täyteen yksi, toisen täyttivät paprikat ja inkiväärit, kolmannen mandariinit ja chilit, neljännen kotimaiset omenat ja palsternakat. Sitten ne olivatkin loppu. Banaanit ja ananas saivat hintalapun ihan vain kuoreensa, ja onneksi olin tunkenut ostoskassiin myös jo kerran käytössä olleita paperisia leipä-, jauho- (just näitä ihania <3 )ja irttaripusseja, ja ihan muina naisina pakkasin niihin herkkusieniä, kirsikkatomaatteja ja luomusitruunoita. Ensin vähän ehkä jopa nolona, kun vieressä joku miespuolinen henkilö katsoi aavistuksen pitkään, mutta sitten suoristin selkäni, ja sanoin mielessäni “ZERO WASTE!”, ja jatkoin pakkaamista. 



Hiiva oli loppu, joten kuivahiivan ajattelin korvata taviksella, ja näin välttää 07-pakkauksia. Kassa kommentoi paperipussejani, että  onpas ihana, että olet tänne samaan laittanut kurkut ja paprikat ja toiseen limet, ja että muovipussien kulutus on niin valtavaa! Siinä samalla kun juteltiin, kassaneito kuitenkin pisti hiivapalani muovipussiin. Tajusin sen vasta, kun pakkasin niitä kestokassiini, ja vähän hymyilytti, että on tässä työtä vielä yhdellä jos toisella. :D Näillä mitättömillä käsityölahjoilla aion myös koittaa ommella vanhasta pussilakanasta muutaman kestopussin lisää, koska paperiset eivät ikuisuutta kestä. Ehkä eivät omat ompeluksenikaan… Hiki tihkuu otsalle jo pelkästä ajatuksesta. Niihin pussukoihin täytyy sitten salaman nopeudella napata hiivatkin, ja mitä ikinä tulee kassojen mieleen muovipusseihin tunkea.  JOS ne kätösteni tuotokset milloinkaan valmistuvat. 


HeVi-osastolla muoviton ja jätteetön elämä onnistuu ihan Rauman Prismassakin. Siihen se sitten jääkin… Yksi uusi lampun välähdys tosin syttyi siinä, että en ostanut cashew-pähkinöitä Sallisen muovipussissa, vaan otin ne irtolaarista. JEEE, edes yksi asia irtona, noh irttareiden lisäksi (käytin muuten kaikki REFUSE-kykyni, ja vähän ylikin, enkä ostanut niitä!) Linnunruokaakin on joskus ollut irtomyynnissä, nyt I H A N kaikki muovipusseissa. Ehkä siis saavat naapurin viljatilalta kauroja tästä edes päin. Jos ei kelpaa niin tintit voivat äänestää siivillään, vaikka mieluusti pitäisin ne pihapiirissä kesän hyönteistuhoajina kasvimaalta ja perennapenkeistä. 

Pusseja ja ostoksia nääs tarvitaan, koska tämä nuori mies.... 


*HUOKAUS* Hän täyttää pian 8-vuotta, mutta tuohon hoikkaan vartaloon menee ruokaa TAUKOAMATTA. Ja tämä taukoamatta on niin kuin taukoamatta. Miinus uniaika ja futiksen potkimisaika. Muuten ihan koko ajan. Ensin kunnon annokset muun perheen kanssa oikeaa ruokaa, mutta vartin päästä on jo sitten pienelle huikopalalle tarvetta. Jäbä vetelee enemmän kuin me muut yhteensä. Mitä ihmettä sitten, kun se on 16???? Onneksi on tuota lihaa ja mansikoita omaa takaa, ja kesällä kasvimaa. Eläköön niillä. Ja onneksi on todella mieltynyt kasviksiin, hedelmiin ja marjoihin, toisin kuin sisarensa x 2, jotka eläisivät sokerilla ja valkoisella jauhomössöllä, ellei niiden ilkeääkin ilkeämpi hippiäiti iskisi nyrkkiä pöytään ja porkkaanaa kouraan.

Aiemminkin siteeratussa Suomen Luonto -lehden turhakeäänestyksestä kertovassa artikkelissa vuonna 2016  kerrotaan, että ohuita muovipusseja kuten hedelmäpusseja, käytetään Suomessa peräti 900 miljoonaa kappaletta vuosittain. Vaikka määrä on vuoden 2017 aikana laskenut, on se siltä järkyttävä määrä ehkä vain kerran käyttöön muovipusseja.

Haastena siis saada sinut itsesi, elämänkumppanisi (tirsk....tämäkin vaatii hiukan työtä....)
, perheenjäsenet, työkaveri, treenikaveri, naapurin Pena, Erkki tai Jaska ottamaan käyttöön kestopussit hedelmille, kasviksille, juureksille, (irtokarkeille, koska pakko JOSKUSHARVOINEDES on irttareidenkin kutsuun vastattava myönteisesti....) irtoleivonnaisille, leiville, mitä vaan irtona löytyykin ostettavaksi. LET’S DO IT!! Tässä vielä haasteen kaunistukseksi eilisen iltapäivän upean usvainen maisema ranchiltä:



I have another challenge for you. If you are already using reusable produce bags, try to convince your spouse,collegue, neighbour, parents, who ever to use them as well. 

I have only four reusable produce bags so far, and it is not enough. Unfortunately I'm soooooo unbelievably bad sewer, but I am going ti give them a try, and make some more. See; I was reusing paper bags yesterday, when I did a massive weekly shopping. I got some "looks" But I was all proudly whispering "ZERO WASTO" to myself and carried on... ;)

Fresh products are fairly easy to find without packaging, but that's it then. Everything else seems to be packed somehow; mainly plastic, some cardboard, most both of them. I must start finding a better solution for this.

My son's photo is there because he is the reason why I carry tons of food home. He is 8 and he eats more than the rest of us together.... Thankfully we have our own meat and berries year around and veggies at summertime, otherwise I would be a bankrupted hippie, and not so happy anymore. I just wonder, what the hell do I do, when he turns 15????

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ystävänpäivän raakakakku / Raw cake for Valentine's

Vaatteet, kemikaalit ja zero waste

Kuumat juomat; elämää Irlantilaisen kanssa