Maailman ympäristöpäivä ja muut kuulumiset

Kesäkuu etenee hurjaa vauhtia! Ranchillä on ollut ihan järjettömän hektinen touko- ja kesäkuu, kun vasikoita on putkahdellut maailmaan yllättävän (lue: LIIAN!!) monta, ja kaikkia ennen kokemattomia vaikeuksia on ollut sitten niiden tai emojen kanssa. Niin kuin KAIKKEA mahdollista. Normaalisti sujunut syntymä, jälkeiset ja imeminen on ollut tänä vuonna harvinaista herkkua, ja niitä onkin sitten tuuleteltu ihan reippaasti. Yksi hopeareunus on tässäkin järjettömässä pilvessä, ja se on se, että nyt on monen monta kesyä vasikkaa, ja luomulapset niitä innoissaan sitten rapsuttelevat pellolla. 


Luomumansikat röyhähtivät kasvuun, kun helteet alkoivat, ja hipille tuli kiire siivota rönsyt ja vanhat lehdet pois.  4 vuotta vanhoissa bikineissäni ketkuttelin helteisellä mansikkapellolla Mora-puukko työvälineena samalla, kun oikealta ja vasemmalta suhahteli ohitse isompien farmien kerrostalonkokoisia työkoneita jättisuurten traktorien vetäminä. Jotenkin tuppasi pikkasen superhippioloa tuntemaan siinä kun kättäni nostelin naapurin isännille… Jotenkin kaikki kuitenkin meni tää keväänä todella kivuttomasti; kesäihminen on tehokkaimmillaan, kun on kuuma, ja mansikat tulivat pariinkin kertaan siivoiltua, tuhannen luomuvadelmaa Fiskarsin oranssilla LAPIOLLA istutettua, ja satakunta parsanjuurakkoakin sama lapio kourassa kaivelin maahan (ja taas heiluttelin isännille, jotka todennäköisesti koittivat imaista poskiaan peittääkseen pikkasen ironisen hymyn...). Kuivuus on nyt valtava, joten katsotaan, menikö lapioiminen treenin puolelle, vai olisiko siitä ihan jopa jotain konkreettista hyötyä. 



Hedelmäpuut ja syreenit kukkivat hurjalla vauhdilla lämpimässä ilmassa, ja niissä ja mansikkamaalla oli onneksi valtavat pölyttäjien kokoontumisajot. Sorruin myös ostamaan taimia sekä kasvimaalle, että puutarhaan itse kasvatettujen lisäksi, ja nehän tietysti tulivat muoviruukuissa. Uusiokäyttöä niille ei ole, kun farmin myötä muoviruukkuja on jo sadoittain olemassa, joten jatkoin kuolinpesäsiivousteemalla myös puutarhan puolella, ja laitoin ruukut kierrätysastiaan hiukan itseäni soimaten.


Kivutonta ei ole  sen sijaan elämä tänään, kun lämpötila tipahti eilen  kymmenen astetta, ja mieliala mosahti maan rakoon ihan yhtä vauhdilla. Irlantilaisen kanssa ollaan koko eilinen ja tämä päivä tiuskittu toisillemme, hermostuttu vasikoille ja huulta on pitänyt purra, etteivät lapset turhaan saa osaansa. 

Mutta hei; palataanko hetkeksi huhtikuuhun, ja pikkasen ihanaakin ihanampaan toukokuuhun, ja muutamaan merkittävään juttuun, jotka tapahtuivat ihan muutamia viikkoja sitten, ja jätetään farmi ja puutarha ja lehmät sikseen (koska JUST NYT ne pursuaa korvista ja nenästä ja kaikista muista vartalon aukoista! Vapaailta crossfitin ja ihmisten seurassa olisi ollut jees, mutta ei onnistunut EI, koska vasikat. Prkle!!!)?!



Muihin asioihin siis; Ensinnäkin hyvää maailman ympäristöpäivää! Sellainen on tänään, ja otin tavoitteeksi saada postauksen julkistettua tämän päivän puolella, mutta tiukalle vetää, koska yksi L E H M Ä !!!! 

Suoraan YK-liiton sivuilta kopsattua: "15. joulukuuta 1972 YK:n yleiskokous päätti julistaa 5. kesäkuuta Maailman ympäristöpäiväksi. Päivämäärä muistuttaa Tukholmassa samana vuonna pidetystä YK:n ympäristökokouksesta. Kokouksen tuloksena perustettiin YK:n ympäristöohjelma UNEP.
Ympäristöpäivän tavoitteena on nostaa esiin muutoksia, joita ympäristössämme tapahtuu. Erityisen suuria haasteita ilmastonmuutos, ilmaston lämpeneminen ja kasvihuonepäästöt aiheuttavat kehitysmaissa. Myös arktisilla alueilla ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat merkittäviä. Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa paitsi kasvi- ja eläinkuntaan myös ihmisten toimeentulomahdollisuuksiin.
Tiesitkö, että
  • maapallon keskilämpötila on kohonnut 0,74 astetta viimeisimmän sadan vuoden aikana.
  • 1,5 asteen nousu lämpötilassa vuoteen 2080 mennessä voi altistaa nälälle 50 miljoonaa, malarialle 200 miljoonaa ja vesipulalle 2 miljardia ihmistä.
  • arktisilla alueilla ilmaston arvioidaan lämpenevän jopa 5-7 astetta.
  • vuosina 1970–2004 maailman kasvihuonekaasupäästöt ovat kasvaneet 70 prosenttia ja hiilidioksidipäästöt 80 prosenttia esiteolliseen aikaan verrattuna.
  • uusimpien ilmastoskenaarioiden mukaan maapallon keskilämpötila nousee vuoteen 2100 mennessä 1,1-6,4 astetta verrattuna vuosien 1980-1999 keskilämpötilaan



Toiseksi; -surullista kyllä- Suomen ylikulutuspäivä oli ja meni 11.4.2018. Mitä se sitten tarkoittaa? No sitä, että se on ajankohta, jona ihmisten luonnonvarojen kulutus ylittää laskennallisesti maapallon kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä fossiilisten polttoaineiden käytön aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä. Suomalaisten ylikulutuspäivä on nelisen kuukautta maailman keskiarvoa aiemmin, ja jos jokainen eläisi kuin keskiverto suomalainen, tarvitsisimme 3,6 maapalloa pitämään yllä tätä hurjaa kulutusta. AI ETTÄ!!!! Että kaksi kuukautta ollaan pian varastettu maaemolta.

Voit muuten testata oman maapallon tarpeesi osoitteessa www.footprintnetwork.org . Montako maapalloa sinun valinnoillasi tarvittaisiin? Siellä muuttujia veivaillessa suuntaan ja toiseen, saa myös selkeän kuvan siitä, mikä omassa elämäntavassa kuormittaa eniten. Eihän se tietysti absoluuttista totuutta anna, mutta mikäpä antaisi, kun muuttujia on ääretön määrä. Aina, kun joku vetoaa tieteelliseen tutkimukseen siitä, että x elämäntavan ekologinen jalanjälki on paljon pienempi kuin y:n, tulee mieleeni luomuviljelijäkurssi, jossa hallitsemattomia muuttujia vaihdellessa jokaikisen luomuviljelijän pitäisi olla joko miljonääri, tai vaihtoehtoisesti ihan konkurssikypsä ihmisraunio. (Jälkimmäinen on TODELLAKIN lähempänä totuutta, voin ihan pienellä äänellä luottamuksellisesti kertoa, jos joku enää tätä lukee, kun päivitystahti on työmäärästä johtuen se mitä on… Ei kannata tuntipalkkaa muuten itselleen laskea, tulee muuten hyvin HYVIN surulliseksi!)


Kolmas lähiaikojen juttu on Rana Plazan romahduksen muistopäivä. 24. huhtikuuta tuli kuluneeksi 5 vuotta siitä, kun Rana Plaza -rakennus romahti Bangladeshissa. 1 138 ompelutehtaan työntekijää kuoli ja yli 2 000 ihmistä loukkaantui. Siksi joka vuosi huhtikuun viimeisellä viikolla järjestetään ympäri maailmaa Vaatevallankumous-kampanja, Fashion Revolution. Kirjoitinkin True Cost -dokkarin tunnelmissa vaatteista ja kulutuksesta postauksen. Jos et lukenut sitä, ja jos vaatevallankumouskin meni ohi, niin lue, ja mieti… JA tule mukaan ostolakkoon! 365 päivää. En ole muuten kuin yhden kiitävän hetken ajatellut vaatteiden ostamista. Instagram on nääs huomioinut Happy Hippie- nimeni, ja kohdennettu mainonta on kyllä hyvin kohdennettua. Justiinsa sellaisia vaatteita, joita voisin ostaa. Kerran menin linkkiä klikkaamaan, ja kuolasin muutamissa kuvissa ahniinkauniita hippimekkoja, kunnes tulin järkiini. En tarvitse mitään. Haluan vain paljon. Mutta kaikkea, mitä haluaa ei tarvitse ostaa hetken mielijohteesta. Jossain joku maksaa -pahimmassa tapauksessa hengellään- siitä, että minä saan halvan (kertakäyttöisen) vaatteen. Ei mikään ole sen arvoista. Vaatelakko sujuu muuten tosi hyvin! Marraskuussa siis viimeksi olen ostanut vaatteen itselleni. Nyt tietty, kun pellolla möyrin aamusta yöhön, ja hellettäkin pukkasi, niin nämäkään vähät vaatteet eivät ottaneet käytöstä itseensä. Ihmisten ilmoilla käväsin päiväkodin Viskarin päättäjäisissä, ja isompien luomulasten kevätjuhlassa, sekä crossfit-kisoissa (treenaamatta, mutta palkintopallille päätyen. Tämän selitänee se, että kyseessä oli joukkuekisa....!). Hyvin löytyi ilman uuden ostamista mekkoa ja kisavaatetta päälle. Vain kestonessut unohtuivat juhlista, ja salaa pyyhin räkää käsivarteeni, kun niin piti kyynelehtiä kummassakin tilaisuudessa…

Huhti- ja toukokuussa muovista puhuttiin valtavasti ympäri maailman. The Guardian kirjoitti Australian rannikolta tehdyistä tutkimuksista, ja 75% kaikesta analysoidusta jätteestä oli muovia.  Enemmän kuin surulllista.https://www.theguardian.com/environment/ng-interactive/2018/apr/18/the-great-australian-garbage-map-75-of-beach-rubbish-made-of-plastic

The Guardian on tehnyt huhtikuussa myös aikamoisen artikkelin Kambodzasta. Vaikka et osaisi englantia, katso varsin herättävät kuvat. Artikkeli kertoo mm. kierteestä, jossa jätteet ovat saastuttaneet juomaveden, ja tämä luo tarpeen ostaa vesi pulloissa, ja tämä taas tuottaa lisää jätettä. Kotoinen HS sen sijaan kirjotti tässä kuussa muovipusseja nielleestä valaasta, joka menehtyi täatä nimenomaisesta, aivan ihmisten aiheuttamasta syystä. Tämä valas-parka ei valitettavasti ole ensimmäinen ja viimeinen kuollut, vaan muovijäte tappaa satoja mereneläviä pelkästään Thaimaan rannikolla vuosittain. Thaimaa on maailman suurimpia muovipussien kuluttajamaita -surullista! EU sentään ottaa askeleita toiseen suuntaan!


Näitä artikkeleitä luettuani tekisi mieleni löytää joku kanava aivopesulle. Poistaisin kaikkien aivoista halun turhaan kulutukseen; ylimääräiset vaatteet, astiat, sisustuselementit, kertakäyttöinen muovi ja muu pakkausmaterialli, vappupallot, “hassut” naamarit, tupakka-askit ja -tumpit, oman punaviinin ja suklaan himoni, KAIKKI TURHA! Joskus toivoo, ettei olisi herännyt tähän zero waste -asiaan, mutta toisaalta; huhtikuussa sain neljältä eri ihmiseltä palautettä, että blogini ja Face-päivitykseni ovat saaneet heitä muuttamaan kulutuskäyttäytymistään. Yksi oli siirtynyt palashampooseen hiusten hoidossa, ja kyseli lisää deodoranttikokemuksistani. Toinen oli tehnyt kestohedelmäpusseja. Kolmas oli herännyt muovin kulutukseen, ja kyseli vinkkejä säilytysongelmiinsa. Neljäs oli hommannut kuukupin ja pesupähkinöitä. Tuli ihan mielettömän hyvä fiilis!!! Ei kai yksi ihminen voi tätä maailmaa yhdessä hetkessä muuttaa, mutta muutamankin muun ihmisen “herättäminen” tuntui kyllä enemmän kuin lottovoitolta. Tällä omalla pikkuhääräilylläni ON merkitystä, ja se todella TODELLA lämmittää mieltä!! KIITOS! Ja kohti parempaa kesäkuuta, eikö vaan!!?


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maailman helpoin kosteusvoide

DIY hoitoainepala hiuksille

DIY: Palasaippua