ZW-touhuja kesäksi part 2

Tässä mitään myöhässä päivitellä, vaan lähes tiukasti reaaliajassa! Ranchin luomumansikkasato on niin pilalla, persiillään, menetetty ja tuhoutunut, että olen kevyehkösti nostanut kädet ilmaan asian suhteen. Töitä olisi pilaantuneiden marjojen nyppimisessä, mutta se saa hipin niin NIIN masentuneeksi ja lamaantuneeksi, että senkin suhteen on kädet nostettu ilmaan, mutta tällä kertaa hyvin suoriksi ja korkealle. Nyt on sitten yllättäen aikaa enemmän kuin moniin vuosiin kesäisin on ollut (varsinkin, jos sulkee silmänsä muilta töiltä!!), mutta rahatilanne on huolestuttava.  ZW-touhut ovat tämän myötä myös aika  low cost -touhuja, mutta ai että, mikä ihana, hauska, virkistävä ja opettavainen päivä meillä oli tänään!


Minä aloitin raapimalla kasaan 5 kg mansikoita masentavan huonokuntoiselta luomupellolta täyttääkseni tilauksen asiakkaalle, ja hoitamalla eläimet kauheassa kaatosateessa. Pentuset heräilivät kaikessa rauhassa, ja olivat (luultavasti....Nobody knows!!) syöneet itsenäisesti aamupalan. Itsenäisesti oli myös valittu päivän outfitit… Kun kerran satoi, niin sen mukaisesti varustauduttiin, vaikka vihjailin hiukan muutakin keliä olevan luvassa. Ja kaikista nuhruisimmat colleget on aina myös varma valinta reissuun kuin reissuun, ja tapahtumaan kuin tapahtumaan! 

Lupailin eilen erikoispäivää lapsille, koska ovat kyllä olleet hurjan paljon keskenään ranchin kevätkiireiden aikana, ja tehneet oikeasti todella paljon kotitöitä meidän ollessa jossain vaan vasikoita synnyttämässä tai mansikkapellolla tai vadelmia istuttamassa tai missä milloinkin on keksitty olla. Ne vaatimattomaan tottuneet luomulapsoseni ehdottivat, että leivotaan ja mennään mökille, mutta päätin pikkasen panostaa johonkin muuhun. Päädyimme ihan naapurikaupunkiin Poriin, jahka ensin olimme vieneet mansikat ja syöneet lounaan Irlantilaisen kanssa maailman navassa, eli Raumalla.

Pori on suurimmalta osin kauniisti sanottuna ruma, mutta Kirjurinluoto on niin kiva! Siellä on puistoa, liikennepuistoa, eläimiä ja ihmisiä, menoa ja hiljaisia mestoja. Tänään emme alkua pidemmälle päässeet, sillä kauhealla viime hetken höngällä rakennettiin jotain Iskelmäfestareita, joista en ollut ikinä mitään kuullutkaan. Se nyt ei tietty ole varsinainen yllätys, kun en ole perillä edes kotikylän tapahtumista, saati sitten naapurikaupungin. Eikä tietysti ko. festarit mitään omaa genreä olekaan. Ne ovat muuten niin kuin just nyt käynnissä, joten hiukan saivat huhkia miekkoset telineillään…


Mutta meillä oli kivaa!! Testattiin kaikki puiston telineet ja puut. Liikennepuistokin on ilmainen, vaikka on ihan mielettömän upea ja kalliin näköinen paikka. Siellä menivät isommat pentuset miljoonaa ja sataa ylipitkät hiukset tuulessa hulmuten, leveä virne kasvoillaan. Kirjurinluodon sorsat olivat myös menestys, samoin reissun ainoat ostokset, eli jätskitötteröt. Niistäkään ei jäänyt jätettä, kun ne otimme vohveliin, jonka -tyypistä riippuen-  syötettiin joko sorsille tai syötiin itse. Kolme tuntia meni kuin siivillä, ja kun alkoi olla nälkä, tulivat autossa olevat eväät mieleen.







Picnic suuntautui vielä lännemmäksi, minun sieluni maisemiin. Meri-Pori on ihan uskomattoman upea paikka. Tai ehkä se on kaltaisilleni meren rakastajille ihan uskomaton paikka. Kyllä niin sielu ja sydän tuulettuivat, kun merituuli alkoi puhaltaa oikein myrkypuhureita. Ajeltiin kohti Mäntyluotoa, ja ensimmäisen biitsin näköisen kaistaleen kohdalla takapenkin kuoro huusi: “ÄITI!!!!!TONNE!!!!!!” Ja niin me sitten menimme. 



Tuulisella biitsillä omat eväät saivat kivan hiekkakuorrutuksen, mutta se ei haitannut ollenkaan. Roskan määrä nolla. Kotiin jäi roskaksi yksi leipäpussi, koska en ole ehtinyt leipoa, ja lähikaupan valikoimat ovat heikohkot. Sandwichejä, oman luomupellon mansikoita, Rekosta kirsikkatomaatteja, kurkkua ja eilen leivottua raparperipiirakkaa oli eväänä. Juomaksi otettiin termariin teetä, kun päivä oli kuitenkin viileä. Omat mukit kaikille, ja niin taltutettiin nälältä suurin terä. Huvituksina syömisen lisäksi olivat juokseminen, simpukoiden kerääminen ja pussilakanalla leikkiminen. Halpaa ja niin jätteetöntä, koska pussilakana säilyi kuin säilyikin ehjänä. Sen oli pakannut Keskimmäinen futiskorttikokoelmansa seuraksi. Minulla ei ollut tietoa ko. tuotteen mukana olosta ennen Mäntyluodon pikkubiitsiä.





Matka jatkui Kalloon, ja seuraava ZW puuha oli kyllä kaikille mieluista. Myrskyisillä kallioilla vaellettiin, ja leikittiin eläinten pelastajia. Yksi myrskyisten tyrkyjen kalliolle heittämä pikkukala saatiin takaisin mereen, monta sulkaa löydettiin ja käärmekin bongattiin roiskeveden muovaamasta lätäköstä. Hirmu hienoja keskusteluja eläimistä ja ihmisistä ja roskaamisesta ja elämästä ja kuolemasta tuli käytyä siinä samalla. 



Kallioilla kiipeilyä tuli tehtyä kahden tunnin ajan, ja ihmeesti tuo porukan pienin jaksoi! Ei kertaakaan valittanut MISTÄÄN, vaan reippaasti kiipeili, hyppeli, käveli ja juoksi muun sekopäisen sakin mukana.





Reposaari eli Räpsöö kruunasi reissun, mutta sieltä jäi kuvat ottamatta…



Onnistuneen ZW- lähimatkan avaimet tiivistettynä:

-  oikea vaatetus (hahahahahahaahah!!!!)
  • ennalta suunnitellut ja rauhassa pakatut eväät 
  • Vahva päätös siitä, että eväiden lisäksi ei tarvita muuta, ja päätöksessä pysyminen
  • Jonkin asteinen suunnitelma matkasta ja välietapeista, jotta eväät ja seurueen turnajaiskestävyys riittävät, eikä tarvitse sortua alentuneen verensokerin kourissa heräteostoksiin. Omieni kestävyys on kyllä huippuluokkaa; reissu kesti 9 tuntia!

Reissun kustannukset:
  • polttoaine: x euroa (yht. 100 km ajoa)
  • Jätskit: 11 euroa
  • Eväät: ei hajuakaan


Reissusta käteen jäi onnellisuutta, ylpeyttä, tuulettunut pää, sielu ja sydän. Kolme erityisen tyytyväistä lasta. Yksi ylpeä ja onnellinen äiti.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ystävänpäivän raakakakku / Raw cake for Valentine's

Millai meni? Kierrätysasiat nääs!

Vaatteet, kemikaalit ja zero waste