Eko- ja muita syntejä: Osa 1
Lauantain edes takasin Raumalle ja kotiin ajelussa vietetyn päivän jälkeen ekosyntilistan ykkössijan saa YKSITYISAUTOILU. Toki pakko on lähteä liikkeelle siitä, että näin syrjässä asuva perhe tarvitsee auton ihan vaan saadakseen arjen rullaamaan. Viikon ruokia kun lähtisi hinaamaan kotia kohti fillarilla (räntäsateessa) 12-tietä pitkin, niin Tansaniassa nähdyt kolme vuohta-5 lasta- anoppi-säkilline mangoa-kuusi kanaa -kuormat alkaisivat tuntua ihan normisetiltä. Farminkin asiat jäisivät kyllä hoitamatta, jos autoa ei olisi. Fillarin peräkärryssä olisi hankala kiskoa tuhannen kilon suursäkkejä siemeniä tai muutaman sadan kilon lihakuormia. Ja autoksi koitettiin valita pienipäästöinen ja pieni kulutuksinen auto, muttamuttamutta...
Entisessä elämässä jouduin työn vuoksi viettämään niin valtavasti aikaa ratin takana, että kaikki ns. huviajelu saa pelkkänä ajatuksena piriformikseni jomottamaan tuskaisen kireästi. Mutta ekosynneistäni suurin, ja asia jota en ollenkaan kadu, eli kolme aktiivista lasta aiheuttavat huviajeluun verrattavaa liikennettä huomattavan paljon. On futista, kaverisynttäreitä, kyläreissuja, ratsastusta, lentopallotreenejä, fysioterapeuttia, turnauksia, uimakoulua, oikomishoitoja, unohtuneita koulureppuja, ja mitä kaikkea ihminen nyt voi kuvitella. Vähän sellaistakin, mitä ei voisi edes kuvitella, koska MY KIDS! Lasten harrastuskuskauksia on viikossa seitsemän kipaletta, turnaukset ja kilpailut päälle. Osa harrastus- ja turnauskuskauksista onneksi hoituu kimppakyyteinä, ja vaatii vain lasten kuskaamisen tapaamispaikkaan.
Harrastusten, kauppojen, kavereiden, postin, lääkärin, apteekin, ja melkein kaiken toiminnan välissä on muutaman kilometrin palanen 12-tietä, jossa piennar on kapea, ja pyörätietä ei ole. Vanhin on muuteman kerran fillarilla surautellut treeneihin ja "kylille" (sydän pikkaisen särkyy, vaikka kylille meno on vielä pitänyt sisällään vain jätskin oston...), mutta kyllä tuo pikatie ja etenkin sillä ajavat ihmiset (joilla on NIIIIIIN usein NIIIIIIIIN pakollista tarvetta ajaa autoa, kirjoittaa kännykällä tekstareita ja meikata. KAIKKEA samaan aikaan!) pelottaa.
Mutta sitten nämä omat juttuni, joista aika usein tunnen viiltävän huonoa omatuntoa. Aloitetaan nyt sellaisista turhakkeista kuin koirat. Ne ovat kuitenkin valtaisasta ekologisesta kuormituksestaan huolimatta meille sijoitukseen uskottuja perheenjäseniä. Niitä kuitenkin kuskaillaan eläinlääkäriin ja näyttelyihin. Agilitytreeneihin ja pentutapaamisiin. Ja nämä kaikki ovat eniten minun ja vanhimman tytön juttuja, joista me myös nautimme, mutta jotka ovat niin sanotusti täysin turhaa touhua. MUTTA NIIN KIVAA!!!
Sitten se ihan vain ja ainoastaan oma juttuni; crossfit. Jos itse saisin valita, niin neljä kertaa viikossa treenailisin. Koska tähän ei ole mahdollisuutta ajan puitteissa, 1-3 kertaa viikossa on treenitahti. Periaatteessa AIVAN turhaa ajamista, koska lähempääkin löytyisi perinteinen kellarijormien hapeton ja hikinen punttisali. Ja treenaahan jotkut pystyvät kotonaankin. Muuuutttaaaaa kun crossfit on ainoa sosiaalinen jutttuni. Farmilla teen töitä ihan yksin. Introverttinä viihdyn enemmän kuin hyvin itsekseni, mutta tuo tunti muutaman kerran viikkoon yhteisöllistä treenaamista on niin tervetullutta jopa introvertille. Ihan täydellinen aika ihan täydellisessä seurassa ihan täydellisessä aktiviteetissa. Koitan yhdistää Reko-käynnin, viikon kaupassa käynnin ja jotkin unohtuneet ostokset treeniajoihini, jotta edes jotain liennytystä tulisi tähän hiilijalanjäljen osioon.
Autoiluun liittyy myös muita syntejä. Esimerkiksi Road Rage -valtava raivo, jos joku ajaa liian hiljaa, vaikka on kauhea jono rekkoja ja autoja takana. Tai ei vilkuta ajoissa. Tai tekstailee ajaessaan. Tai ohittaa keltaisella viivalla. Että voi verenpaine ja kortisolit kohota taivaisiin, ja se ei tämän hetkisessä henkisessä tilassa ole ollenkaan hyvä!! Ja se synti, että itse saatan ajaa täydellisessä ajatusten valtaamassa koomassa kotoa Raumalle muistamatta MITÄÄN koko reissusta. Paitsi jos iskee yllä mainittu RR, jolloin muistan nuo hetket oikein hyvin, ja herään muutenkin tien päälle. Ja se synti, että jos joudun oman automaattivaihteisen autoni sijaan ottamaan Irlantilaisen käsivaihteisen, niin ajan kuin kunnon kuuro mummokuski: kolmosvaihteella vetelen 100 km/h, kunnes jossain vaiheessa tajunta palaa, että onhan tässä tarjolla isompaakin vaihdetta silmään laitettavaksi.
Siinä! Syntilista on avattu. Ja jos et jo ole huomannut, niin kuvilla ei ole MITÄÄN tekemistä tämän aiheen kanssa! Paitsi että ne on otettu pari kesää sitten retkeltä, jonne ajettiin autolla...
Entisessä elämässä jouduin työn vuoksi viettämään niin valtavasti aikaa ratin takana, että kaikki ns. huviajelu saa pelkkänä ajatuksena piriformikseni jomottamaan tuskaisen kireästi. Mutta ekosynneistäni suurin, ja asia jota en ollenkaan kadu, eli kolme aktiivista lasta aiheuttavat huviajeluun verrattavaa liikennettä huomattavan paljon. On futista, kaverisynttäreitä, kyläreissuja, ratsastusta, lentopallotreenejä, fysioterapeuttia, turnauksia, uimakoulua, oikomishoitoja, unohtuneita koulureppuja, ja mitä kaikkea ihminen nyt voi kuvitella. Vähän sellaistakin, mitä ei voisi edes kuvitella, koska MY KIDS! Lasten harrastuskuskauksia on viikossa seitsemän kipaletta, turnaukset ja kilpailut päälle. Osa harrastus- ja turnauskuskauksista onneksi hoituu kimppakyyteinä, ja vaatii vain lasten kuskaamisen tapaamispaikkaan.
Harrastusten, kauppojen, kavereiden, postin, lääkärin, apteekin, ja melkein kaiken toiminnan välissä on muutaman kilometrin palanen 12-tietä, jossa piennar on kapea, ja pyörätietä ei ole. Vanhin on muuteman kerran fillarilla surautellut treeneihin ja "kylille" (sydän pikkaisen särkyy, vaikka kylille meno on vielä pitänyt sisällään vain jätskin oston...), mutta kyllä tuo pikatie ja etenkin sillä ajavat ihmiset (joilla on NIIIIIIN usein NIIIIIIIIN pakollista tarvetta ajaa autoa, kirjoittaa kännykällä tekstareita ja meikata. KAIKKEA samaan aikaan!) pelottaa.
Mutta sitten nämä omat juttuni, joista aika usein tunnen viiltävän huonoa omatuntoa. Aloitetaan nyt sellaisista turhakkeista kuin koirat. Ne ovat kuitenkin valtaisasta ekologisesta kuormituksestaan huolimatta meille sijoitukseen uskottuja perheenjäseniä. Niitä kuitenkin kuskaillaan eläinlääkäriin ja näyttelyihin. Agilitytreeneihin ja pentutapaamisiin. Ja nämä kaikki ovat eniten minun ja vanhimman tytön juttuja, joista me myös nautimme, mutta jotka ovat niin sanotusti täysin turhaa touhua. MUTTA NIIN KIVAA!!!
Sitten se ihan vain ja ainoastaan oma juttuni; crossfit. Jos itse saisin valita, niin neljä kertaa viikossa treenailisin. Koska tähän ei ole mahdollisuutta ajan puitteissa, 1-3 kertaa viikossa on treenitahti. Periaatteessa AIVAN turhaa ajamista, koska lähempääkin löytyisi perinteinen kellarijormien hapeton ja hikinen punttisali. Ja treenaahan jotkut pystyvät kotonaankin. Muuuutttaaaaa kun crossfit on ainoa sosiaalinen jutttuni. Farmilla teen töitä ihan yksin. Introverttinä viihdyn enemmän kuin hyvin itsekseni, mutta tuo tunti muutaman kerran viikkoon yhteisöllistä treenaamista on niin tervetullutta jopa introvertille. Ihan täydellinen aika ihan täydellisessä seurassa ihan täydellisessä aktiviteetissa. Koitan yhdistää Reko-käynnin, viikon kaupassa käynnin ja jotkin unohtuneet ostokset treeniajoihini, jotta edes jotain liennytystä tulisi tähän hiilijalanjäljen osioon.
Autoiluun liittyy myös muita syntejä. Esimerkiksi Road Rage -valtava raivo, jos joku ajaa liian hiljaa, vaikka on kauhea jono rekkoja ja autoja takana. Tai ei vilkuta ajoissa. Tai tekstailee ajaessaan. Tai ohittaa keltaisella viivalla. Että voi verenpaine ja kortisolit kohota taivaisiin, ja se ei tämän hetkisessä henkisessä tilassa ole ollenkaan hyvä!! Ja se synti, että itse saatan ajaa täydellisessä ajatusten valtaamassa koomassa kotoa Raumalle muistamatta MITÄÄN koko reissusta. Paitsi jos iskee yllä mainittu RR, jolloin muistan nuo hetket oikein hyvin, ja herään muutenkin tien päälle. Ja se synti, että jos joudun oman automaattivaihteisen autoni sijaan ottamaan Irlantilaisen käsivaihteisen, niin ajan kuin kunnon kuuro mummokuski: kolmosvaihteella vetelen 100 km/h, kunnes jossain vaiheessa tajunta palaa, että onhan tässä tarjolla isompaakin vaihdetta silmään laitettavaksi.
Siinä! Syntilista on avattu. Ja jos et jo ole huomannut, niin kuvilla ei ole MITÄÄN tekemistä tämän aiheen kanssa! Paitsi että ne on otettu pari kesää sitten retkeltä, jonne ajettiin autolla...
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiva kuulla juuri sinun ajatuksiasi!