Erään pipon tarina
KYLLÄMÄSANON!!! Taas kerran vaan, että kyllä ZW -elämäntapa ja muu ekologisuus on helppoa, jos olet sinkkuihminen verrattuna tässä reipasotteisessa sakissa yrittämiseen.
Pikkasen näet etsittiin alkusysksystä erään perheenjäsenen ohutta trikoopipoa. Ei mistään löytynyt. Niinpä hän kulki milloin missäkin päähineessä, kunnes hänen haukankatseisen äitinsä silmät osuivat yläkerran parvekkeella lelukorissa loikoilevaan pipoon, johon joku oli leikannut mukavat pikku viillot.
Kukaan, siis EI YKSIKÄÄN, kolmesta lapsesta omannut minkäänlaista mielikuvaa siitä, miten pipo-paran oli käynyt näin, eikä Irlantilainenkaan myöntänyt harrastaneensa viiltelyä. Koiriakin koitettiin asiasta syyttää, mutta väitin sen verran tietäväni koiratuhon ja saksituhon eroista, että homma ei ihan heti mene läpi. Asia paisui infernaalisiin mittasuhteisiin, sillä enää ei ollut kyse enää piposta, vaan myös valehtelusta ja vastuun välttämisestä. Tai potentiaalisesta muistinmenetyksestä, mikä tietysti on infernaalista myöskin, kun kyseessä on 10-, 8- ja 5-vee lapset. Kaikki harrastukset peruttiin, kännykät, telkkari, padit pois kunnes jonkun muisti palautuisi.
Ja jännästi se sitten palautui illan mittaan... Tosin syytä toimenpiteeseen kysyttäessä, vastaus oli: "No emmä tiiä. Mä nyt vaan tein niin, kun musta tuntui siltä..." Sitten juteltiin; siitä, että kannattaako esineitä ja asioita aina rikkoa, jos siltä tuntuu. Kuka loppupelissä maksaa siitä, ja mitä sille tuhotulle asialle tapahtuu? Onko järkeä tuhota hyvää tavaraa, ja sitten hankkia tilalle uutta? Ja siitä, että kannattaako valehdella asiasta, ja muutkin joutuvat kärsimään seurauksista. Ja siitä, miten tästä eteen päin menetellään. Kuka korjaa aiheutuneen vahingon? Sitten halattiin, pyydettiin anteeksi puolin ja toisin huonoksi mennyttä käyttäytymistä, ja luvattiin ottaa opiksi. Ja vähän itkettiinkin.
Sitä sitten pohdiskelin, että auttaisiko sama keskustelu- tiukka halaus-pari kyyneltä -metodi myös muissa tilanteissa? Kun tuntuu siltä, että mopoauton ikkunasta kannattaa lennätää parkkipaikalle mäkkärin take away-kamat, vaikka roskis on viiden metrin päässä, niin metodi käyttöön (todistettu Raumalla ko. tapaus. En demonisoi tässä teinejä ihan turhaan....!). Kopautus mauton ikkunaan, keskustelu, anteeksipyyntö yhteiskunnalle, vahingon korjaaminen, halaus, kyynel.
Kun muotibloggaaja-Mirkusta tuntuu siltä, että kannattaa heittää roskiin käyttämätön paita, kun se on niin last season, niin keskustelu, anteeksipyyntö ekosysteemille, vahingon korjaaminen, halaus, kyynel.
Kun suuren vaatetehtaan johtokunnan kokouksessa tuntuu siltä, että päätetään laskea myrkylliset kemikaalit jokeen, ja laskea työntekijöiden palkkaa, niin keskustelu, anteeksipyyntö, korjaavat toimenpiteet, halaus jokaiselle johtokunnan jäsenelle, kyyneleet (ja niiiden kuivaaminen valtavan suureen ja imukykyiseen kestorättiin, koska tuolla porukalla pitäisi tulla ihan kunnon räkäklönttejä sisältävää hallitsematonta huutoitkua). Sait kiinni pointista, eiks vaan?
No mikä oli meillä korjaava toimenpide? Pipon paikkaus, ja se, että sitä sitten pidetään päässä kevään taas koittaessa. Koska ZW, ja itse aiheutettu tuho. Se, että luvataan jatkossa kantaa vastuu omista teoista, ja myöntää avoimesti vahingossa tai ajattelemattomuudesta syntyneet virheet ja vahingot. Vaikka kyse on periaatteessa pienestä tapauksesta, niin jos ei tällaisissa opi kantamaan vastuuta teoistaan, heijastuu se aikuisena isoihin asioihin. Tahdon opettaa lapseni siihen, että kaikilla teoilla on seurauksensa. Joku pieneltä vaikuttava juttu aiheuttaa lumipalloefektin. " Tohon on joku muukin heittänyt mäkkäriroskat. En mäkään sit jaksa viedä omiani roskiin". "Mirkkukin vaan heittää paidat roskiin. Meneehän ne energiaksi, ni mitä välii??" " Tehdas X onnistui toimenpiteillään pienentämään kustannuksiaan ja kasvattamaan voittojaan. Mekin dumppaamme palkat katuojien pohjamutiin, ja jätteet jokeen! Great idea guys!" Minun lapsistani ei tule toisia riistäviä, ympäristöä tuhoavia, ajattelemattomia ihmisiä, mikäli hiukankin voin asiaan vaikuttaa.
Että näin pitkälle päästiin tällä tekstillä parvekkeelle haudastusta piposta! Käsityötaidottoman monsteriäidin korjausnäyte tulossa, jahka tässä ehtii pikkasen parsimishommiin. Omat sukat sain parsittua, ja lasten mielestä niistä tuli "TOSI HIENOT!!", joten voi olla, että tässä joutuu muistakin pipoja koristelemaan.
Pikkasen näet etsittiin alkusysksystä erään perheenjäsenen ohutta trikoopipoa. Ei mistään löytynyt. Niinpä hän kulki milloin missäkin päähineessä, kunnes hänen haukankatseisen äitinsä silmät osuivat yläkerran parvekkeella lelukorissa loikoilevaan pipoon, johon joku oli leikannut mukavat pikku viillot.
Kukaan, siis EI YKSIKÄÄN, kolmesta lapsesta omannut minkäänlaista mielikuvaa siitä, miten pipo-paran oli käynyt näin, eikä Irlantilainenkaan myöntänyt harrastaneensa viiltelyä. Koiriakin koitettiin asiasta syyttää, mutta väitin sen verran tietäväni koiratuhon ja saksituhon eroista, että homma ei ihan heti mene läpi. Asia paisui infernaalisiin mittasuhteisiin, sillä enää ei ollut kyse enää piposta, vaan myös valehtelusta ja vastuun välttämisestä. Tai potentiaalisesta muistinmenetyksestä, mikä tietysti on infernaalista myöskin, kun kyseessä on 10-, 8- ja 5-vee lapset. Kaikki harrastukset peruttiin, kännykät, telkkari, padit pois kunnes jonkun muisti palautuisi.
Ja jännästi se sitten palautui illan mittaan... Tosin syytä toimenpiteeseen kysyttäessä, vastaus oli: "No emmä tiiä. Mä nyt vaan tein niin, kun musta tuntui siltä..." Sitten juteltiin; siitä, että kannattaako esineitä ja asioita aina rikkoa, jos siltä tuntuu. Kuka loppupelissä maksaa siitä, ja mitä sille tuhotulle asialle tapahtuu? Onko järkeä tuhota hyvää tavaraa, ja sitten hankkia tilalle uutta? Ja siitä, että kannattaako valehdella asiasta, ja muutkin joutuvat kärsimään seurauksista. Ja siitä, miten tästä eteen päin menetellään. Kuka korjaa aiheutuneen vahingon? Sitten halattiin, pyydettiin anteeksi puolin ja toisin huonoksi mennyttä käyttäytymistä, ja luvattiin ottaa opiksi. Ja vähän itkettiinkin.
Sitä sitten pohdiskelin, että auttaisiko sama keskustelu- tiukka halaus-pari kyyneltä -metodi myös muissa tilanteissa? Kun tuntuu siltä, että mopoauton ikkunasta kannattaa lennätää parkkipaikalle mäkkärin take away-kamat, vaikka roskis on viiden metrin päässä, niin metodi käyttöön (todistettu Raumalla ko. tapaus. En demonisoi tässä teinejä ihan turhaan....!). Kopautus mauton ikkunaan, keskustelu, anteeksipyyntö yhteiskunnalle, vahingon korjaaminen, halaus, kyynel.
Kun muotibloggaaja-Mirkusta tuntuu siltä, että kannattaa heittää roskiin käyttämätön paita, kun se on niin last season, niin keskustelu, anteeksipyyntö ekosysteemille, vahingon korjaaminen, halaus, kyynel.
Kun suuren vaatetehtaan johtokunnan kokouksessa tuntuu siltä, että päätetään laskea myrkylliset kemikaalit jokeen, ja laskea työntekijöiden palkkaa, niin keskustelu, anteeksipyyntö, korjaavat toimenpiteet, halaus jokaiselle johtokunnan jäsenelle, kyyneleet (ja niiiden kuivaaminen valtavan suureen ja imukykyiseen kestorättiin, koska tuolla porukalla pitäisi tulla ihan kunnon räkäklönttejä sisältävää hallitsematonta huutoitkua). Sait kiinni pointista, eiks vaan?
No mikä oli meillä korjaava toimenpide? Pipon paikkaus, ja se, että sitä sitten pidetään päässä kevään taas koittaessa. Koska ZW, ja itse aiheutettu tuho. Se, että luvataan jatkossa kantaa vastuu omista teoista, ja myöntää avoimesti vahingossa tai ajattelemattomuudesta syntyneet virheet ja vahingot. Vaikka kyse on periaatteessa pienestä tapauksesta, niin jos ei tällaisissa opi kantamaan vastuuta teoistaan, heijastuu se aikuisena isoihin asioihin. Tahdon opettaa lapseni siihen, että kaikilla teoilla on seurauksensa. Joku pieneltä vaikuttava juttu aiheuttaa lumipalloefektin. " Tohon on joku muukin heittänyt mäkkäriroskat. En mäkään sit jaksa viedä omiani roskiin". "Mirkkukin vaan heittää paidat roskiin. Meneehän ne energiaksi, ni mitä välii??" " Tehdas X onnistui toimenpiteillään pienentämään kustannuksiaan ja kasvattamaan voittojaan. Mekin dumppaamme palkat katuojien pohjamutiin, ja jätteet jokeen! Great idea guys!" Minun lapsistani ei tule toisia riistäviä, ympäristöä tuhoavia, ajattelemattomia ihmisiä, mikäli hiukankin voin asiaan vaikuttaa.
Että näin pitkälle päästiin tällä tekstillä parvekkeelle haudastusta piposta! Käsityötaidottoman monsteriäidin korjausnäyte tulossa, jahka tässä ehtii pikkasen parsimishommiin. Omat sukat sain parsittua, ja lasten mielestä niistä tuli "TOSI HIENOT!!", joten voi olla, että tässä joutuu muistakin pipoja koristelemaan.
Legginssien ja ulkohousujen polvet... Miten h******ssä niihin tulee reiät heti ekalla käyttökerralla? Korjasin just tänä aamuna ennen töihin lähtöä kurahousujen henkselin hajonneen klipsun (ikinä ei saa heittää mitään pois, jemmasta löytyi hajonneen repun klipsi) ja mietin, että lapset oikeasti luulee mun pystyvän korjaamaan ihan mitä vaan. Mutta joo, uskon vahvasti siihen, että vastuuntuntoa ja -kantoa pitää harjoitella ihan pienestä asti, jotta voi isompana osata huolehtia itsestään, tavaroistaan ja muista ihmisistä. Toki harjoittelun voi aloittaa myöhemminkin, eihän koskaan ole liian myöhäistä oppia. Mutta vaatiihan se motivaatiota ja harjoitusta niin kuin kaikki muukin opettelu. Tuo kuvaamasi prosessi lienee hyvä työkalu opetteluun. T. Hirviöäiti
VastaaPoistaNoi polvet.... I KNOW!!!!!!!!! Ja just tuo, että ekalla kerralla!!! Ja jos ei reikää, niin tahra, joka ei lähde. Kokoelmassa mm. terva, spray-maali, muste.... Terkut vaan maalta!
Poista