Happy HippieLife

Kuinka hienoa, että on perjantai, ja että olen tehnyt töihin liittyvissä iltamenoissa niin paljon ylitunteja, että nyt vaan voin chillailla. Tai lumisateeseen pitäisi mennä kyllä ruokkimaan eläimet ja pikkulinnut, mut HETKEN edes vaan ihan olen ja katson kuvia viime kesältä. Kesällä psyykkaan itseni valheellisesti uskomaan, että se kaikki kesän ihanuus kestää ja kestää aina ja ikuisesti. Sitten jää moni asia ihan hunningolle, kun tajuaa, että ei se perskule kestäkään! Tänäkin vuonna heräsin taas hiukan liian myöhään siihen, että kuivatut kasvi- ja yrttijuomavarastot ovat finaalissa, vaikka tuoreita koko kesän olinkin liotellut jättimäisessä teemukissani. Viime hetkellä elokuisen täydenkuun aikaan, jolloin kuukalenteria seuraavat tietävät, että yrtit kannattaa kerätä, kuljeskelin alkuillan lempeässä lämmössä ja myöhemmin kuun kalpeassa valossa keräillen kaikkea mahdollista, josta tiesin pitäväni. Ja seuraavana päivänä ja iltana ja yönä, ja sitäkin seuraavana. Nykyajan noita-akk...

Uusi elämänvaihe on nyt jo toista viikkoa menossaan, ja työviikon osalta loppu! JEEE! Ensimmäinen viikko oli niin raskas, että joka päivä auton rattiin istuessani työpäivän jälkeen, pimeällä pikatiellä huristellessani mietin, että ihan sama, jos tuolta joku hirvi eteen tulee. En jaksa jalkaa jarrulle nostaa, enkä seuraavaa päivää ajatellakaan. Todellinen teiden turvanainen! Kaiken kruunasi se, että ensimmäisen työpäivän jälkeen, kun järjettömässä sateessa suhailin kohti kotia, soitti läänin eläinlääkäri. Meillä oli käynyt nääs sellainen satumainen tuuri, että EU:n laajuisen eläinten hyvinvointitarkastuksen arpa oli osunut meille!!!! MAHTAVAA! Tarkastukset ovat elämän suola.  ”Olisitko huomenna mihin aikaan kotona?” ”No kato ny, kun mä aloitin tänään uudessa työpaikassa. Porissa. En mä millään voi olla heti toisena päivänä pois töistä!” ”Entä sitten ylihuomenna?” ”En nyt usko, että suopeasti katsotaan sitäkään. Etkö sä nyt tajua, että mä olen just aloittanut uuden työn?...

Eilen jaksoin kävellä pellolla kameran kanssa. Se oli hienoa, koska a) jaksoin b) mulla on oma pelto, jolla kävellä. Oli myös hienoa, miten monta kuvauskohdetta voi löytää äkkiseltään katsottuna täysin kuolleesta pellosta. Ei tarvitse paljoa reissailla, kun oman oven takana aukeaa Ihmemaa! Illalla alkoi sataa räntää, ja tänään kaikki lumi on loistanut poissaolollaan, ja heinistä saisi taas aivan erilaisia kuvia. Mun piti kirjoittaa semisiti järkevä ekopostaus - aihekin on ihan valmiina ja sanoitettuna-, mutta nyt tuli inspiroiduttua heinistä ja valokuvauksesta ja raittiista ilmasta. Tarjolla on kuvaspämmäys, ja vieno toive, että kaikki voivat viettää onnellisen tai edes miellyttävän isänpäivän. Ehkä jotain kirpaisee tällaisena erityispäivänä syvällä sisimmässä tai ihan pinnalla itkuna pulppuileva suru -syystä tai toisesta. Minä ymmärrän menettämisestä johtuvan surun; koen sen joka äitienpäivä, joten oikein paljon voimia heinä- ja maalaiskuvien muodossa surun ja kaipuun kanssa painisk...

Eilen aamulla aikaisin, kun aamu-uninen Irlantilainen ei vielä tiedä, millä planeetalla tai missä maanosassa hän heräileepi, kerroin hänelle seuraavan asian. "Listen.... Next summer I'm taking hens. I'm so old that you can not tell me I'm not allowed!" Vierestä kuului "mmmhhhhääännhhhhh" , ja sen voi ihan täydellisesti tulkita perusteelliseksi myöntymykseksi. Tämän oman ideani taas voi tulkita selvästi paremmaksi olotilaksi, joten perun hautajausbileideointi-iltani ja ihan vaan keskityn nyt miettimään kanoja ja palaan päivä päivältä lähemmäksi jo monesti murkaantuneita  omavaraisuushaaveitani . Tosin edelleen Irlantilainen ruokkii eläimet palkkatyönsä jälkeen, koska en vaan jaksa edes sitä mitenkään tehdä. Eilen ruokin ensimäistä kertaa eläimet itse, ja ei hyvältä tuntunut koko loppupäivänä ja iltana. Nukahdin takan eteen klo 20 ja siitä aamuyhdeksään posottelin menemään unten mailla. Onneksi on partner in crime -yksin tämä olisikin ollut kuolemaksi, ...