Voimakasta viikonloppua



Kuinka hienoa, että on perjantai, ja että olen tehnyt töihin liittyvissä iltamenoissa niin paljon ylitunteja, että nyt vaan voin chillailla. Tai lumisateeseen pitäisi mennä kyllä ruokkimaan eläimet ja pikkulinnut, mut HETKEN edes vaan ihan olen ja katson kuvia viime kesältä.
Kesällä psyykkaan itseni valheellisesti uskomaan, että se kaikki kesän ihanuus kestää ja kestää aina ja ikuisesti. Sitten jää moni asia ihan hunningolle, kun tajuaa, että ei se perskule kestäkään! Tänäkin vuonna heräsin taas hiukan liian myöhään siihen, että kuivatut kasvi- ja yrttijuomavarastot ovat finaalissa, vaikka tuoreita koko kesän olinkin liotellut jättimäisessä teemukissani. Viime hetkellä elokuisen täydenkuun aikaan, jolloin kuukalenteria seuraavat tietävät, että yrtit kannattaa kerätä, kuljeskelin alkuillan lempeässä lämmössä ja myöhemmin kuun kalpeassa valossa keräillen kaikkea mahdollista, josta tiesin pitäväni. Ja seuraavana päivänä ja iltana ja yönä, ja sitäkin seuraavana. Nykyajan noita-akkana vaan mennä haahuilin siihen asti, että ei enää erottanut hyviä kasveja pikkasen myrkyllisistä, ja silloin on viisasta tajuta lopettaa!
Koska aika oli rajallinen, ja monet kasveista ja yrteistä kesän voimiensa päivät ohittaneet, keräsin normaalin monen erilaisen yksittäisen yrttijuoman sijaan kaikki mahdolliset vain samaan koriin saunan lauteille kuivatusta varten. Ainoa, jonka olin ehtinyt ihan kukinnan viimeisillä hetkillä varjoisimmista kasvupaikoista keräilemään omana itsenään oli mesiangervo. Siihen liittyy niin valtavan ihania mielikuvia lapsuudesta, että sen kerääminen on joka vuosi täydellinen meditaatioharjoitus ja mielen aikamatka johonkin kauniiseen.

Tänä vuonna yrttiteesekoitukseni koostui mesiangervosta, laventelista, ruusun terälehdistä, nokkosesta, siankärsämöstä ja vadelman ja mustaherukanlehdistä sekä mintusta. Minähän tautini kourissa join litratolkulla kuumia juomia joka päivä, joten JO NYT alkaa oma yrttivarastoni pohja häämöttää. NOT TO SELF; ensi kesänä herää jo heti keväällä tähän hommaan! 
Tämä on mahtava tapa nautiskella kuumista juomista; Ei pakkausjätteitä, taatusti puhdasta ja luomua, ei tarvetta ostaa ulkomailla kasvatettua ja tänne rahdattua teetä tai muita juomasekoituksia. Kotimaisissa kasveissa ja yrteissä on lukemattomia terveysvaikutuksia, vaikka ne eivät keuhkokuumeeseen pystyneetkään, mutta oloa kyllä helpottivat. Plus jo nuo aiemmin mainitsemani henkiset ja fyysiset hyödyt joita saa kasveja ja yrttejä keräillessä.
Tässäpä listattuna viime kesän sekoituksen kasvit ja osa niiden hyödyistä:'

MESIANGERVO
Mesiangervon sisältämät salisylaatit toimivat kivunlievityksessä “luonnon aspiriinina”. Mesiangervoa käytetään niveltulehduksiin, reumaattisiin vaivoihin, kihtiin ja sidekudostulehduksiin. Se vaikuttaa ulkoisesti ja sisäisesti käytettynä kipuihin, päänsärkyihin, hermosärkyihin ja lihaskouristuksiin. Lisäksi sitä käytetään vahvistamaan sydäntä, hoitamaan verisuonten kalkkeutumista, verenpainetautia ja ohentamaan verta aspiriinin tapaan.
Mesiangervon kukkia käytetään ulkoisesti kääreenä märkiviin haavoihin ja hiustenlähtöön. Kukkia on vielä onneksi jäljellä, koska odotettavissa on massiivista hiustenlähtöä. Olen altistunut niin paljon röntgensäteille keuhkokuvia otettaessa, että melkein säteilen pimeässä. Näppärää, niin ei tarvitse laittaa pihavaloja tai pimeässä sisällä sytytellä lamppuja. Maanantaina taas kuvataan-toivottavasti nyt viimeisen kerran!

LAVENTELI
Rohdoksi kerätään kukkia ja kukkivia versonlatvoja. Vaikuttavana aineena on kasvin sisältämä eteerinen öljy, jonka tärkein yhdiste on linalyyliasetaatti. Laventeli rentouttaa, alentaa verenpainetta ja laukaisee kouristuksia. Tuoreesta tai kuivatusta kasvista tehtyä teetä voi nauttia sisäisesti rauhoittavana rohtona unettomuuteen, sydämentykytykseen ja päänsärkyyn (väitetään, että laventelipelloilla työskentelevät ihmiset eivät koskaan pode päänsärkyä) sekä ruuansulatusvaivoihin. Samoin vaikuttaa myös kylpyveteen lisätty eteerinen öljy.
Laventelia ei suositella pitkäaikaiseen käyttöön henkilöille, joilla on matala verenpaine. Astmasta ja heinänuhasta kärsiville laventeli voi aiheuttaa yliherkkyysoireita.


KURTTURUUSU

Ruusun terälehdet ovat paitsi äärimmäisen kauniita ja hyväntuoksuisia, myös rauhoittavia ja mielialaa nostattavia. Nillä on uskomusten mukaan myös kyky auttaa rakastamaan itseään ja muita, ja sehän on tietysti ihan mielettömän hieno juttu. Ayurvedan mukaan C-vitamiinirikas  kurtturuusu (Rosa rugosa) on loistava apuri esimerkiksi kuukautiskipuihin ja muihin naisen elämän haasteisiin - ja niitä aina välillä on! Onneksi on oma puutarha, josta näitäkin voi kerätä vailla huolta siitä, että niitä olisi jotenkin ruiskuteltu tai lannoitettu kemiallisilla lannoitteilla. Ei ehkä kannata Prisman kukkakaapista napatun ruusukimpun terälehtiä käyttää juomaksi...


SIANKÄRSÄMÖ
Siankärsämöä kasvaa ihan järjettömästi jostain syystä muutamalla lehmien laitumella ja meidän huonosti marjoja tuottavalla luomupensasmustikkamallamme. Viime vuoden mustikkasato oli YKSI marja, mutta siankärsämö tykkäsi olostaan sitäkin enemmän. 
Rohtona siankärsämöä pidetään kasvikunnan yleislääkkeenä. Rohdoksi käytetään kukkivan kasvin maanpäällisiä osia, minä keräilin pelkkiä kukkia sekoitukseeni. Siankärsämöä on käytetty mm. heikkovatsaisuuteen, lisäämään ruokahalua, sisäisiin verenvuotoihin, synnytys- ja kuukautiskipuihin sekä verta puhdistavana rohtona. Ulkoisesti kasvi sopii käytettäväksi kääreinä ja kylpyinä huonosti paraneviin haavoihin ja erilaisiin ihovaivoihin. Jostain luin myös,että sen nuoret lehdet ovat loistava mauste aikaisin keväällä, kun omat kasvatukset ovat ehkä vasta muutaman millin pituisia. Suomessakin siankärsämö on ollut apteekkirohdos; onkohan vielä? Yrttitarha-sivusto tiesi kertoa myös, että se kuuluu myös kauppayrtteihin. Siinä mulle rahanlähde! Pensasmustikkamaa eri käyttöön ensi kesänä!
Nykylääketieteen käsitysten pohjalta siankärsämöllä on ruokahalua ja ruuansulatusta (sapen eritystä) lisäävä vaikutu. Kasvin useat eri ainesosat estävät tulehduksia. Eteerisellä öljyllä on myös hiivasienten kasvua estävä fungistaattinen vaikutus. Parkkiaineet vaikuttavat supistavasti sekä ulkoisesti ihoon että sisäisesti suolistoon esim. ripulitaudeissa. Siankärsämö laukaisee sileän lihaksen kouristuksia ja vähentää kaasunmuodostusta. Siankärsämöllä on merkitystä myös yskänrohtona, vaikka ei sekään kyennyt mykoplasma-keuhkoklamydiayskää voittamaan. Monet ovat saaneet apua siankärsämöstä esimerkiksi vaihdevuosivaivoihin, migreeniin tai päänsärkyihin, lihasjumeihin ja aineenvaihdunnallisiin ongelmiin. Siankärsämö on vahvasti antibakteerinen, jopa antibioottinen. Sitä onkin kansanperinteessä käytetty kuumetta laskevana kasvina ja ulkoisesti haavarohtona. Siankärsämö on myös vahvasti puhdistava kasvi ja sisäisesti käytettynä se vaikuttaa varsinkin maksan alueella puhdistavasti.
NOKKONEN
Sitten päästänkin joka pihan superkasviin, eli nokkoseen! Kansanperinteessä nokkonen tunnetaan verta puhdistavana ja vahvistavana rohtona, joka on ollut apu lähes kaikkiin vaivoihin. Sitä on pidetty hyvän kunnon, vastustuskyvyn, elinvoiman, virkeyden, muistin ja seksuaalisen potenssin lisääjänä. Nokkosta on käytetty myös estämään eturauhasen liikakasvua, lievittämään nivelkipuja ja tukemaan hengitysteiden ongelmia. Nokkosessa on enemmän kalsiumia kuin maidossa, enemmän rautaa kuin pinaatissa ja enemmän C-vitskua kuin appelsiinissa. Piitä siinä on enemmän kuin lehtikaalissa. Lisäksi siinä on mangaania, sinkkiä, seleeniä kaliumia ja magnesiumia, A, E, K1 ja B-vitamiineja sekä runsaasti lehtivihreää ja aminohappoja. Näiden lisäksi nokkosen siemenet sisältävät kaikkia ihmisen tarvitsemia rasvahappoja sekä runsaasti E-vitamiinia. Nokkonen onkin kaikista Suomessa kasvavista vihanneskasveista ravintopitoisin ja terveellisin. MIETI!! Ja kuinka paljon sitä kasvaa kaikkialla, ja pidetään turhana rikkaruohona, vaikka se on ihan ihmisen hyvinvoinnin best friend!
Nokkonen tasaa verenpainetta, alentaa verensokeria, lisää hemoglobiinin ja punasolujen määrää ja hoitaa siten anemiaa. Se kiihdyttää aineenvaihduntaa, edistää ruuansulatusta ja normalisoi suolen toimintaa. 
Nokkonen on niin yleinen kasvi, ja täysin aliarvostettu -jopa vihattu, vaikka se on tuommoin todellinen Äiti Maan lahja meille kasveja syöville asukeille. Sitäkin pitää ensi vuonna keräillä ja kuivailla ja pakastaa enemmän. (Kaksi työpaikkaa, kolme lasta, 50 eläinta, luomumansikkamaa…. Ja niin vaan marraskuun sateessa luulee kaiken tämän JA PALJON MUUTA handlaavansa! Kaikkivoipaisuuskuvitelmat ovat täälä!! Selkeä terveyden merkki!)

MINTTU

Minttu edistää ruuansulatusnesteiden eritystä, ja sitä käytetään ilmavaivoja poistavana ja kouristuksia helpottavana yrttirohtona. Mausteena käytettynä se kiihottaa ruokahalua, ja se on minun tapauksessani kyllä hyvä! Lisäksi rakastan mintun raikasta tuoksua ja lehtien vihreää kurttuisuutta. Sen keräily on aina yhtä sävähdyttävää. Luonto on niin ihmeellinen ja ihana!

VADELMA
Vadelman lehtiä on nopea ja helppo kerätä. Keräilin villivadelmia ja puutarhan luomuvadelman lehtiä, jotten rasit yhtä kasvia liikaa, ja kasveissakin varmasti on eri pitoisuuksia hyviä aineita.  Lehdissä on C-vitamiinia 400 mg/100 g; venäläisissä tutkimuksissa jopa kaksinkertaisesti tämä määrä. Lehtiä voi kerätä ensimmäisen vuoden versoista koko kesän, mutta toisen vuoden versoista viimeistään kukinnan aikana.

MUSTAHERUKKA
Lehdissä on C-vitamiinia n. 310 mg/100 g. Myös mustaherukan kukkia voi kerätä ja kuivata teeaineksiksi. Mustaherukan lehdistä saa kivasti myös makua sekoitukseen. Yksinään hyvinkin mustaherukan makuista teetä. Kukkia voisi ensi keväänä keräillä. (Lue teksti suluissa yllä JÄLLEEN KERRAN!!!)


Muistathan AINA, jos kärsit jostain sairaudesta, olet raskaana jne.jne. tarkistaa, ettei keräämäsi ja käyttämäsi yrtti tai kasvin osa ole tilallesi haitallinen. Kasveissa on nääs valtava voima! Mua kiehtoo ihan valtavasti kaikki se, mitä voin omasta pihasta ja pelloilta ja metsistä saada, ja mitä kaikkea hyvää se tekee . Ensin se voima ja riemu, jonka saa niitä keräillessä ; ulkona, puhtaassa ilmassa, kesän kauniissa valossa. Kasvit vaan ovat niin kauniita, jokainen omalla tavallaan. Sitten se ihanuus, kun sitä omaa sekoitusta saa juoda omasta teesaavista. Ja maistaa välillä ruusun, välillä mesiangervon, toisinaan taas mintun hiukan muita makuja vahvemmin. Sekoitus on kiva, mutta ensi kesänä (lue uudelleen aiemmin suluissa oleva teksti….) koita saada kerättyä kaikkia myös omana itsenänsä, niin sitten voin kohdentaa terveysvaikutukset paremmin omiin jumeihini ja ilmavaivoihini ja hengitystieongelmiini. Joita ei tietty ensi vuonna tule, koska tämän vuoden sairastelut ovat kuluttaneet seuraavan neljän vuoden sairastelukiintiöt. JA SE ON HYVÄ SE!


Terveysvaikutuksia tarkastelin yrttitarha.fi -sivustolta. Suosittelen!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maailman helpoin kosteusvoide

DIY hoitoainepala hiuksille

DIY: Palasaippua