HäVi



On yksi juttu, joka tekee mut supertyytyväiseksi, ja se on se, kun S-marketin laatikosta löytyy HäVi-pusseja! Täydellinen onnistumisen ilo, joka tietysti on vain sattuman sanelema päätyminen hevi-osastolle sopivaan aikaan, ennen kuin kukaan muu on ennättänyt napata pussukoita sinisestä laatikosta.

Viimeisin onnistumisen hetki oli pari viikkoa sitten, kun HäVi-laatikossa oli neljä kipaletta romanesco-kaaleja 50 sentillä. Ja toinen pussukka, jossa oli ruukkusalaatteja ja -yrttejä kauhea kasa samaisella 50 sentillä. On se komeaa saada monen päivän vegeruuat eurolla!



Samaan aikaan kun muun perheen ruuaksi tarkoitettu omien eläinten sisäpaisti hautui uunissa, keksin päästäni itselleni romanesco-keiton.  Mistään ei tule mitään ilman sipulia ja valkosipulia sekä tietty muutamaa perunaa (Mikäköhän vajaus on, kun tekee koko ajan perunaa mieli? Ei vain sipsien muodossa vaan ihan kaikkea perunaa. Ei; en ole raskaana!). Sitten kaalit, pähkinät paljon luomusitruunamehua -ja kuorta ja mausteiksi heittelin mutu-pohjalta mitä mieleen pätkähti. Ja hyvää tuli!

Loput kaksi kaalia keittelin lisukkeeksi perheen paistin kylkeen. Sitä, mitä en tiennyt kaalista oli se, että sen väri muuttuu kypsennyksen myötä vihreästä ankean beigeksi. Kun pistelin  poskeeni pari vuorokautta vanhan kaurapuuron väristä keittoani, vieressä paistia, paahdettuja kasviksia, salaattia ja perunaa haarukoinut Nuorin Luomulapsonen totesi hyyyyyvin osaaottavalla äänellä: "Voi ÄITIII! Mun käy sua niiiiiin sääliksi!"



Mutta turhaan, sillä hyvää keitosta tuli maultaan ja sehän on pääasia se. Kyytipoikana -30% tarralla varustettuna ollutta siemenleipää, ja jopas tuli taas ruokaa pelastettua hävikiksi joutumiselta, ja siitä tulee ihan mahdottoman hyvä mieli! Samoin kun syömisestä. Ihan parasta, mitä ihminen voi tehdä!

Lidlillä on jo oma hävikkiruokalaatikkonsa, tosin en ole ikinä kohdalle sattunut. Miten ihmeessä K-marketit, Prismat ja Cittarit saisi mukaan tähän? Silloin olisi jo hurja määrä ihan käyttökelpoista ruokaa saanut uuden osoitteen, jos nuokin kolme lähtisivät talkoisiin mukaan!


Kommentit

  1. Sanopa muuta! Oon aikoinaan dyykannut sen verran, että tahtoisin ne samat ruuat roskiksen sijaan hävikkinä myyntiin. Mikähän siinä on itsellekin niin vaikeaa edes laittaa kaupoille toivetta. Ilokseni lähicittarissa on käytössä myös -50% laput.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan joo hirmuisesti editystä tapahtunut viime vuosina. Lähi K-market myy illan viimeisenä tuntina paistopisteen tuotteet -60% alella, ja kyllä on laarit aina tyhjät. Muu ruoka menee siellä -30% alella, mutta hevit ilmeisesti heitetään vain pois, koska niitä ei ikinä alessa näy. Lidukassa kyselin viimeksi, että mitä he tekevät paistopisteen myymättä jääneille tuotteille, ja ne kuulemma myydään seuraavana aamuna alella pois. Että onhan tää hurjaa edistystä siihen, kun ne vain heitettiin pois!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kuulla juuri sinun ajatuksiasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maailman helpoin kosteusvoide

DIY hoitoainepala hiuksille

DIY: Palasaippua