Ikuinen trauma

Avaudun nyt sulle mun ikuisesta traumastani. Tai ei se oikeasti ikuinen ole ollut, vaan alkanut joskus yläasteella, olisiko ollut kasi- tai ysiluokalla.  Nääs eräänä päivänä möykkäsimme kavereideni kanssa jotain täysin älytöntä teinimöykkää koulun käytävällä, koska lähellä oli muutama poika, joihin meistä moni oli ihastunut. Ja koska olimme teinejä. Bilsan opemme oli pieni ja terhakka keski-ikäinen sinkkunainen, joka päätti sanoa siinä kaikkien muiden (myös sen näppylänaamaisen, teinihormoneilta haisevan pojan, johon olin ihastunut) kuullen, että ole sinäkin Eeva hiljaa, kun sinulla on vielä niin ruma äänikin.

SIINÄ! Trauma syntyi, itsetunto meni äänen ja monen muunkin osalta, ja kauhea paine puhua julkisesti tai vieraille ihmisille, että ne varmasti ajattelevat, että onpa tuolla naikkosella ruma ääni. Jokainen kokous, vanhempaniilta, työhaastattelu, itsensä esittely ryhmille -ihan täyttä tuskaa!! Ja joka kerta mietin, että vtun ämmä, kun tällaista teit mulle. Ja muistan vielä, että sanoessaan tuon sillä bilsan opella oli päällänsä sinapinkeltainen poolopaita ja sen päällä turkisliivi. Korkokengät kompensoimassa puuttuvaa pituutta, musta minihame ja pikimustaksi värjätyt polkkahiukset.

Moni on pyytänyt viesteissä YouTube -kanavaa ja Insta-story -päivityksiä, mutta tässä on kuulkaa syy siihen, että kynnys niihin on aivan järisyttävän korkea. (Plus tietysti ajan puuten, jotta oppisi tekemään laadukkaita videoita, eikä vaan sinne päin hutaistuja juttuja, mutta unohdetaan se. )Mutta mieli tekisi! Olen kovasti miettinyt, että tulevaisuuteni ei voi olla tätä, mitä se nyt on. Jotain muuta pitää lehmien pois laittamisen jälkeen kehitellä, kuin tämä nykyinen kuvio. Kirjoittamista, kuvaamista, jotain, mitä en ehkä vielä tiedäkään osaavani tehdä, ja sitten keväällä ja kesällä luomumansikkaa ja kaikkea muuta. En tiedä. Mutta kiitti vaan bilsanope, että olet omalta osaltasi hommaa hankaloittanut.

Illalla pitäisi taas puhua 40 ihmisen edessä (asioista, joista en tiedä juuri mitään....). Takana on uneton yö, ja aamun on särkenyt päätä. Koitan hengitellä itseäni pois tästä tilasta, mutta siellä se mieli  paukuttaa alitajunnassa ikäviä juttuja minusta itsestäni, vaikka kaikkeni teen kääntääkseni asian toisin päin. Toisaalta esiintyminen on mukavaa, kun pääsen asiaan sisälle, ja irti näistä ajatuksistani, mutta muutama vuorokausi ennen on täyttä tuskaa.

Tarinan opetus: Älä IKINÄ MILLOINKAAN edes vahingossa kommentoi negatiivisesti tai positiiviseksi käännetyllä piikillä kenenkään ihmisen ominaisuuksia. Vain ja ainoastaan aidosti hyvällä ja rakkaudella, ja usein!