Ostolakkoreflektointia

 



Koska maailma saa jatkoaikaa ilmastonlämpenemisestä Trumpin joutuessa jättämään Valkoisen Talon, on jotain järkeä itsekin edelleen yrittää. Ostolakko on ollut yksi omista tavoistani olla kuormittamatta ihanaa maapalloamme, muttamuttamutta...Ostolakko alkaa vaikuttaa vähän jo vaatekaappiin, ja Corona sen kun tehostaa sen vaikutusta. "Vähän"  on itseasiassa jopa under statement. Juhlavaateosastolla tilanne on ennallaan eli hyvä, sillä niiden käyttö on ollut nollassa, mutta sitten nämä kotiröhnöstelyvaatteet ja rennommat siistit vaatteet alkavat sanomaan sopimuksiaan irti. Vanhat trikoopaidat ovat niin venyneitä, kulahtaneita, ja läpinäkyviä, ettei niistä ole enää edes työpaidoiksi. En ole ikinä ennen kokenut sellaistakaan, että kaikki elastaani antaa periksi, ja yhtäkkiä pyllyn päälle ulottuva paita venahtaa melkein polviin asti ulottuvaksi. Sama pätee legginseihin; kaikista loistaa polvet ja pikkarit ohentuneiden kankaiden läpi, vyötärönauhat ovat venyneet, ja elastisuus on kaikonnut jo viime vuosikymmenellä.

Alusvaatesektorilla alaosat ovat suhteellisen käypiä pieneltä osalta, mutta rintsikat… No ensinnäkään en ole juurikaan pitänyt niitä tämän kortsuhommelin aikana. Nykyisin olen joko ihan luomuna tai sitten ihmisten ilmoilla jotkut venahtaneet sporttiliivit päällä. Rintsikoita on muuten tasan kahdet. ja molemmat vuodelta 2010. Pienirintaisuuden hyviä puolia tämä! 

MUTTA sitten kävi sellainen juttu, että lokakuun ensi lumilla, kun lasten kanssa pelattiin lumisotaa, menin nitkauttamaan selkäni. Siis joo; ihan tuosta noin vaan lunta kahmaistessani tuntui ensin pieni vihlaisu, joka ei pieneksi sitten jäänyt! Ihan niin kuin koko kroppa olisi sanomassa sopimustaan irti alkaen verisoluista päätyen selkään. Viikon verran sitä hiljaa itsekseni podin; koitin joogata ja venytellä ja anella Irlantilaista ja lapsia hieromaan. No mitään ei tapahtunut, paitsi pahempaan suuntaan, eli kipu lähti valumaan pakaroihin ja nousi lapaluiden väliin, ja olin jäykkä kuin rautakanki. Joka paikkaa särki ja se yhdistettynä ferritiinin puutoksesta johtuviin olotiloihin sai aikaan sen, että olin valmis makoilemaan arkun pohjalle noutajaa odottamaan.

Arkkua ei sattunut lähimailla olemaan vapaana, joten otin käyttöön plan B:n ja soitin salilta tutulle miekkoselle, joka on hieroja ja opiskelee osteopaatiksi. Hänellä sattui olemaan vapaata heti seuraavana aamuna, joten suihkun jälkeen laitoin pitkästä aikaa rintsikat päälle ja valitsin pienentyneestä pikkarivarastostani jalassa pysyvän mallin ja vedin toiset ja ainoat ei ratkeamisvaarassa olevat farkkkuni jalkaan. VIRHE!! En päässytkään makoilemaan mahalleni hierottavaksi, vaan mies totesi osteopaattisen hoidon olevan tarpeen, eikä hieronta kuulemma auttaisi mitään. Koska hänen piti päästä käsiksi myös pakaroihin, oli kuulemma farkut otettava pois… Muutaman kerran vedin sisäisesti syvään henkeä ja toistin itselleni, että olet kolme lasta synnyttänyt, ja muutama kymmenen hoitohenkilökunnan jäsentä on privaatit paikat nähnyt, joten tuo mies kestää kyllä sheivaamattomat jalat ja kulahtaneet pikkarit ja rintsikat jotka eivät enää pysyneet päällä, vaan liukuivat sinne tänne, kun minua hoitopöydällä väänneltiin ja KAIKEN, mitä näkyviin saattaa pilkahtaa. Voi hittojen hitto, että oli hankala ”oot ihan rentona vaan” -käskyjä noudattaa, kun koko ajan mietin pikkareiden valumista kohti nilkkoja ja rintsikoiden rullautumista kohti kaulaa… Mutta hei; kahden käsittelyn jälkeen selkä, pakarat, lapaluun välit, rintaranka, olkapäät, hiirikäsi, pohkeet: KAIKKI AUKI!! Kyllä hiki päässä niitä väänneltiinkin, mutta häpeä oli ihan tämän arvoista!

Eli edustuskelpoiset rintsikat ja ehkä jotkut napakammat pikkarit olisivat myös tarpeen. Samoin kuin ne trikoot, joista ei näkyisi läpi, niin niiden läpi olisi voinut homman hoitaa, eikä olisi pikkareita ja sheivaamatonta alaosaa tarvinnut esitellä ollenkaan!


Läpinäkyvistä trikoista aasinsilta läpinäkyviin treenitrikoisiin. Alkaa olla varasto niissäkin niin vähissä, että kuormitus on melkoista niille kolmelle parille, jotka kaapista löytyvät. Sehän tarkoittaa useimpia pesukertoja niille, ja koska ne ovat osittain jo perittyjä kamoja tai TODELLA vanhoja, eikä mitään huippulaatua, niin läpi loistaa jo kivasti. Kyykkypäivinä pitää valita rekki huolella, koska jonain päivänä myös saumat voivat pettää… Ostoslistalle; mieluiten uudet ja korkealaatuiset, vaikka ekologisin vaate on jo käytössä oleva vaate, ja kirpparilöytö näin ollen olisi paras. Nepraa olen kuitenkin pohtinut, koska se olisi kotimaista designia,euroopassa ommeltu ja kangaskin kierrätysmateriaalia. Lisäksi luvataan läpinäkymättömyystakuu. Kalliit kuin mitkä, mutta ehkä  pian kahden melkein täysin onnistuneen vaatteiden ostolakkovuoden voisi jo sijoittaa. Pohdin asiaa. Myös uudet crossfit-kengät olisi aika must, samoin lenkkarit. Lenkkarit ovat jo pidemmän aikaa olleet yhteiskäytössä Vanhimman Luomulapsen kanssa, ja ta-daa; varpaat ovat hyvin ilmastoidussa kengässä! Koitin päälliseen tullutta reikää kerran jo ommella ehjäksi, mutta ikävästi lenkillä hiersi varvasta. Ei siis jatkoon se homma.

Syystalven takkini, "parempi" villakangastakki, joka on oikeasti jo ihan nyppyntynyt ja kulahtanut, on ratkennut toisesta hartiasta. Toivon, että sen saa paikattua joku itseäni osaavampi ihminen, ja sillä menisi vielä tämä vuosi. Ja joku takin sille osaavalle ihmiselle myös veisi ENNEN kuin takkia tarvitaa. Mutta hartiat ovat ilmeisesti levinneet, koska kovasti  niiden kohdalta ahdistaa. Tällä hetkellä menen pelkillä neuletakeilla, tai villapaidoilla ja Irlantilaiselle pieneksi jääneellä (!!! Tämä on sille kova paikka! Sille on tullut ensimmäistä kertaa elämässään vatsa!) kuoritakilla. Jos johonkin tilaisuuteen siistiä pitäisi päälle laittaa, niin kauhean paksu kierrätyslahjoituksena saatu toppatakki pitää vetaista päälle. Lämminhän ei luita riko, että ei kai siinä mitään, mutta silti.

Lisäksi kaikki trikoopaidat, t-paidat ja colleget ovat ihan valmiita joko työpaidoiksi farmille tai suoraan lumppukierrätykseen. Suurin osa suoraan lumppuun. Tässäkin pohdinnan paikka; ekologisin kirpparivaihtoehto, vai pukijaa miellyttävä 100% luonnonmateriaalivaihtoehto? Ei siis mitään lisättyä elastaania tai muuta muovipohjaista, vaan pellavaa, hamppua, bambua ja villaa. 

Lempivaatteitani ovat olleet viime aikoina 100% merinovillaneule, sata vuotta vanhat norjalaisvillapaidat ja pellavamekko. Niissä on ihmisen hyvä olla! Kirpparien plussana hinta ja ekologisuus. Miinuksena tietysti se, että sieltä harvemmin löytää ihan justiinsa sitä, mitä etsii, eikä varsinkaan puhtaina luonnonmateriaaleina. Toisen vaihtoehdon plussat olisivat tietysti se, että saisi justiinsa sitä, mitä tarvitsee ja ilman etsimisen vaivaa. Paitsi trikoita ilman elastaania on turha etsiä… Miinuksena tietysti uusien raaka-aineiden käyttöönotto, vaikka maailma hukkuu jo valmiisiin vaatteisiin, valmistus- ja kuljetusprosessien aiheuttama kuormitus ympäristölle ja hinta. Toisaalta käytän vaatteeni niin loppuun, että uusien osto on ihan perusteltua, toisaalta kuitenkin: MAAILMA ON TÄYNNÄ VAATETTA!

Pari kuukautta aikaa pohtia (ja toivoa treenitrikoiden saumojen kestävän), kun ostolakko loppuu 24.01.2021 ja sitten vaatehankintojen jälkeen se varmaan jollain lailla selkärangasta tulevana toimintamallina taas jatkuu. Tietysti yksi vaihtoehto on jatkaa noilla samoilla. Ihan muina resupekkoina vaan. Tai alkaa käyttää niitä harvemmin käytettyjä juhlavampia vaatteita ihan arkenakin. Painella tarkistamassa lehmien aitaa pitkässä maximekossa, lähteä raivaamaan taimikkoa kesämekossa tai käydä kyläkaupassa 20-luvun tyylisessä rimpsumekossa. Siinä olisi taas aihetta jutuille Teboilin baariin! Mitään tavaraa en tarvitse, enkä himoitse. Minulla on kaikki, ja vähän enemmänkin, mitä ihminen voi toivoa tai tarvita!

Kuvat liittyvät tarinaan niin, että ne on otettu samana päivänä, kun selkä niksahti. Ennen ko. tapahtumaa. Tässä se taas nähtiin; talvi on pyllystä! Onneksi se jo meni ohi!

 


 

Kommentit

  1. Hei,
    Teillä ei vaikuta olevan realistista käsitystä maailmasta. Ymmärtäähän sen, jos olette vasta 6-vuotiaita, mutta kannattaa tehdä tutkimusta ennen kuin jakaa internettiin omia vääristyneitä mielipiteitä.

    Ensinnäkin, Trump on ja tullaan muistamaan Yhdysvaltain parhaana presidenttinä kautta aikain. Itse en kannata niitä demareita, sillä kuten Suomessakin on huomattu, demarit eivät ole saaneet mitääm aikaan. demarit ja vihreät kommunistit ovat vain aiheuttaneet haittaa suomen taloudelle tiukoilla rajoituksillaan. Suomen tulisi ottaa EUssa olevat säädökset ja rajoitukset.

    Ystävällisin terveisin,
    Vittuuntunut Amislainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitoksia vaan nasevasta mielipiteestäsi, johon sinulla on täysi oikeus yhtä lailla kuin minulla, samoin faktojen tarkistamiseen.

      Demareista ja vihreistä en ole kyllä tässä, enkä itse asiassa missään blogipostauksessani kirjoittanut mitään, joten vähän ohi meni se osui kommentistasi.

      Jos olisin 6-vuotiaana osannut kirjoittaa tällaista tekstiä, niin ai että! Osasin kyllä kirjoittaa ja lukea jo silloin, mutta ei ehkä ihan näin pitkästi.

      Mukavaa ja vähemmän vittuuntunutta syksyn jatkoa sinulle! Terkuin iloinen maisteri

      Poista
  2. Hei, ihania nämä sinun kirjoitukset. Täällä taas itsekseen hekotellaan, anteeksi 😊 Ehdottomasti ostaisin itseä miellyttävät luonnonmateriaaleista valmistetut. Ihanaa ja aurinkoista marraskuuta ja toivottavasti vähälumista☀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos kirjoitukset viihdyttävät! :D Ja hei; eikös ole ollut ihan mielettömän ihana marraskuu?! Vähälumisuus on toivottavaa, todellakin!

      Poista
  3. Todella hyvä että jumi saatiin auki! Itse olen osteopaatilla käydessä pitänyt T-paitaa, kun en rintsikoita suostu käyttämään edes siellä. Ja selän hierontaan menen ihan pokkana sitten ilman yläosaa (niinhän miehetkin menee). Se on kyllä semmoista jumppaa se osteopaatilla olo, siinä ei tosiaan ihan mitkään pikkustringit oo välttämättä se paras vaihtoehto... :D

    Sinullahan on ostolakko sitten jo ihan loppusuoralla, jos se tammikuussa jo loppuu! Eikö ois makeeta, kun vois elukkain lailla kirmata ilman vaatteita?!? Mutta kun ei, niin ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sehän ois ihan parasta, jos nakuna saisi mennä! Myös Luomulasten mielestä! :D Rispektit rintsikkattomuudesta. Jonain päivänä mäkin vielä ryhdyn siihen.... Ostolakkkovuosi on kyllä mennyt vauhdilla! Tämä on vaatteiden suhteen jo toinen vuosi, joten siksi ne alkaa olla ihan loppuunkäytettyjä, kun eivät mitään priimaa olleet silloin 2 vuotta sittenkään....

      Poista

Lähetä kommentti

Kiva kuulla juuri sinun ajatuksiasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maailman helpoin kosteusvoide

DIY hoitoainepala hiuksille

DIY: Palasaippua