Se aika vuodesta

 Kuulin radiossa muutama päivä sitten aivan satuttavan kipeästi kolahtaneen mainoksen, jossa kaksi nuorta miestä keskustelevat keskenään:

"Mitä sä teet?"

"Mä leikkaan näitä kierrätyspahveja suikaleiksi."

"...Ai miksi? Eikö ne mene kierrätykseen kokonaisena?"

"Menee, menee, mutta kun mulla on tentti tulossa!"

Ihmismieli on valtavan hyvä keksimään kaikkea sijaistoimintoa, kun tarvitsisi oikeasti ryhtyä johonkin ei niin itseä miellyttävään puuhaan  -kuten esimerkiksi maatalouden kirjanpitoon. Olen ollut kun nuo mainoksen jätkät; keskustellut itsekseni ja ihmetellyt syvästi kaikkea kehittelemääni Todella Tärkeää Puuhaa, jolla olen sujuvasti vältellyt kuittirumban aloittamista. Jos on yleensä muutenkin kirjanpidon tekeminen tuskaista, niin nyt, kun ensin istuu päivän koneella palkkatöissä, ja SEN JÄLKEEN pitäisi vielä istua tekemässä kirjanpitoa, niin näyttää olevan not gonna happen -tyyppinen tilanne käsillä tällaiselle ulkoilma-aktiiville. Jos välillä tämän bloginkin päivittäminen jää, vaikka se on valtaisan mieluisaa puuhaa, kun ei enää jaksa vaan istua enää koneen äärellä kun keho huutaa liikettä, silmät lepoa ruudusta ja mielikin vaeltelee jossain muissa sfääreissä, niin arvaa vaan, miten tehokkaasti on edennyt maatalouden kirjanpito!

Aloitin viikko sitten perjantaina. Tai "aloitin". "Käyn eka koirien kanssa lenkillä, niin saa aivot happea!". Kun sieltä tulin, olikin vähän nälkä, ja aurinko pilkisteli, niin syömisen jälkeen piti tietysti pikaisesti imuroida, kun kaikki pikku pölyhippuset muuten olisivat estäneet kirjanpidon tekemisen. Sitten pitikin pestä pyykkiä. Ja ruokkia linnut. Ja lehmät. Harjata lehmiä. Käydä hiihtämässä. Syödä taas. Aivan yllättäen kello olikin kolme ja oli lähdettävä kuskaamaan Vanhinta Luomulasta futistreeneihin. Käytävä itse treenaamassa. Keskimmäinen luomulapsi kysyi, että saisiko viettää poikien illan kaksin Daddyn kanssa, että jos me tytöt mennään vaikka mökille. Kamojen pakkausta. Polttopuiden pakkausta. Mökille. Saunaveden sulatusta lumesta. Saunomista. Juttelua. Sammuminen sohvalle Barack Obaman kirja kainalossa (eli vähän niin kuin Barack kainalossa....). 

Lauantaina ei tietty voinut, kun täytyyhän sitä yksi päivä olla perheelle ja ranchille omistettu. Pulkkamäkeä ja kaakaota. Hiihtoa ja eläimiä.

Sunnuntaina sain kaivettua kuittikansion pöydälle. Kädet painoivat noin tuhat kiloa per käsi ja kansio vähintään nelinkertaisesti tuon määrän. Järjestelin sinne tänne viskatut sähkö- ja vesilaskut omiin sarakkeisiinsa. Rei'itin (kirjoitetaanko se tosiaan noin?!?) muutamat Hankkijan kuitit kansioon, ja sitten tulikin pakottava tarve lähteä omaa isää moikkaamaan. Jännästi sillä reissulla menikin koko sunnuntai...'

Tiistaina Irlantilaisen meni hermo, ja hän ryhtyi hommiin. Siitä seurasi parisuhdekriisi, jota oli jo alustanut kriisi siitä, että Irlantilaisen mielestä olen ihan hullu, kun tahdon kanoja, ja hän ei tee koppia ja ideani jostain muusta kopin rakentajana oli niin tyhmä! Ja minähän tietysti suutuin. Sitten suuttui Irlantilainen, koska kaikki hukkuneet kuitit olivat minun vikani ja otin kaiken raivon vastaan ihan hissukseen, koska olin vaan tyytyväinen, että homma vihdoinkin eteni. Kuittiraivon. En kanaraivoa. Siitä en ole toipunut vieläkään, vaan ihmettelen, että saisinko tämän ikäisenä ehkä itsekin jostain asioista päättää?Edes viidestä tai kuudesta kanasta!!! 

Nyt eletään torstai-iltaa, lähes perjantain puolella ollaan, ja tuskaiset tunnit työpäivän jälkeen tarkistin kilometrimääriä maatalouden ja metsätalouden sarakkeisiin exceliin, MUTTA NYT KAIKKI ON TEHTY!!! Viemistä vaille valmis! Valtava helpotuksen tunne ja päättäväinen mieliala, että tänä vuonna kaikki kuitit pistetään heti talteen, ja että teen kuukausittain kirjanpidon, enkä jätä sitä viime hetkeen ja ajopäiväkirjakin on ajan tasalla koko ajan jajaja... Ainoa vaan, että joka vuosi näihin samoihin aikoihin muistelen hämärästi tehneeni saman päätöksen!