Talviloma

Talvilomaviikko tuntuu haihtuvan käsistä kuin savu, joka tanssien katoaa taivaalle ilman, että siihen saa mitään kosketusta. Kaikki pulkkamäki-, hiihtolatu-, ja talvivaellussuunnitelmat ovat vaihtuneet yrityksiin pysyä pystyssä peilikirkkaalla jäätiköllä, ja vaan ihmettelyyn, että mitä nyt ja mihin päivät katoavat, ja miksi koko ajan tuntuu sunnuntailta. Raumalla koronatilanne on räjähtänyt käsiin, joten kaikki sisätila-aktiviteetit ovat nounou -listalla, eikä oikein mielikään tee mihinkään ihmisten ilmoille. kuvat tässä postauksessa EIVÄT OLE TÄLTÄ VIIKOLTA!

Luomulapset suhtautuvat tilanteeseen jokainen oman tempperamenttinsa mukaisesti, mutta kaikki kolme huomattavasti paremmin kuin heidän äitinsä, joka oli ladannut valtavat odotukset sille, miten paljon hiihtokilometrejä kertyisi, miten ulkoiltaisiin yhdessä, sisällä käytäisiin keittämässä vain lisää kaakaota, ja MITEN KIVAA MEILLÄ OLISI YHDESSÄ. No ei ole ollut! Nyt tämä kuukausia kestänyt etätyö-farmityö Irlantilaisen kanssa 24/7 koko ajan yhdessä on siinä pisteessä, että ärsyttää jo toisen hengittäminenkin, puhumattakaan sitten muusta olemassaolosta. Välillä huomaan miettiväni pysyvää mökille muuttamista, koska en kestä sitä, miten Irlantilainen nielaisee vettä tai keittää taukoamatta sitä helvetin teetään, jonka loppuminen aiheuttaa hänelle drama queen -tyyppisen hermoromahduksen. Välillä huomaan, miten Irlantilainen tuijottaa mua ärsyyntyneellä katseella, kun jätän kamerani keittiön pöydälle tai sanon sadatta kertaa, että persuus ei kestä istumatyötä tai aloitan jonkun homman vaikken ole toista tehnyt loppuun. Lapsia sentään vielä siedän; ikävöin Vanhinta Luomulasta, joka on onnensa kukkuloilla ratsastusleirillä. 

Sanoin väliaikaiset tai lopulliset hyvästit crossfitille muutama viikko sitten, kun ei lasten treeniajat ja muuttuneet cf:n treeniajat enää kohdanneet kuin kerran viikossa, ja tuntui hullulta maksaa 800 euroa vuodessa muutamasta treenistä. Hirveät, siis HIRVEÄT vieroitusoireet -henkiset ja fyysiset- ollut siitä asti. Mikään muu ei oikein tunnu miltään... Ja tämä tekee minusta vielä mukavamman Hiihto auttoi, kun pääsi hikoilemaan, ja lihaksissa pumppasi veri ja maitohappo, nyt ei ole voinut tehdä mitään.

Mursin varpaani ennen lomaa. Kaaduin myös kotipihassa jäälle ja häntäluu otti sen verran kovaa iskua, että päätäkin särki koko eilisen. Poltin käsivarteni kiukaaseen. Eilinen oli itsesäälin multihuipentuma, jolloin näin itseni sohvaperunaksi muuttuneena, laiskana, masentuneena ja makkaraa syövänä täysin eri versiona itsestäni. Illalla kuuntelin mökillä tuulen riehuntaa ja vesisateen valumista ränneissä, ja päätin, että nyt pitää ryhdistäytyä! Ei mitään hurjia best versioneita, eikä superihmissuorituksia, mutta ryhtiliike. Henkinen ryhtiliike.

Maaliskuun 8. tulee tiukempi lockdown. Tiukempi kuristus on jo kurkussani kiertyneenä ollut monta päivää. Hampaat ovat olleet kiinni toisissaan tiukasti kuin vastarakastuneet ensimmäisenä yhteisenä yönään. Olen päättänyt olla lukematta uutisia, ja varsinkin kommenttipalstoja, joissa joka toinen kiroilee hallituksen hitautta päätöksenteossa ja joka toinen taas ihmettelee tällaista ylireagointia. Olen päättänyt vaihtaa päälleni kauniin mekon (koska olen ostanut itselleni kauniita mekkoja, ja niistä kerron lisää pian!) joka kerta, kun lähden hakemaan vaikka vaan hiivapakettia kaupasta. Harjata hiukseni ennen kuin menen mihinkään. Ajaa säärikarvani, vaikken crossfit-treeneihin mene, eikä kukaan sääriäni näkisi. Meikkaisinkin, jos yhtään meikkiä omistaisin. Olen aloittanut aamu- ja iltameditaatiot, samoin säännölliset rentoutusharjoitukset. Tänä aamuna listasin kiitollisuudenaiheita, ja niitä riittää! Heti, kun jää sulaa, vaihdan hiihdon hölkkään. Olen ottanut vieroitusoiremantran käyttööni, ja koitan vakuutella itselleni, että tärkeintä on terveys ja se, että ylipäätään olen liikuntakykyinen ja pystyn tekemään keväällä fyysistä työtä, ei kaiken tarvitse olla urheilua veren maku suussa ja täysillä, ei isoja haboja ja terhakkaa pyllyä. Toistaiseksi huonot tulokset mantran toistamisella, mutta sitkeästi -HYVIN SITKEÄSTI- jatkan. Vakuuttelen myös, että jahka 36 jäljellä olevaa työpäivää on ohitse, pärjään kyllä! Jostain tulee rahaa ja jotain keksin ja kaikkeen pystyn (paitsi en konehommiin. Niihin en pysty!)

Tänään siivosin kasvihuoneen. Ulkona sirittelivät linnut vielä viideltä. Tihkusade rapisi kasvihuoneen muoviin, ja pieni ilo virisi jossain sisälläni. Kaikesta huolimatta kevät tulee ja valoa kohden mennään. Joka päivä, valoa kohden.