Ostolakko 365
HUH, mikä myrsky on iskenyt tänne länteen! On siis aikaa pohtia taas vaatteita; niitä tarpeellisia ja vähemmän tarpeellisia. Heti alkuun kuva ihan Kaikista Tärkeämmistä: VILLASUKAT! Niitä tulee käytettyä töissä, juhlissa, joogassa, ulkoillessa, rentoutuessa... Aina, kun on alle +25 astetta lämmintä.
Uusien vaatteiden vuoden mittainen ostolakko alkoi "virallisesti" tässä blogissa helmikuun 22. päivä. Turhauduin The True Cost -dokkarin jälkimainingeissa tekemäni asiaan perehtymisen jälkeen tähän meidän tapaamme elää nopean muodin maailmassa, kertakäyttökulttuurissa, turhuuksien markkinoilla. Oikeasti olin viimeisen vaatteeni (biletoppi salin pikkujouluihin, ja siinä on enemmän reikää kuin kankaaksi luokiteltavaa materiaalia) ostanut marraskuun lopussa salin pikkujouluihin. Mutta virallisen kaavan mukaan jos mennään, niin se on kuulkaa 7 kuukautta haasteesta mennyt! Miten on SULLA mennyt, jos haasteeseen mukaan lähdit?
Omalla kohdalla hight ja lowt tulee tässä:
HIGH-osio:
1) Lakko on ihan huomaamatta laajentunut myös kaikkeen muuhun; en ole ostanut mitään sisustustavaraa, urheiluvälinettä, meikkiä, harrastevälinettä, korua, teknistä vempainta.... EN MITÄÄN!!! WOHOOO!!!
2) Kun ei tule mitään uutta tilalle, ja vanhoista, käyttämättä jääneistä olen kuolinsiivousasenteella pikku hiljaa hankkiutunut eroon, on aivan valtava vapauden ja tilan tunne kotona ja sielussa. Ihan parasta; voin vahvasti suositella. Tosin se on vähän itseään ruokkiva ilmiö: kun saa tuosta tunteesta kiinni, niin tekisi mieli viskata kaikki kierrätysastioihin tai suoraan jätelavalle, mutta ei sekään ihan toimi ainakaan näin perheelliseltä, harrastavalta, paskasia töitä vääntävältä ihmiseltä.
3) Ei tee mitään enää mieli. Instan kohdistettu markkinointi osuu lähimmäksi, ja joskus klikkailen jopa kuvia auki ja ihastelen hippimekkoja, värikkäitä urheilutrikoita, Dr. Martens -tyylisiä maihareita ja pellavaisia lötköpöksyjä, mutta sitten järki tulee päähän. Ajatus siitä, että en oikeasti tarvitse yhtään mitään noista Made in Bangladesh -tuotteista, joiden valmistus on jonkun toisen (naisen) selkänahasta ja sydänverestä revitty, ympäristön kustannuksella tänne rahdattu, ja kehitysmaiden ihmisten riesaksi lopulta päätyvistä tuotteista. Kaikki kauppojen vaaterekit, aletangot ja mainokset pystyn nykyisin ohittamaan ihan ilman pienintäkään simäluomen värähdystä. No Antti Tuiskun mainoksen kohdalla vähän värähti, mutta ei suinkaan vaatteiden vuoksi.
4) Raha. Niin sitä vaan säästyy ihan huomaamatta. Kun pystyy ohittamaan vaatekaupat täysin, ei tule "vahingossa" ostettua lapsillekaan mitään. Ja ihan hyvin ovat vaatteissa pysyneet. Paitsi nuorimmainen on näyttänyt hukanneen kaikki samaa paria olevat hanskat. Eskariin voi kuitenkin näemmä mennä ihan hvyin niin, että vasemmassa kädessä on tummansininen ratsastushanska ja oikeassa pinkki glitteri normihanska. Ehkä tälle on tehtävä jotain...
5) Kaverin vanha on mun uusi. Pihaan ajoi kesällä keskimmäisen luomulapsen futiskaverin äiti, ja tuskaili helteisellä pihamaalla takakontissa olevia kasseja, täynnä kierrätykseen meneviä vaatteita. "Kun ne on nyt viikkotolkulla tuolla olleet, kun en vaan saa tipautettua niitä pois!!" Kysäsin siinä, että olisikohan sattumalta siellä jotain kauhtuneita trikoopaitoja, jotka olisivat omiaan tähän ranchille työpaidoiksi, ja turhautunut nainen iski kassit terassille, ja sanoi, että kaiva sieltä, kun en enää edes muista!! No minähän kaivelin, ja löysin ihanan ylipitkän harmaan collegehupparin, jollaista on mieli tehnyt jo kauan! JA valkoisen hippimekon! Irlantilainen pudisteli päätään, että ihanko oikeasti aiot tuolta Virpin kasseista itsellesi ottaa vaatetta, että eikö ole vähän noloa? NO EI OLE!! Harmaa college on ollut niin kovalla käytöllä, että ei mitään rajaa, valkoinen hippimekko oli kuumien kesäiltojen luottovaate, ja kai se on Virpillekin ihan se ja sama, käytänkö minä niitä, vai joku tuntematon tyyppi. Työpaitoja ei löytynyt, mutta nämä muut olivat ihan kuin tarkoitettuja muuttamaan minun vaatekaappiini. Onneksi oli kuuma kesä, ja nyt koitan selvitä näillä kolmella omistamallani työpaidalla, ja eiköhän se suju.
6) Mun vanha on mun uusi. Crossfit-salilla oli kaamea vesivahinko kesällä sattuneen myrskyn ja tulvan seurauksena. Kaikki kaapit piti tyhjentää, ja kaapeissa olleet kengät ja treenivarusteet piti rahdata salilta pois. Omat CF-kenkäni ovat ikivanhat, ja oikean jalan kengän pohja on köysikiipeilyn seurauksena kulunut puhki. Sitkeästi olen niitä käyttänyt, koska ostolakko ja koska ne ovat niin hyvät jalassa. Mentiinpä sitten eräänä päivänä tekemään omatoimitreeni kahden ihanan naisen kanssa, ja niin vaan olin unohtanut kenkäni kotiin, kun aina ennen ne on kätevästi vaan sieltä kaapista jalkaan vetassut. Kyselin vieressä treenaavilta hikisiltä (paidattomilta ja lihaksikkailta, ihan vaan pikkuinen relevantti lisäys) miekkosilta, että olisiko jollain lainata about 39-40 kokoiset kengät, mutta ihme kyllä ei ollut. Koko 43 olisi kuulemma löytynyt. Sitten tuli mieleen, että yksi huonehan on täynnä kaapeista noutamatta jäänyttä tavaraa, ja minähän lainaan sieltä! Oman kaapin numero lävähti heti kynnyksellä vastaan oranssin kenkälaatikon kyljessä, ja sen sisältä löytyivät minun vanhat Reebokin treenikenkäni!! En edes muistanut sellaisia omistaneeni, kunnes ne näin, ja muisti palautui hetkessä. Että nyt on "uudet" treenikengät, vaikkakin vanhat reikäpohjaiset taitavat silti useammin jalkaan päätyä.
LOW-osio:
1) Hukkasin juoksukenkäni. Viimeksi ne olivat jalassa äidit vs. pojat äitienpäivämatsissa toukokuussa, ja sen jälkeen ei missään!! Ei crossfit-salilla. Ei futishallin löytötavaralaatikossa (tosin löysin sieltä pojan juomapullon, että ei mikään turha kaivelu kuitenkaan ollut!!), ei kotona, ei autossa, ei oman isäni luona, EI HITTO MISSÄÄN!!!! Joten ostin juoksulenkkarit. Uudet. Tämä on suurin takapakki, mutta en vaan voinut vuotta olla ilman lenkkareita. (Ja äidit muuten voittivat tuon matsin -jopa murskalukemin. Ensi keväänä vaan voi olla jo toinen juttu; sen verran valtavaa on kehitys ollut pojilla, ja äideillä sen sijaan on taas yksi vanhentava vuosi lisää mittarissa!)
2) Tahtoisin nyt syksyksi sellaisen pitkän, pyllyn alapuolelle ulottuvan poolokauluksisen, vähän kapean mallisen, tummanharmaan oikean paksun villapaidan. En tiedä, mistä tuo on päähäni pälkähtänyt, mutta semmoisen haluaisin, ja hyvin selvänä näen sen pääni sisällä. Ei sellaista mistään kaupasta edes löydy, enkä osaa itse puikkoja käyttää, joten hyvin voin tämän mielitekoni haudata. Jostain syystä se vaan paukahtaa säännöllisesti ajatuksiin; voi kun olisi kiva! Mutta tämä ei ole ostolakon seurausta. Ennemminkin jonkun mielenvikaisuuden.
3) Olin ilmoittautunut vapaaehtoiseksi (vai "vapaaehtoiseksi" taitaisi olla lähempänä totuutta) keskimmäisen lapsen futisturnaukseen kioskitädiksi. Päälle iskin mukavan pehmoiset, 6 vuotta vanhat farkut, ja t-paidan, kun oli lämmin päivä. Eikö ne farkut revenneet justiinsa ennen kioskivuoroa. Pyllystä kuului iloinen ritinä, ja niin vaan keski-ikäinen futisäiti muuttui sekunnissa pornahtavaksi futisäidiksi, koska t-paita ei pyllyä peittänyt - ei sitten yhtään. EIKÄ SIINÄ VIELÄ KAIKKI; kyykistyin täyttämään lattianrajassa olevaa jääkaappia, ja MOLEMMAT POLVET SAMA JUTTU!!!! Pornahtava, itseään teiniksi luuleva futismutsi syntyi samassa sekunnissa.... Tämähän ei tietysti ole ostolakon vika, vaan ihan itseni, sillä eihän nykyfarkut ikuisuuksia kestä, jos niitä paljon käyttää. Mutta vähän ostolakon vika. Vaikka ei yhtään, sillä en olisi uusia farkkuja ostanut, sillä mikään ei ole kamalampaa kuin uudet, jäykät ja kovat farkut. Lisäksi näihin sata metrisiin jalkoihin sopivien housujen löytäminen on ihme itsessään, joten ei; ei ollut ostolakon vika tämä. Kunhan avauduin.
4) Sovitaanko, että ostolakko ei päde TARPEESEEN tuleviin uusiin alusvaatteisiin? Katsokaas kun pikkaritilanne alkaa olla huolestuttava... Vyötärön kuminauhat ritisevät vanhuuttaan, ja Irlantilainen pudistelee päätään, koska mikään ei tietysti ole kuumottavampaa katseltavaa, kuin nainen ja kunnon builder's crack -yhdistelmä. Että ihan vaikka kolmet pikkarit jos saisin ostaa, niin kiva olisi. Ei mitään seksihepeneitä (sori vaan, Irlantilainen!!), vaan ennemminkin semmoiset mukavat, reilut ja paksut mummoalkkarit.
Tilanne siis 6-4 ostolakon hyväksi. Tai oikeasti 6-2, koska kaksi noista LOW-jutuista on ennemminkin oman pään sisäistä hullutusta. Tai oikeammin vielä 6-1, sillä ei kai kukaan edes myy, saati osta, käytettyjä pikkareita yhtään mistään?!
Uusien vaatteiden vuoden mittainen ostolakko alkoi "virallisesti" tässä blogissa helmikuun 22. päivä. Turhauduin The True Cost -dokkarin jälkimainingeissa tekemäni asiaan perehtymisen jälkeen tähän meidän tapaamme elää nopean muodin maailmassa, kertakäyttökulttuurissa, turhuuksien markkinoilla. Oikeasti olin viimeisen vaatteeni (biletoppi salin pikkujouluihin, ja siinä on enemmän reikää kuin kankaaksi luokiteltavaa materiaalia) ostanut marraskuun lopussa salin pikkujouluihin. Mutta virallisen kaavan mukaan jos mennään, niin se on kuulkaa 7 kuukautta haasteesta mennyt! Miten on SULLA mennyt, jos haasteeseen mukaan lähdit?
Omalla kohdalla hight ja lowt tulee tässä:
HIGH-osio:
1) Lakko on ihan huomaamatta laajentunut myös kaikkeen muuhun; en ole ostanut mitään sisustustavaraa, urheiluvälinettä, meikkiä, harrastevälinettä, korua, teknistä vempainta.... EN MITÄÄN!!! WOHOOO!!!
2) Kun ei tule mitään uutta tilalle, ja vanhoista, käyttämättä jääneistä olen kuolinsiivousasenteella pikku hiljaa hankkiutunut eroon, on aivan valtava vapauden ja tilan tunne kotona ja sielussa. Ihan parasta; voin vahvasti suositella. Tosin se on vähän itseään ruokkiva ilmiö: kun saa tuosta tunteesta kiinni, niin tekisi mieli viskata kaikki kierrätysastioihin tai suoraan jätelavalle, mutta ei sekään ihan toimi ainakaan näin perheelliseltä, harrastavalta, paskasia töitä vääntävältä ihmiseltä.
3) Ei tee mitään enää mieli. Instan kohdistettu markkinointi osuu lähimmäksi, ja joskus klikkailen jopa kuvia auki ja ihastelen hippimekkoja, värikkäitä urheilutrikoita, Dr. Martens -tyylisiä maihareita ja pellavaisia lötköpöksyjä, mutta sitten järki tulee päähän. Ajatus siitä, että en oikeasti tarvitse yhtään mitään noista Made in Bangladesh -tuotteista, joiden valmistus on jonkun toisen (naisen) selkänahasta ja sydänverestä revitty, ympäristön kustannuksella tänne rahdattu, ja kehitysmaiden ihmisten riesaksi lopulta päätyvistä tuotteista. Kaikki kauppojen vaaterekit, aletangot ja mainokset pystyn nykyisin ohittamaan ihan ilman pienintäkään simäluomen värähdystä. No Antti Tuiskun mainoksen kohdalla vähän värähti, mutta ei suinkaan vaatteiden vuoksi.
4) Raha. Niin sitä vaan säästyy ihan huomaamatta. Kun pystyy ohittamaan vaatekaupat täysin, ei tule "vahingossa" ostettua lapsillekaan mitään. Ja ihan hyvin ovat vaatteissa pysyneet. Paitsi nuorimmainen on näyttänyt hukanneen kaikki samaa paria olevat hanskat. Eskariin voi kuitenkin näemmä mennä ihan hvyin niin, että vasemmassa kädessä on tummansininen ratsastushanska ja oikeassa pinkki glitteri normihanska. Ehkä tälle on tehtävä jotain...
5) Kaverin vanha on mun uusi. Pihaan ajoi kesällä keskimmäisen luomulapsen futiskaverin äiti, ja tuskaili helteisellä pihamaalla takakontissa olevia kasseja, täynnä kierrätykseen meneviä vaatteita. "Kun ne on nyt viikkotolkulla tuolla olleet, kun en vaan saa tipautettua niitä pois!!" Kysäsin siinä, että olisikohan sattumalta siellä jotain kauhtuneita trikoopaitoja, jotka olisivat omiaan tähän ranchille työpaidoiksi, ja turhautunut nainen iski kassit terassille, ja sanoi, että kaiva sieltä, kun en enää edes muista!! No minähän kaivelin, ja löysin ihanan ylipitkän harmaan collegehupparin, jollaista on mieli tehnyt jo kauan! JA valkoisen hippimekon! Irlantilainen pudisteli päätään, että ihanko oikeasti aiot tuolta Virpin kasseista itsellesi ottaa vaatetta, että eikö ole vähän noloa? NO EI OLE!! Harmaa college on ollut niin kovalla käytöllä, että ei mitään rajaa, valkoinen hippimekko oli kuumien kesäiltojen luottovaate, ja kai se on Virpillekin ihan se ja sama, käytänkö minä niitä, vai joku tuntematon tyyppi. Työpaitoja ei löytynyt, mutta nämä muut olivat ihan kuin tarkoitettuja muuttamaan minun vaatekaappiini. Onneksi oli kuuma kesä, ja nyt koitan selvitä näillä kolmella omistamallani työpaidalla, ja eiköhän se suju.
6) Mun vanha on mun uusi. Crossfit-salilla oli kaamea vesivahinko kesällä sattuneen myrskyn ja tulvan seurauksena. Kaikki kaapit piti tyhjentää, ja kaapeissa olleet kengät ja treenivarusteet piti rahdata salilta pois. Omat CF-kenkäni ovat ikivanhat, ja oikean jalan kengän pohja on köysikiipeilyn seurauksena kulunut puhki. Sitkeästi olen niitä käyttänyt, koska ostolakko ja koska ne ovat niin hyvät jalassa. Mentiinpä sitten eräänä päivänä tekemään omatoimitreeni kahden ihanan naisen kanssa, ja niin vaan olin unohtanut kenkäni kotiin, kun aina ennen ne on kätevästi vaan sieltä kaapista jalkaan vetassut. Kyselin vieressä treenaavilta hikisiltä (paidattomilta ja lihaksikkailta, ihan vaan pikkuinen relevantti lisäys) miekkosilta, että olisiko jollain lainata about 39-40 kokoiset kengät, mutta ihme kyllä ei ollut. Koko 43 olisi kuulemma löytynyt. Sitten tuli mieleen, että yksi huonehan on täynnä kaapeista noutamatta jäänyttä tavaraa, ja minähän lainaan sieltä! Oman kaapin numero lävähti heti kynnyksellä vastaan oranssin kenkälaatikon kyljessä, ja sen sisältä löytyivät minun vanhat Reebokin treenikenkäni!! En edes muistanut sellaisia omistaneeni, kunnes ne näin, ja muisti palautui hetkessä. Että nyt on "uudet" treenikengät, vaikkakin vanhat reikäpohjaiset taitavat silti useammin jalkaan päätyä.
LOW-osio:
1) Hukkasin juoksukenkäni. Viimeksi ne olivat jalassa äidit vs. pojat äitienpäivämatsissa toukokuussa, ja sen jälkeen ei missään!! Ei crossfit-salilla. Ei futishallin löytötavaralaatikossa (tosin löysin sieltä pojan juomapullon, että ei mikään turha kaivelu kuitenkaan ollut!!), ei kotona, ei autossa, ei oman isäni luona, EI HITTO MISSÄÄN!!!! Joten ostin juoksulenkkarit. Uudet. Tämä on suurin takapakki, mutta en vaan voinut vuotta olla ilman lenkkareita. (Ja äidit muuten voittivat tuon matsin -jopa murskalukemin. Ensi keväänä vaan voi olla jo toinen juttu; sen verran valtavaa on kehitys ollut pojilla, ja äideillä sen sijaan on taas yksi vanhentava vuosi lisää mittarissa!)
2) Tahtoisin nyt syksyksi sellaisen pitkän, pyllyn alapuolelle ulottuvan poolokauluksisen, vähän kapean mallisen, tummanharmaan oikean paksun villapaidan. En tiedä, mistä tuo on päähäni pälkähtänyt, mutta semmoisen haluaisin, ja hyvin selvänä näen sen pääni sisällä. Ei sellaista mistään kaupasta edes löydy, enkä osaa itse puikkoja käyttää, joten hyvin voin tämän mielitekoni haudata. Jostain syystä se vaan paukahtaa säännöllisesti ajatuksiin; voi kun olisi kiva! Mutta tämä ei ole ostolakon seurausta. Ennemminkin jonkun mielenvikaisuuden.
3) Olin ilmoittautunut vapaaehtoiseksi (vai "vapaaehtoiseksi" taitaisi olla lähempänä totuutta) keskimmäisen lapsen futisturnaukseen kioskitädiksi. Päälle iskin mukavan pehmoiset, 6 vuotta vanhat farkut, ja t-paidan, kun oli lämmin päivä. Eikö ne farkut revenneet justiinsa ennen kioskivuoroa. Pyllystä kuului iloinen ritinä, ja niin vaan keski-ikäinen futisäiti muuttui sekunnissa pornahtavaksi futisäidiksi, koska t-paita ei pyllyä peittänyt - ei sitten yhtään. EIKÄ SIINÄ VIELÄ KAIKKI; kyykistyin täyttämään lattianrajassa olevaa jääkaappia, ja MOLEMMAT POLVET SAMA JUTTU!!!! Pornahtava, itseään teiniksi luuleva futismutsi syntyi samassa sekunnissa.... Tämähän ei tietysti ole ostolakon vika, vaan ihan itseni, sillä eihän nykyfarkut ikuisuuksia kestä, jos niitä paljon käyttää. Mutta vähän ostolakon vika. Vaikka ei yhtään, sillä en olisi uusia farkkuja ostanut, sillä mikään ei ole kamalampaa kuin uudet, jäykät ja kovat farkut. Lisäksi näihin sata metrisiin jalkoihin sopivien housujen löytäminen on ihme itsessään, joten ei; ei ollut ostolakon vika tämä. Kunhan avauduin.
4) Sovitaanko, että ostolakko ei päde TARPEESEEN tuleviin uusiin alusvaatteisiin? Katsokaas kun pikkaritilanne alkaa olla huolestuttava... Vyötärön kuminauhat ritisevät vanhuuttaan, ja Irlantilainen pudistelee päätään, koska mikään ei tietysti ole kuumottavampaa katseltavaa, kuin nainen ja kunnon builder's crack -yhdistelmä. Että ihan vaikka kolmet pikkarit jos saisin ostaa, niin kiva olisi. Ei mitään seksihepeneitä (sori vaan, Irlantilainen!!), vaan ennemminkin semmoiset mukavat, reilut ja paksut mummoalkkarit.
Tilanne siis 6-4 ostolakon hyväksi. Tai oikeasti 6-2, koska kaksi noista LOW-jutuista on ennemminkin oman pään sisäistä hullutusta. Tai oikeammin vielä 6-1, sillä ei kai kukaan edes myy, saati osta, käytettyjä pikkareita yhtään mistään?!
Kohta kaksi ja amen! Kun ei osta, tulee ilmeisesti tarve käänteiseen toimintaan. Vaikka oon kyllä miettinyt estäisikö oma häveliäisyys paljastamasta millaisia helmiä omasta alusvaatelaatikosta löytyykään, sitä käyttökelpoisen rajaa voi venyttää todella pitkälle. Ja kuluessaanhan kangas alkaa kuultaa läpi, eli ilmiselvästi muistuttaa seksihepenettä ;)
VastaaPoistaAI KAUHEETA!!! Mä kuolen nauruun, koska MÄ TIEDÄN MISTÄ SÄ PUHUT!!! En oo vaan osannut kääntää tätä positiiviseksi, eli ne todellakin alkaa olla seksihepeneiden veroisia vermeitä. KIITOS TÄSTÄ!!!!!!!!
Poista