Avautuminen - ei herkkähermoisille

Viikko mennyt taas hujahtamalla, vaikka aikamoista hiljaiseloa ja nilverikkomummotahdilla työskentelyä täällä onkin ollut. Ensin meinasin laittaa pelkkä "mummotahdilla", mutta sitten mietin naapuruston mummoja, ja sitä, että enhän mä nykykunnossani pysyisi niiden perässä. #crossfitgirls Keuhkokuumeen jälkimainingit ovat vielä selvästi havaittavissa. Yhtenä päivänä kun jotain tekee, niin seuraavana on veto täysin pois. Komeaa!

Nyt mä aion avautua, sillä tämä on mun blogini ja mä saan täällä avautua just niin paljon ja ärtyneesti, kun vaan ikinäkin haluan! Eli jos et kestä negissävytteistä avautumista, niin älä lue. Eilen oli kuitenkin kansainvälinen mielenterveyspäivä, ja sen hengessä annan tänne tulla ihan täydeltä laidalta. Nimittäin pikku hiljaa on ollut pakko kertoa marraskuun alussa tapahtuvasta palkkatyöläiseksi paluusta, johon pääsin/jouduin valtavan hyvin menneen työhaastiksen seurauksena. Ja laitetaan tähän nyt vielä sekin, että ainoastaan kaksi ilmastonmuutoksesta johtuvaa extremevuotta, jotka tuhosivat farmin sadon kokonaan tai osittain johtivat tähän ratkaisuun. Ei siis mikään syvältä sisimmästäni kumpuava halu palata palkkatyöläiseksi ole johtanut tähän päätökseen. Farmiahan ei noin vain lopeteta, varsinkaan, kun kyseessä on vuoden projektityö, joten se rullaa entiseen malliin myös tämän uuden työn ohella.

Kommentteja tutuilta ja vähemmän tutuilta:

1) "Ehkä hyvä sunkin palata oikeisiin töihin!"

2) " Voi olla hyvä, että sullekin tulee jotain muuta ajateltavaa."

3) "Kiva, kun säkin pääset kotoa välillä pois."

4) "Tulee sunkin päiviisi sitten rytmi!"

5) "Näet sitten sinäkin, mimmoista on, kun ei ehdi itse harrastamaan ja blogeja kirjoittamaan!"

Miltä kuulostaa?? Mun korviini kuulostaa siltä, että kommentoija numero 1 ei pidä ruokansa tuottajia ja heidän työtään missään arvossa. Onhan meillä pieni tämä tila, ja hyvin kausiluontoista työtä tämä on, mutta C'MOON: "oikeisiin töihin"?!?!?  Mun verenpaineeni nousi ihan järjettömiin lukemiin, tunsin, miten veri kohisi kasvoilleni, ja laitoin WU:n pois, etten vastaisi muutamilla vittuperkeleillä, mikä todennäköisesti kaduttaisi myöhemmin. Onko oikeita töitä vain ne, joihin mennään kodin ulkopuolelle? Joista joku muu maksaa palkkaa? Muistan lukeneeni jonkun freelancetoimittajan tai kirjailijan jutun joskus, jossa hän pohdiskeli samaa, mitä olen itsekin kokenut. Että "Kai sä voit hoitaa tämän ja tämän, kun olet vaan siinä kotona?" NO EN HELVETTI VOI! MULLA ON TÖITÄ! Ja joskus jopa odottamattomia töitä, jolloin munkin aikataulut kusee ja unohdan ajan ja teen niitä "vääriä töitä".  Että terkut sinne kotona hääriville yrittäjille; te ETTE tee oikeita töitä! Olisiko aika jo pikku hiljaa harkita sellaisia?

Terkut myös sinne, kommentoija numero kaksi! Minulla säilyy "muun ajateltavan" lisäksi kaikki tämä vanha ajateltava. Sehän ei täältä lähde mihinkään, vaikka minä menen ajattelemaan muuta sinne "oikeisiin töihin". Eli ajateltava tuplaantuu. Samat paperit, suunnitelmat ja päivämäärät ne pysyvät ajateltavina ja täytettävinä täällä edelleen. Yhtälailla on suunniteltava, aikataulutettava ja ennakoitava kuin ennenkin. Ennenkin kahta työtä tehneenä voin sanoa, että ei se toisen työn aloittaminen vähennä ensimmäisen työn tekemisen tai ajattelun määrää. Työt eivät kommunikoi keskenään, ja tämä "oikea työ" ei kerro mansikkamaalle, että mitä jos kasvattaisit vähemmän rikkaruohoja, kun tuolla ihmisellä on täällä nyt vähän kiire? Tai että älkää nyt lehmät sairastuko/karatko/loukkaantuko/poikiko, kun tuo tekijä on illalla vetämässä koulutusta. Tai ei kai niitä EU-ja luomupykäliä nyt tarvi ajatella, kun on niin paljon "oikeita asioita" ajateltavana. Ei se vaan mene niin!!

Kolmonen; mä en ensinnäkään halua pois kotoa, se ei ole "kivaa". Introvertin on hyvä olla kotona. Lisäksi tämän sanoi ihminen, jonka lapset ovat ihan just täysi-ikäisiä, ja jonka työmatka on vajaa 10 km. Kotoa poistuminen 55 km päähän töihin tarkoittaa pitkää päivää pois kotoa, ajamista tuolla peurojen ja hirvien seassa. KIVAA!  Tarkoittaa istumista toimistossa ja työn tekemistä, ei mitään varsinaista hauskanpitoa. KIVAA!! Se tarkoittaa sitä, että hyvin usein Irlantilainen joutuu tekemään vaativan työpäivän ja treenikuskausten välissä ruuan (YES!!), pyykkihuollon, läksyavustukset, farmin... Mutta "kyllä se nyt jaksaa"! Ei välttis jaksa... Mulla on nääs luvassa myös iltatilaisuuksia ja se kuormittaa Irlantilaista aika eri malliin, kuin elämä nyt. K I V A A! Minun 6-, 9- ja 11-vee lapseni ovat yksin aamulla ja iltapäivällä (heidän mielestään KIVAA, koska voi salaa asua You Tubessa). Tiedän, että tämä on arkea suurimmalle osalle Suomen lapsista, mutta meille se on iso negatiivinen muutos, ja lapset sitä jo murehtivat. Osa lasten harrastuksista jää pois, koska meillä ei ole minkäänlaista turvaverkkoa, johon tukeutua kuskaamisen kanssa. KIVAA (paitsi ei lapsille, joista yksi jo hiukan kyynelehti tätä pohdittaessa)!! Se tarkoittaa sitä, että eläimet hoidetaan viikolla joko aamulla pilkkopimeässä tai illalla pilkkopimeässä, ja toivotaan, että ne kaikki ovat pelipaikalla elossa ja terveinä, kun ei niitä sieltä pimeästä erota laskea. KIVAA!!! !

Neljä: kyllä se hyvä on rytmi saada tähän lusmuiluun. Että kesällä ympäri kellon ja viikon tehdään töitä, ja talvella mitään muuta kuin vaan rytmittömästi laiskotellaan. RYTMI on just hyvä, ja sillä ratkeaa kaikki ongelmat. Mä oon niin rytmitön ja ryhditön ja ajattelematon, ja samoin ovat nämä mun päiväni. RYTMI selvittää kaiken! RYTMIKKÄÄSTI vaan nyt uusiin haasteisiin! Ja lapsillekin RYTMI! Ja Irlantilaiselle varsinkin RYTMI!

Ah, tyyppi numero viisi! Kurkkaapa blogiarkistoja touko-elokuulta... On ehditty! Yhtälailla on ehditty muutakin silloin harrastamaan!  Ja niinhän se on, että jos itsellä on kurjaa, niin ihan mahtavaa, että muilla on yhtä kurjaa... Vai mitenköhän tämän voisi tulkita?

No niin! Tekipä hyvää purkautua!! Seuraavaan kommenttiin asti on maailma hetken mallillaan. Mutta oikeasti; kyllä kaikki varmaan menee hyvin, kun RYTMI löytyy, kotoa poistumisen "kivuus" aukeaa ja "oikeat työt" lähtevät rullaamaan, mutta nyt tietysti ahdistaa näin suuri muutos. Projekti on aiheeltaan ihan mielenkiitoinen, siinä ei mitään, ja aikalailla vapaasti saan työtä tehdä ja ajankäyttöäni sen puittissa suunnitella. Ja hei; palkkapäivä!!! Työ on siis vuoden projekti, joten 12 palkkapäivää!! UNBELIEVABLE!! Mun omalle tililleni tulee rahaa! Ei farmin tilille, vaan M U N omalle tililleni! Tosin sitten sijoitan osan niistä farmin tilille, jotta päästään jaloillemme noiden kahden susipaskan vuoden jälkeen, mutta pienen hetken MUN tililläni on rahaa! Istumatyön ja pimeässä tehdyn farmityön vastapainoksi aion myös ehtiä tunkemaan talviaikana blogin kirjoittamisen, joogan ja crossfitin johonkin väliin ja vaikka harvakseltaan "oikeat työt" aloitettuanikin. Olkoon se pois vaikka siivouksesta, dinnerikutsuista, pikkujouluista, somessa notkumisesta tai Netflixistä (no sitä en nyt kyllä muutenkaan katso. Huono esimerkki!).

Tämän tarinan opetuksen voi jokainen tahollaan miettiä. Minä lähden nyt rytmikkäästi tarkistamaan eläimet ja aidat -päivänvalolla-, ja sitten joudunkin hetken hengähtämään. Illalla vedän rentoutuskurssin kakkososion, ja siinäkin on "muuta ajateltavaa", mutta lienekö sekään tarpeeksi "oikeaa työtä"? Mutta mukavaa perjantaita!