Nelipäiväinen palkkatyöviikko
Ferritiinivajeessa jopa perjantain lumous haihtui. Mikään ei kiinnostanut, ei edes perjantai. Tein syyskuussa äkkinäisen ja radikaalin ratkaisun -yhtään pohtimatta sen taloudellisia vaikutuksia-, ja ilmoitin esihenkilölleni, että lokakuusta alkaen teen palkkatöitä neljä päivää viikossa. Niin vaan sanoa paukautin sekä pomolle, että Irlantilaiselle! Olin jo valmistautunut siihenkin, että jos se ei olisi käynyt, niin olisin jäänyt kokonaan pois. Olin vaan niin hiton väsynyt, ja mikään ei tuntunut miltään, joten ihan sama oli näköjään myös työpaikka. Ja luulin tietysti myös sairastavani syöpää tai vakavaa masennusta, ja ne joka tapauksessa olisivat minut pian työelämästä pois pakottaneet... Onneksi homma kuitenkin työnantajalle sopi, eikä syöpääkään ollut ja sain itse päättää päivän, jonka olisin poissa palkkatöistä. Irlantilainen laskeskeli veroprosentteja ja palkkoja, ja minä katsoin koomaisena vieressä, kunnes Irlantilainen hikeentyi, että EIKÖSUAYHTÄÄNKIINNOSTA!! Siinä vaiheessa vaan poistuin paikalta, koska ei, ei mua vaan jaksanut kiinnostaa.
No miten tämä on vaikuttanut elämääni, voi joku pohtia, vaikka suurinta osaa ei varmaan kiinnosta yhtään, mutta kerron silti, koska vastaus on: HYVIN! Koitan järkätä perjantaille lasten hammaslääkärit, teurasautot, erityisopet, aidan korjaukset, kodin siivoukset, leivän leipomiset. Asiat, jotka muuten katkaisisivat palkkatyöpäivän. Kuvittelen ehtiväni raivaamaan metsää tai tekemään polttopuita. Tai kaunistamaan farmin puolen tiehaaran ja rakentamaan lisää kasvulavoja. Tai bondaamaan lehmien kanssa ja juoksemaan maratonin koirien kanssa. PERUS! Suorittaja mikä suorittaja, ja liikaa töitä niin niitä on liikaa!
En ole edelleenkään ole laskenut taloudellista vaikutusta tälle. Palkkani on sen verran pieni, että kaikki menee, mitä tulee ja jos jotain jää, niin se menee Nordnettiin, enkä ole miettinyt, meneekö sinne 50 euroa vai 500 euroa. No ei ikinä mene 500 euroa - se oli ihan haave vaan. Luulen, että verotus tasaa niin, ettei tässä puhuta kuin vajaasta parista sadasta, jos siitäkään, kuukaustasolla, ja tässä olotilassa tuo vajaa pari sataa on pieni hinta siitä, että saan tehdä farmitöitä (tällehän pitäisi laskea myös joku arvo...), olla ulkona, vetää henkeä ja ilman stressiä odottavista palkkatöistä hoidella farmin asioita ja perheen asioita. Paras päätös ikinä!
Nyt toivottelenkin siis mukavaa torstaiperjantaita! Ihan viikonloppufiilikset jo itsellä!
Oh, kuulostaa ihanalta - ja myös järkevältä! Mies oli keväällä ja alkukesästä osa-aikalomautettuna niin, että teki nelipäiväistä työviikkoa muutamia kuukausia. Lyhyt työviikko ei ollut tässä tapauksessa lähtökohtaisesti oma valinta, mutta se oli silti oikein onnistunut ja toimiva ratkaisu. Se oli miehen mielestä niin kivaa aikaa, että kun firma kysyi koronan vuoksi vapaaehtoisia jatkolomautuksiin, mies ilmoittautui saman tien. Nyt hän ei enää saa jatkaa nelipäiväistä työviikkoa vaan on jälleen normiviikoissa ja siitä hiukan harmissaan. Niin kivaa oli se! Tässä kohtaa on tietysti todettava, että olemme siitä onnellisessa asemassa että tuo lomautus ei aiheuttanut todellisia taloudellisia haasteita, vaan oli todellakin vain positiivinen juttu. Kaikillahan ei näin mukavasti tietenkään ole.
VastaaPoistaVälillä haaveilen siitä, että voisin siirtyä 80-prosenttiseen työaikaan. Mitään laskelmia en ole tehnyt, ja arvelen että juuri nyt ei olisi oikea aika siihen, mutta takaraivossa asia kuitenkin kutkuttelee siihen malliin, että joskus se varmaan toteutuu tavalla tai toisella. Palkkani ei ole niin hyvä, että se tukisi leppoistamista, mutta uskon että jotain ratkaisuja voisi kuitenkin olla mahdollista toteuttaa ilman lottovoittoakin.
On tämä kyllä ollut pelastus omalle jaksamiselle, varsinkin nyt ferritiinivajeisena. Mietin kanssa aina, että miten voisi säästää, jotta tämä kahden työn kurjuus loppuisi, kun tuloja ei oikein helpolla pysty lisäämään. Ainoa säästökohde olisi lasten harrastukset. Niihin uppoaa VALTAVASTI rahaa. Mutta koska ajattelen ne sijoituksena tulevaisuuteen, niin se on pois suljettu juttu. Samoin oma crossfit, koska se on suurin yksittäinen menoerä omalla kohdallani. Mutta koska se on samalla terapia, ainoa sosiaalinen elämäni ja niin valtava hyvän mielen tuoja, niin en kyllä siitä luovu. Syömäsin lopettaminen on sitten seuraava listalla, mutta sekään ei varmaan pitkästi harrastettuna ole kauhean järkevä vaihtoehto...
PoistaTuosta tuli vielä mieleen, että olen mieheni kanssa hyvä pari: minä mietin aina että mistä vielä voisi säästää (=minimoin menot) ja hän miettii aina että mistä vielä saisi lisää rahaa (=maksimoi tulot). :D Kun yhdistämme voimamme, olemme aika tuloksellinen kaksikko!
PoistaMulla hyytyis varmaan veri, jos kuulisin miten paljon lasten harrastuksiin todellisuudessa laitetaan rahaa. Olen tyytyväinen siitä, että minun ei lapsettomana tarvitse varsinaisesti pohtia asiaa, mutta mielipide minulla silti on, ja se on se että kyllä lapsen on tärkeää saada edes jotain mieluista ja jossain määrin järkevää harrastaa. Se muokkaa pientä ihmistainta niiiiiin monella tapaa hyvään suuntaan.
Tässä päivänä eräänä harrasterallin keskellä huokaisin sydämeni pohjasta futiskoutsille:”Mieti, jos olisi lapseton sinkku!!” Ja hän monen lapsen aktiivisena isänä vastasi:”Mietin päivittäin samaa!” 😁
Poista