Happy HippieLife

  Meillä on ollut jo pian kuukauden kestänyt paskatankkisaaga. Se ei ole vieläkään ihan finaalissa, mutta pistin äsken pyykkikoneen pyörimään ja jopas se kuulostaa ihanalta! Saaga sai alkunsa jo kauan sitten, mutta me emme tajunneet sitä. Meillä on panospuhdistamo, johon kaikki talouden jätevedet menevät. Tankki toimii niin, että siellä on ilmastuskompressori ja jotain ihme kemikaalia, joka saa aikaan mikrobitoiminnan, jolla kaikki kökkö hajoaa pieneksi ja vähäiseksi, ja lopulta painuu säiliön pohjaan. Ulos tulee hajutonta, puhdasta vettä poistoputken kautta ja se vielä imeytyy imeytyskentän läpi. Näin on homma pelittänyt pian 12 vuotta, eikä puhdistamolle ole tarvinnut hirveästi aivokapasiteetista varata tilaa. Jotain oli kuitenkin tapahtunut jossain vaiheessa ilmastuskompressorille, ja se mokoma oli hajonnut. Me emme asiaa huomanneet ennen kuin pitkän ajan päästä (koska aivokapasitetttia ei ollut puhdistamolle varattuna), ja tämä oli johtanut siihen, että asiat menivät puhdistamo...

En selittele yhtään mitään kirjoitustauosta, enkä siitä, miten hankala onkaan tällaisen tauon jälkeen taas aloittaa, vaan mennään suoraan asiaan! Täällä Lounais-Suomessa on ollut jälleen kerran ilmastonlämpenemissyksy eli leutoa keliä on ollut, ja niinpä vielä saa kasvilavoista ruokaa. Muutama pakkasyö vei herkemmät, mutta sitkeimmät sissit antava satoa vieläkin, vaikka marraskuu on keikahtanut loppupuolelleen. Lehtikaali ja palmukaali eivät ole moksiskaan muutamasta asteesta pakkasta eikä harmaat päivätkään niitä haittaa. Jänikset eivät ole vielä niitä syöneet, ja jollain ihmeellä ne selvisivät kaaliperhosistakin. Ihmisten lisäksi meidän pupumme ovat tästä hyvin kiitollisia. Ferritiinivajeisena (JOOOOOOO! Edelleen!!!! Ne ei vaan nouse yli 40, vaikka miten kiskoisi rautaa ja C-vitamiinia oikein ajoitettuna imeytymistä estävien elintarvikkeiden suhteen.... Turha haaveilla mistään sadasta. Tämäkin kuitenkin on siitä hyvä taso, että tunnen olevani ihminen ja hengissä!) tuore persilja on l...

Luulitko, että olen raskaana???!! No en ole, vaan se oli vaan hämäystä! Hämäystä on myös taas valokuvat, jotka eivät välttämättä liity aiheeseen -paitsi joskus liittyvätkin, niin niitä voi sitten ihmetellä! Välillä, kun oikein harmittaa se, että korona vei elämästäni hikiliikunnan ilon (koska yksin ei vaan millään kykene samaan kuin ohjatussa ryhmässä...Ei!!), ystävien tapaamisen ilman suurempia suunnitteluja, halaamisen ja muun spontaanin toiminnan, niin koitan miettiä, mitä kaikkea hyvää siitä on seurannut. Omalle kohdallani on kertynyt ihan hyvä lista asioita! 1) Etätyömääräys. Elämäni pelastaja, koska ei tarvitse kärsiä huonosta sisäilmasta toimistossa, eikä käyttää kahta tuntia päivässä autossa istumiseen, jotta voi vaan tehdä toimistossa samoja töitä, jotka pystyy tekemään kotona. Best evö! 2) Iltatilaisuuksien peruuntuminen. TIESIN, että työhöni kuuluu iltatilaisuuksia, mutta sitä en tajunnut, miten kuormittuisin niistä. Jännittämisestä, pitkistä ajomatkoista kollegan kanssa, jo...

Meillä on kolme aktiivista lasta, jos joku ei vielä tiedä. Ja ne on paljon isompia, kuin näissä kuvissa. Niistä ei nykyisin saa ottaa kuvia ja se on tyhmää se! Kaikki kolme lasta ovat löytäneet mieluisia harrastuksia, ja se on hyvä se. Irlantilainen ja minä raottelemme pussin nyörejä kausimaksuille, kuukausimaksuille, kymppikorteille, treenivaatteille. Myyn ankanuittoarpoja, Kakkutukkutuotteita, kinkkuarpoja, sukkia ja pikkareita pakolla ja vähemmän pakolla naapureille, sukulaisille ja tuntemattomillekin, jos vaan joku vihjaseekin ostavansa. Pakotamme lapset itse myymään arpoja ja sukkia, pikkareita ja kakkuja. Leivon myyjäisiin pulla, piparia, mokkapaloja. Tönötän seuran kioskivuorolla kuuliaisesti kahvipannun takana farkkujen persus revenneenä. Kuskaamme turnauksiin ja leireille. Eikä tässä vielä mitään; tuo kaikki on vaan jäävuoren huippu (varinkin korona-aikana, kun kaikki kiva on kiellettyä...). Itse jäävuori on joka viikkoinen kuskausrumba ja varsinkin sen logistinen järjestely, ...

Näin jossain somen syövereissä, miten joku oli listaillut kuukauden parhaita ja huonoimpia asioita, ja se vaikutti kivalta jutulta. Ihan itsellekin, kun näitä jälkeen päin lueskelee. Aivoista pulpahtelee muistoja, jotka muuten sinne olisivat hautautuneet ihan unohduksiin, kunhan vaan saa pienen muistutuksen niistä! Piti tehdä tämä helmikuun viimeisenä päivänä, mutta se päivä tuli ja meni ja aivoistani ei pulpahdellut mitään muuta kuin harmitusta loman loppumisesta. Se siellä pulpahteli helmikuun viimeisenä. Mutta nyt mennään! HELMIKUUN... ...kirjat Helmikuussa luin paljon. Kahlasin läpi Barack Obaman ja olen kauhistunut USA:n politiikan likaisuudesta. Ja ihmettelen, miten yhdelle ihmiselle voi kertyä älyä, karismaa, laulu- ja tanssilahjat, huumorintajua, tilannetajua... YOU NAME IT! Kirjan vastapainoksi piti saada jotain hyvin kevyttä luettavaa.  Lianne Mortiary oli ihanan kepeä ja viihdyttävä, ja silti ajatuksia herättävä ihmismielen ihmeellisyydestä. Psykopaatti-kirja jatkoi miel...

Voi vitsi, kun tämä Rauman seudun koronatilanne räjähti käsiin kiihtyen nollasta sataan ihan hetkessä. Mikään rasisti ole  (perusrasistinen aloitus...)  kun kotonakin kerta majailee mamu, mutta voihan hiton itäblokin ihmiset, minkä teitte! Vaikka kuinka ydinvoimatyömaalla tai telakalla olisi koronaohjeistukset kohdillaan, niin tervemenoa Rauman Lidliin siinä kuuden kieppeillä. Parkkipaikalle paukkaa valkoisia pakettiautoja monen monta, ja sieltä iloisissa neonkeltaisissa tai -oransseissa työpuvuissaan itäblokin miehiä tulee uskomaton määrä yhdestä autosta. Maskien määrä NOLLA. Yksi jää vahtimaan autoa, muut desinfioimatta käsiään painuvat ostelemaan illan dinneritarpeet ja muutaman oluen. Ennen mietin, että samaan aikaan, kun herrojen kanssa osui kauppaan, niin sehän oli kiva; ihan kuin pikamatka Puolaan tai Liettuaan, kun kuunteli vierasta kieltä ja ihmetteli ostoskorin sisältöä (Joo; mä olen yksi sellainen ostoskorikyylä.). Nykyisin vältän samaan aikaan kauppaan menoa kuin r...

Jutellaanko vähän taas vaateasioista, kun aiemmin vihjailinkin jo  mekkoja ostaneeni? Kahden enemmän tai vähemmän onnistuneen ostolakkovuoden jälkeen tilanne vaatekaapissa oli se, että kaikki useimmiten käytetyt vaatteet alkoivat olla tämän vuoden puolella todellakin loppuun käytettyjä. Suurinta huolta aiheutti housuosasto, koska jäljellä oli vain yhdet farkut, jotka uhkasivat revetä heikoista kohdistaan hetkenä minä hyvänsä (ja taustallahan on kokemus, jolloin farkut repesivät sekä persuuksista ETTÄ polvista juuri, kun oli Keskimmäisen Lapsen futisjoukkueen kioskivuoro... Se oli traumaattista!), kirpparilta ostetut "paremmat" housut, jotka ovat muutaman sentin liian lyhyet, mutta aikomuksenani on jonain päivänä avata punttien saumat (se päivä ei näemmä ihan heti ole täällä...), ja sitten ne just ja just ovat sopivan mittaiset. Olen moneen kertaan avautunutkin jalkojeni järjettömästä pituudesta ja kroppani epäsuhtaisesta pituussuhteesta, joten se, että edes kaupasta löytää so...