Happy HippieLife

Valtteri kävi kylässä meilläkin, ja tässä taas täysin epäasiallinen teksti-kuva -postaus! Nimittäin ei mitään asiaa lumesta, myrskystä, talvesta tai mökeistä vaan alkoholista. Perjantai ja viinipullo. Yksi tai kaksi lasillista, mukavan rento olo sohvalla Irlantilaisen kanssa höpötellen. Yöllä levotonta unta, outoja unia, pientä ahdistusta henkisesti. Lauantaina päässä pieni, mutta selvästi tuntuva jomotus. Tätä kaavaa olin toistanut muutaman vuoden. Siitä oli tullut tapa. Maku, jota odotti, koska sillä aloitti viikonlopun. Lupa rentoutua, ja vaan olla.  Mutta sitten sain tarpeekseni. Toukokuun 28. päivä 2021 tajusin, että tämä on tyhmää. Koko alkoholi, ja varsinkin, jos siitä on tullut tapa. Toukokuusta syyskuuhun ei vapaapäiviä ranchillä ole, joten ei kannata haaskata yhtään sekuntia elämästään ja työajastaan jomottavalle päälle, hiukan hitaalle ololle ja ahdistuneelle mielelle. Vain yhden tai kahden viinilasillisen vuoksi. Samalla jäi kaikki muukin alkoholi., eli saunasiiderit, k...

Meille posahti KOO. Nuorin luomulapsi oksensi keskellä yötä kahdeksan päivää sitten, ja kuumekin nousi melkein 40 asteeseen. Kotitesti näytti negaa, ja ajattelimme sen olevan vain pikkuinen vatsapöpö, varsinkin, kun seuraavana päivänä tyttö oli lähes normaali. Illalla kuume ja huono olo palasivat, ja testissä näkyi jo haalea viiva, joka kakkosaamuna oli vahva punainen viiva. Suukottelin lasta suulle, söimme samaa porkkanaa vuorotellen ja olin mahdollisimman paljon samassa ilmatilassa kehoittaen toisia luomulapsia tekemään samoin, jotta homma hoituisi nopsaan pois.  Kolmantena päivänä pikkuisin luomulapsonen sirkutti täysin terveenä intoa piukassa: "Onneksi mun munasolut on niiiiiin voimakkaita, että ne voitti tän koronan ihan heti!" Karanteeni, etäyhteys kouluihin ja Irlantilaisen etätyöt jatkuivat vielä vaaditut kaksi päivää, ja ihanasti häämötti vapaudu vankilasta -aika jo ihan sormien päissä. Viidennen ja vapauttavan karanteenipäivän aamuna valitteli Vanhin Luomulapsonen k...

Kuinka hullua, että yhtäkkiä on vaihtunut vuosi. Taas pitää opetella kirjoittamaan uusi vuosiluku, vaikka ei edellinenkään ole kunnolla hallussa. Vuosi on mennyt ihan järkyttävää vauhtia; NYT alan ymmärtämään sitä, mitä en lapsena tajunnut ollenkaan, kun aikuiset päivittelivät ajan nopeaa kulumista. Se oikeasti lentää, ei matele. Tunnit ovat nykyään sekunteja, kuukaudet tuntuvat viikolta.  Viime vuotta kun pohtii, mielestä nousee helpotus siitä, kun tajusin, etten ole hullu tai vakavasti sairas, vaan ferritiinivajeessa. Raudan lähtiessä hitaaaaaaaasti imeytymään, elämä muuttui hiljalleen taas mielekkääksi, innostavaksi ja palasi tunne siitä, että maailma on kiehtova paikka. Se oli mahtava tajuta! 2021 oli paradoksaalisesti ferritiiniä lukuunottamatta terveyden vuosi meidän perheellemme. Ei taudin tautia; ei mikään tuntunut uppoavan vastustuskyvyn läpi, vaikka maailmassa ei muusta kuin taudista puhuttukaan.  Kun loppuvuodesta 2020 teloin sekä nilkkani, että mursin saman varpaan...

 Nyt on kuulkaa aikoihin eletty! Kun odotin esikoista, sain hirveän pesänrakennusvietin vallassa hormonihuuruissani idean ostaa ompelukone ja sillä sitten taidokkaasti ompelisin kaikkea mahdollista. "Taidokkaasti" sain tehtyä kestovaippoja (vieläkin ihmettelen, sillä niistä tuli oikeasti hyviä ja käyttökelpoisia, ja ne kestivät kaikkien kolmen lapsen käytön!) ja suoraa saumaa verhoihin ja muutamat tyynyn päälliset. Sitten se onkin ollut kaapissa unohtuneena vuosikaudet. Vain jotain korjauksia olen koittanut sen avulla tehdä, eikä ne hyvin suju, kun on taitotaso nolla ja aikaa ja kiinnostusta opetteluun sama nolla.  MUTTA NYT!! Ompelin edellisten vuosien käärinliinoista ihan lahjapusseja. Ne eivät kestä lähempää tarkastelua, mutta nyt ei tarvitse tuskailla, miten käärinliinat saa kiinni, kun voi vaan sujauttaa lahjat pussiin. Muutaman kerran jouduin purkamaan, kun vahingossa ompelin koko pussin kiinni, ja silloin sujauttamiset hankaloittuvat huomattavasti, kun ei missään reuna...

 Noniin! Hengissä ollaan, vaikka joulukuun alun pakkaset aiheuttivat ankaraa tahimista eläinten vesien kanssa, kun kaikki mahdollinen jäätyi. Putket, letkut, aivot ja kädet näin alkuun luetellakseni. Mutta eipä hätää; sekuntiakaan ei ole kukaan täällä janoa kärsinyt, sillä luomuhippi keksi vanhasta saunasta kantaa laitumelle vesipadan. Sinne alle kun tyrkkää aamulla tulet ja täyttää vedellä, niin saa hetken päästä antaa lämmitettyä vettä muovitynnyreiden puolikkaisiin ja samalla sulaa jäät. Ja illalla kun padan alle laittaa parit hautakynttilät, niin ei edes yöllä tarvi janoisten turpien turhaan etsiä vettä. Semmoinen älynväläys ja semmoinen kaunistus tuohon laitumelle. Irlantilainen oli onnessaan! Meillä siis on myös ihan sähkövastuksilla toimivat vesiastia, mutta sinne ei paukkupakkasilla tullutkaan enää vettä, kun putket sanoivat, että nyt riittää! Minä olin onnessani! Sitten iskikin flunssa, jonka kuvittelin johtuvan siitä, että tuolla -22 asteessa olin vesin kanssa lätrännyt, ...

  Meillä on ollut jo pian kuukauden kestänyt paskatankkisaaga. Se ei ole vieläkään ihan finaalissa, mutta pistin äsken pyykkikoneen pyörimään ja jopas se kuulostaa ihanalta! Saaga sai alkunsa jo kauan sitten, mutta me emme tajunneet sitä. Meillä on panospuhdistamo, johon kaikki talouden jätevedet menevät. Tankki toimii niin, että siellä on ilmastuskompressori ja jotain ihme kemikaalia, joka saa aikaan mikrobitoiminnan, jolla kaikki kökkö hajoaa pieneksi ja vähäiseksi, ja lopulta painuu säiliön pohjaan. Ulos tulee hajutonta, puhdasta vettä poistoputken kautta ja se vielä imeytyy imeytyskentän läpi. Näin on homma pelittänyt pian 12 vuotta, eikä puhdistamolle ole tarvinnut hirveästi aivokapasiteetista varata tilaa. Jotain oli kuitenkin tapahtunut jossain vaiheessa ilmastuskompressorille, ja se mokoma oli hajonnut. Me emme asiaa huomanneet ennen kuin pitkän ajan päästä (koska aivokapasitetttia ei ollut puhdistamolle varattuna), ja tämä oli johtanut siihen, että asiat menivät puhdistamo...